Lavalta: Villakarvajalan ihmeellinen elämä (Tanssiteatteri Raatikko)

Heinäsirkka opettaa villakarvajalkatoukille hyppyjä. Kuva: Johnny Korkman

Myöhempään alkavina työaamuina ehtii mennä vaikka kokemaan kulttuuria, tällä kertaa suuntana oli tanssiteatteri Raatikon uusin esitys Villakarvajalan ihmeellinen elämä. Paikalle esitystä katsomaan oli minun ja miehen lisäksi saapunut vauhdikas päiväkotiryhmällinen lapsia, joten menoa ja meininkiä oli luvassa.

Villakarvajalka on pieni, utelias ja kovin nälkäinen toukka. Isoksi olisi myös mukava kasvaa. Metsä on kuitenkin suuri ja täynnä niin muita ötököitä kuin vaarallisia petojakin. Onneksi lukutoukka ja laiskamato auttavat pientä toukkaa oppimaan, kuinka maailmassa pärjätään ja mistä se toukan äitikin saattaisi lopulta löytyä. Matkan varrella muun muassa etsitään vihreää syötävää, karkotetaan korppeja, harjoitellaan hyppyjä heinäsirkan kanssa ja paljon muuta.

Lapsiyleisö otetaan ilahduttavasti heti alkumetreillä mukaan esitykseen. Pienet toukat saavat eteisessä päällensä toukkapaidat ja katsomoon ryömitään tunnelin kautta. Tanssillisten kohtausten tueksi on kehitetty erilaisia yhdessä tehtäviä liikesarjoja ja loruja. Mies ihasteli kovasti heti ensimmäistä leppäkertun kanssa tehtyä tanssia, jossa rytmitys oli kuulemma loistavan progressiivinen. Muutenkin Tapani Rinteen musiikkia kuunteli ilolla läpi esityksen. Lapsiyleisö lähti lähes poikkeuksetta hanakasti hommaan mukaan, mutta toki esitystä sai myös vain katsoa jos oma jalka ei vipattanut. Hyvä näin. Esitystä on työstetty Tammiston päiväkodin lapsiryhmän kanssa ja oma fiilis on, että työpajojen tulokset näkyvät esityksessä.

Lavalla nähdään kolme tanssijaa, joista Sanna Giordani esittää villakkaiden heimoon kuuluvaa villakarvajalkaa. Niko Arola ja Ulla Väätäinen esittävät molemmat useampia rooleja, jotka on puvustettu taiten ja hauskasti. Esimerkiksi muurahaisen puku oli aivan huikea. Lavalla nähdään monipuolisesti erilaisia tanssityylejä, (lapsi)yleisöä tuntui innostavan eniten breakdanceen taipuvat hypyt ja käsilläseisonnat.

Villakarvajalka ja muurahainen. Kuva: Johnny Korkman

Esityksen kuluessa mukaansa kaipasi lähinnä omaa lapsiseuralaista. Silloin olisi itsekin tohtinut lähteä kokeilemaan toukkazumbaa ja karkottamaan korppeja matotutinalla. Sen verran hauskalta meno nimittäin lavalla näytti ja lapsikatsojat olisivat jatkaneet kaikenmoista jumppailua mielellään. Heinäsirkkahypyt eivät meinanneet lakata alkuunkaan ja lehdensyömistäkin oltaisiin tehty vaikka kuinka pitkään.

Pelkkää hupailua ei koko esitys ollut, sillä hauskanpidon lisäksi se oli myös salavihkaa opettavainen ja toisaalla vähän pelottava. Tekstin sekaan oli ripoteltu muun muassa sellaisia sanoja kuin mono- ja polyfagi ja muodonvaihdos. Biologian opettajana tällaista toki arvostaa. Pelottavuus puolestaan kumpusi lähinnä yhdestä kohtauksesta, jossa koko näyttämö tuntui yhtäkkiä muuttuvan hämähäkinseittien verhoamaksi. Hurja hämähäkki saatiin onneksi häädettyä pois ja tunnelma muuttui taas valoisaksi.

Kaikkiaan esityksestä tuli hirvittävän hyvä mieli. Lavalla tapahtui jatkuvasti kaikenlaista, lasten ohjaus tuntui luonnistuvan mukavasti ja, mikä tärkeintä, kohdeyleisö oli innoissaan hommassa mukana. Aivan loistavaa. Lopun perhostanssi jää hyvänä muistona mieleen, etenkin kun mukana oli rehdisti sekä nais- että miesperhosia. Ei ole tyttöjen hommaa vaan sellainen liihottelu kuulkaas.

Esityksiä on maaliskuun loppupuolelle asti. Pääasiassa esitykset ovat aamuisin tai aamupäivisin, mutta muutama lauantainäytöskin löytyy esityskalenterista.

Kiitokset tanssiteatteri Raatikolle kutsuvieraslipuista.