Nihkeä maanantaipäivä sai aikaan spontaanin päätöksen lähteä elokuviin. Edellisyönä Akatemia oli kaikessa komeudessaan palkinnut Birdmanin vuoden parhaana elokuvana, joten pitihän tätä ihmettä lähteä katsomaan. Näköjään aika moni muukin oli tullut samoihin aatoksiin, varauskartassa tyhjähköltä näyttänyt Kinopalatsin viitossali täyttyi nimittäin melkein kokonaan.
Birdmanissa Riggan Thomson (oiva Michael Keaton), elähtänyt supersankaritähti, on järjestänyt viimeisillä rahoillaan Broadwaylle teatteriversion Raymond Carverin novellista Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Ensi-ilta lähestyy, tuotanto kipuilee ja näyttelijävalinnat pännivät. Toiseen miespääosaan saadaan onneksi kuin taivaanlahjana kusipäinen Mike Shiner (Edward Norton) ja näytelmän tekoa voidaan jatkaa naisnäyttelijöiden (Naomi Watts, Andrea Rideborough) kanssa. Taiteellisilta erimielisyyksiltä ei kuitenkaan säästytä, budjetti paukkuu ja Riggan pohtii että olisiko sittenkin pitänyt olla vain Birdman. Niin ja sitten on vielä huumekoukusta parantuva tytär Sam (Emma Stone), jonka kanssa Riggan ei oikein osaa olla.
Tällainen premissi siis, mutta oikeasti elokuva on paljon kiinnostavampi kuin tuo tuossa yllä kuvaamani. Kaikkiaan Birdman kommentoi hienosti julkisuuskulttuuria, teatterin tekemistä ja nälvii vähän supersankarielokuvia. Kovin lempeästi silti. Hieman mietin, että mahtaako kuuluisien supersankariroolien tekijöiden namedroppailu tehdä elokuvan vuosien saatossa vanhentuneeksi, mutta onneksi päätarina kyllä kantaa. Hienoimpia kohtauksia oli joka tapauksessa Rigganin ja katkeroituneen teatterikriitikko Dickinsonin (Lindsey Duncan) keskustelu kritiikistä ja teatterin tekemisestä.
Elokuva on ihan huikean hienosti kuvattu, koko homma tuntuu olevan yhtä kamera-ajoa ja kohtaukset soljuvat toistensa lomaan kauniisti. Lisäksi juoni rullaa nätisti ja näyttelijät ovat hirmuisen hyviä rooleissaan. Erityisesti pidin juuri Keatonista, vaikka muutkin kantavat hahmonsa kunnialla. Rigganissa on kuitenkin jotain idioottimaista haavoittuvuutta ja sympaattisuutta, että ei voinut olla pitämättä vaikka välillä tekikin mieli vähän sanoa järkeviä miekkoselle.
Lopusta kiisteltiin miehen kanssa junassa, oltiin vähän eri mieltä että mitä siinä tapahtui. Mutta oli miten oli, hieno leffa tämä oli. Hauska, surullinen, viisas ja nätti, sopivasti nyrjähtänyt. Kannatti käydä.
Tarkoitus on mennä katsomaan tämä ensi viikolla, trailerit oli niin hyviä. Ja nyt kun sinäkin vielä kehut :)
VastaaPoistaToivottavasti pidätte, Erja! Minä en ollut edes nähnyt trailereita, mutta kehuja kyllä kuullut etukäteen. :)
PoistaMitä, ollaanko me oltu samassa salissa? Oscareiden innoittamana päätin lähteä vihdoin katsomaan tämän, olin eilen siellä viitossalissa klo 17.40 näytöksessä. :)
VastaaPoistaTykkäsin kyllä kovasti ja Keatonin rooli oli hieno, hän todella pani itsensä likoon esitellessään rupsahtaneisuuttaan. Uloslukittautumiskohtaus seurauksineen oli loistava. :) Hienosti tasapainoiltiin myös siinä, mikä kaikki oli Rigganin mielikuvitusta ja mikä totta.
Ehdit Salla ensin, me oltiin yökyöpeleitä ja istuttiin vasta 20.30 näytöksessä. :)
PoistaKeaton oli kyllä huikea ja vakuuttava roolissaan. Uloslukittautuminen oli myös aika tragikoominen. :D Hieno leffa!
Mä olin tammikuun puolivälissä katsomassa (kun olin kuullut ekoja hehkutuksia) ja klo 10.45 Kinopalatsissa katsomassa oli hirmuisen paljon väkeä. Olin niin fiiliksissä leffasta, että melkein nousin lopussa ylös aplodeeraamaan ja huutamaan "bravo!" Loistoleffa, hankin heti kokoelmiini kun dvd ilmestyypi.
VastaaPoistaHuikea aika mennä leffaan, Talle! Joskus kaipaan sitä että olis iltavuoroja tässä ammatissa. Mutta oli kyllä mahtava leffa, olisi hyvin voinut aplodeeratakin. :) (vähän veikkaan, että tämä ilmestyy myös meidän hyllyyn)
PoistaKatsoin Birdmanin viime viikolla Amsterdamissa. Hollantilaiset näyttävät elokuvat sivistyneesti alkukielellä. Pidin kovasti. Varsinkin tuo edellä mainittu ulosjäämiskohtaus oli hieno. Lisäksi kiinnitin kerrankin huomiota äänitaustaan: upea rummutus useissa kohdin.
VastaaPoistaÄänitaustan rummutus ja satunnaisesti paikalle ilmestyvä rumpali olivat kyllä oivia molemmat, Margit! Hieno oli.
Poista