Lukuisten kehujen jälkeen lainasin viimein kirjastosta Salla Simukan vuonna 2012 ilmestyneen teosparin Jäljellä ja Toisaalla (Tammi). Lukupinossa kirjat saivat muhia oman aikansa, mutta aloituksen jälkeen molemmat osat tuli imaistua varsin nopeaan tahtiin.
Emmin piti ottaa tukea talon harmaaksi rapatusta seinästä. Huimaus yritti kaataa hänet maahan. Hän puristi rosoista rappausta sormillaan niin että sattui.
Ei ainoastaan hänen kotinsa ollut autio.
Missään ei ollut ketään.
Jäljellä-teoksen pääosassa on 15-vuotias Emmi, joka on Potentiaali. Nuori tyttö ei ole vielä löytänyt erityislahjakkuuttaan eivätkä myöskään vanhemmat eivät myöskään tunnu huomaavan tytärtä kiinnostavammilta sisaruksilta. Emmi päättää karata kotoa, ihan hetkeksi vain, mutta pakoyönsä jälkeen tyttö herää tyhjään maailmaan. Kaikki talot ovat paikallaan, samoin kaupunki, mutta ihmisiä ei vain tunnu olevan missään. Lisäksi Emmille alkaa ilmestyä erikoisia satuviittauksia, jotka tuntuvat olevan vihjeitä tapahtuneesta mutta merkityksen haussa tuntuu törmäävän vain useampiin kysymyksiin.
Teoksen lukemisen jälkeen olin hieman pihalla. Minulla oli paljon teorioita siitä, mitä Emmin maailmassa todella tapahtui, mutta ei lainkaan varmuuksia. Tämä ehkä jopa ärsytti vähän. Onneksi Toisaalla-tomaanissa luvattiin avata edeltäjänsä salat, joten tartuin siihen samoin tein.
Toisaallan pääosassa kuullaan Samuelia, nuorta Numeerikkoa, joka kertoo oman tarinansa. Minä en sitä tässä kuitenkaan paljasta, koska eihän se nyt olisi lainkaan jännittävää. Totean vain, että yksi omista teorioistani oli ainakin osittain oikeassa ja homma toimi oikein hyvin.
Arvostan teosparissa paljon sitä, että Simukka on luonut erilaisen ja sopivasti omamme kaltaisen lähitulevaisuuden. Ajatukseen on helppo tarttua ja samaistua. Tavoitteet ovat myös korkealla, mutta teokset eivät sorru rapakontakaisten serkkukirjojensa toisinaan harrastamaan ryminään ja megalomaanisuuteen, vaan pysyvät mukavan samaistuttavalla tasolla.
Jäljellä ja Toisaalla muodostavat hienon kokonaisuuden, joka toimii mielestäni parhaiten nimenomaan järjestyksessä luettuna. Toisaalla tuo Jäljellä-teoksen salaisuudet kirkkaaseen valoon ja yllätyksellisyyden vaikutelma katoaa. Toisaalta ei toista ilman toista, sillä pelkän Jäljellä-teoksen jälkeen tarinan ratkaisemattomuus olisi jäänyt vaivaamaan tavattomasti.
En ole aiemminkaan epäillyt Simukan taitavuutta (nuorten)kirjailijana enkä epäile sitä nytkään. Teksti rullaa selkeästi, hahmot ovat samaistuttavia ja tapahtumat sopivasti todellisuudesta irrotettuja että ne tarjoavat vähän eskapismia. Kyllä suosittelen.
Kirjakirppu luki teosten yhteispainoksen ja innostui, Todella vaiheessa -blogissa teosparia tituleerataan Suomen nuortenkirjallisuuden parhaiten varjelluksi salaisuudeksi.
Tammi, 2012. 221 s.
Kansi: Ea Söderberg
Tammi, 2012. 233 s.
Kansi: Ea Söderberg
Tämä oli kyllä huikea!
VastaaPoistaNo niin oli, Annika!
Poista