Suominen käy kirjassaan paljon kävelemässä Uunisaaren tienoilla. En ihmettele.
Suurimmalla osalla löytyy varmaankin tuttavapiiristään tai sen reunamilta joku, jolla on alkoholiongelma. Ei välttämättä vielä vakava, mutta kuitenkin. Yleensä sen kanssa kulkee jonkinlainen mieleen liittyvä ongelma, masennus tai muu. Teemu Suominen kertoo päiväkirjamuotoisessa teoksessaan Soberismia - Kalliosta kukkulalle (Metalheim Oy, 2014) sen, miten yksi mies selvisi tästä suosta.
Joka päivä sitä silti toivoo, että asiat tapahtuisivat nopeammin. Että olisin jo huomenna kokonainen ihminen ja tämä kaikki, viime ajat ja viime vuodet, olisivat jo jääneet taakse. Että olisi helpompi hengittää. Kun lopetin läträämisen yllätyin itsekin siitä, kuinka pirstaleina tässä ollaan, kuinka paljon asioita minulla onkaan vielä käsiteltävänä. Aluksi sitä tuudittautui siihen, että nyt kun en juo, niin kaikki ongelmatkin ovat taakse jäänyttä elämää. Tänään ajattelen lähinnä, että nyt kun en juo, niin ehkä en luo enää lisää ongelmia. Mikä on toki hyvä alku. (22.11.2012)
5.9.2012 Teemu Suominen päättää laittaa korkin kiinni. Putkassa vietetty yö ja edellisen illan sekoilut painavat raskaana, tästä asetelmasta alkaa tie kohti soberoitunutta Teemua. Selvitettävänä on alkoholin lisäksi vaikea masennus, pieleen mennyt ja päättynyt parisuhde ja rahaongelmat, firma kun on kaatumassa ja työstä saatava ilo on sekin vähän hakusessa. Pienin askelin edistystä kuitenkin tapahtuu samalla kun kahvia ja tupakkaa kuluu käsittämättömiä määriä. Välitavoitteita saavutetaan, olo paranee. Lopulta jonkinlaiseksi etapiksi tulee Euroopan korkeimmalle vuorelle kiipeäminen. Jos siihen pystyy, pystyy mies mihin vain.
Toisen ihmisen mielen syövereissä pyöriskellessä tuntuu, että omista ihohuokosista pukkaa samanaikaisesti jotain kuonaa. Soberismin lukeminen oli oikeastaan paikoin todella uuvuttavaa, sillä masennuksen ja omien päätösten pohdinta ei ole mitään helppoa kauraa. Lääkitsin itseäni paikoin lukemalla täysin tyhjänpäiväistä hömppää, sillä tämän jälkeen oli vaikea mennä nukkumaan.
Ei tämä pelkkää synkistelyä kuitenkaan ollut. Suominen osaa löytää elämästä hyviä puolia ja onnistumisen päivinä teksti on vaaleanpunaisen höttöistä ja onnellista. Hyvä olo puskee läpi jopa niin paljon, että Suominen huomasi ärsyttävänsä joitain kanssaihmisiä suunnattomasti. Kell' onni on, se onnen kätkeköön siteeraa Suominen Eino Leinoa ja toteaa siteerauksen olevan jokseenkin hölmö.
Luin teoksen loppupeleissä kolmessa päivässä. Kirja ei ole älyttömän pitkä, 348 sivua, mutta tiivis taitto ja päiväkirjan muoto tekevät siitä hitaan lukea. Päiväkirjamerkinnöissä on toistoa, samoja asioita veivataan eri näkökulmista. Tietyt asiat toistuvat monia kertoja. Kaunokirjallisena teoksena Soberismia olisi voinut vastaanottaa hieman stilisointia, mutta päiväkirjana sille antaa tämän anteeksi. Sellaistahan se on, ihmisen puhelu itsensä kanssa. Samojen asioiden jauhamista kerrasta toiseen, asioiden purkua ja uudelleen rakentamista.
Soberismia on teos heräämisestä ja siihen noususta, kipuilusta oman itsensä kanssa, peloista ja onnistumisista. Se kertoo yhden miehen tarinan siitä, miltä kamppailu alkoholiongelman ja masennuksen kanssa voi tuntua, miten vaikeaa on pitää itsensä pinnalla kun ongelmat kasaantuvat. Suominen ei kaunistele, mutta puhuu silti kauniisti niistä asioista joista osaa. Pojastaan Eemilistä, hyvistä hetkistä musiikkibisneksessä, Kaivopuiston kallioista.
Toivon, että kaikille Suomisen kaltaisille löytyisi se oma Terapeutti-Laura tai Eemil tai Mt. Elbrus, joka saisi tekemään oman päätöksen ja löytämään tiensä. Tai jos löytyisi vaikka Suomisen edelleen porskuttava Soberismia-blogi, josta saisi sitä potkua.
Rispekt, Teemu. Hyvin teit. Hyviä kiipeilyjä!
Metalheim Oy, 2014. 348 s.
Kannen kuva: Nadi Hammouda
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.