Bernard Beckettin Genesistä (Tammi, 2009) ehdittiin suositella minulle useampaan otteeseen, ennen kuin se tarttui kirjastosta mukaan kuin puolivahingossa. Ohuehko, alle 200-sivuinen teos houkutti paksujen kirjojen sumassa ja tarjosi lopulta yllättävän lukumatkan.
Anaksimandros pyrkii jäseneksi Valtiota ylläpitävään Akatemiaan ja joutuu siksi osallistumaan monituntiseen suulliseen tenttiin. Tentissä kuulustellaan tarkasti kokelaan erikoistumisalue, joka Anaxin tapauksessa on Valtion historiaan olennaisesti liittyvän Adam Forden elämä. Adam Forde oli rangaistusvanki, joka teloituksen sijaan päätyi viettämään viimeiset elinvuotensa tekoälyrobotti Artin seurassa eristyksissä. Adamin ja Artin keskustelut dokumentoitiin tarkasti ja niissä käsiteltiin muun muassa ihmisyyttä ja inhimillisyyttä.
Anaxin maailmassa hengissä ovat enää eristetyllä saarivaltiolla elävät. Muun maailman asukkaat ovat oletettavasti kuolleet tauteihin ja mahdolliset saarelle pyrkijät teloitetaan kysymättä. Valtion toiminta on auktoriteettilähtöistä, tarkoin valvottua ja esimerkiksi juuri Akatemiaan pääsy tavattoman vaikeaa.
Kuulusteluhuoneeseen sijoittuva tarina rakentuu Anaxin ja kuulustelijoiden välisestä keskustelusta ja hologrammeista, joiden avulla esitellään Adamin ja Artin monimutkaista suhdetta. Loppujen lopuksi itse tapahtumahetkenä tapahtuu todella vähän, mutta keskustelujen kautta lukija saa jatkuvasti uutta tietoa Valtion toiminnasta ja sen synnystä. Samalla huomasin itsekin pohtivani inhimillisyyttä ja sitä, miten raja vaikkapa ihmisen ja koneen välille piirretään. Ei ole aivan helppoa se.
Loppupuolelle Genesis muuttui pelkästään hyvästä ja kiinnostavasta teoksesta hämmentävän hienoksi lukukokemukseksi. Filosofinen pohdinta vei mukanaan ja Beckettin kykyä pyörittää lukijaa on vain ihailtava. Kaikessa lyhykäisyydessään teos avaa kokonaisen maailman, erilaisen kuin omamme mutta jollain tasolla myös kovin mahdollisen.
Muun muassa Suketus virkistyi lukiessaan jotain omasta lukumausta poikkeavaa ja Katri nautti tämän hetken trendistä poikkeavasta dystopiakerronnasta paljon.
Tammi, 2009. 164 s.
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Kansi: Eevaliina Rusanen
Tämä on huikean hieno kirja! Harmillisesti tosin tuntuu, ettei tämä oikein tavoita lukijoitaan.
VastaaPoista