Lavalta: 1984 (Svenska Teatern)

Kuva: Cata Portin

George Orwellin Vuonna 1984 on tälläkin hetkellä ajankohtainen klassikkoteos, kun jatkuvasti medioissa ja yksityisestikin mietityttää se kuinka paljon valtio valvoo kansalaisiaan. Luin kirjan vuosi sitten ja ihan pidinkin, joten mahdollisuus nähdä teos Svenska Teaternin lavalla mukavassa bloggariseurassa kiinnosti. Tarinan tuttuus myös varmisti, että pienet ymmärryskatkokset eivät välttämättä haittaisi esityksen seuraamista toisella kotimaisella.

Winston Smith on töissä totuusministeriössä ja työskentelee Isoveljen valvovan silmän alla. Sekä ajatuksia että tekoja valvotaan tarkasti ja harva edes haaveilee rikkovansa lakia vastaan. Eräänä päivänä Winston kuitenkin alkaa kirjoittaa päiväkirjaan omia ajatuksiaan tehden samalla yhden suurimmista mahdollisista rikkomuksista. Ajatuksissaan Winston alkaa kapinoida ja etsiä väylää kamppailla Isoveljen mahtia vastaan.

Näytelmäversio eroaa kirjasta kerrontatavaltaan ja kyseessä onkin Robert Icken ja Duncan McMillanin uusi dramatisointi tarinasta. Tavallaan olikin kiinnostavaa, että ei päässyt katsomossa aivan niin helpolla tarinan seuraamisessa ja mielenkiinto pysyi sopivasti yllä. Visuaalisesti 1984 oli myös oikein mainio. Pienellä lavalla leikiteltiin rohkeasti valoilla, varjoilla ja heijastuksilla ja lavastuksista otettiin kaikki irti. Alussa askarrutti mahtaako kaikki ylipäätänsä mahtua tapahtumaan Amos-näyttämön lavalla, mutta hyvinhän se sitten toimi.

Kuva: Cata Portin

Lavalla nähtiin myös mainioita näyttelijöitä, oli oikeastaan virkistävää nähdä lähes pelkästään kasvoja jotka eivät olleet aikaisemmista näytelmistä tuttuja. Wichman oli oikein hyvä Winston Smithinä ja vakavailmeistä Juliaa näytteli Kira-Emmi Pohtokari. Muissa lavarooleissa nähtiin Rabbe Smedlund, Mikael Andersson, Max Forsman, Simon Häger, Kent Sjöman ja Hellen Willberg. Puhenäyttelemisen lisäksi lavalle oli tuotu erikoisia, mutta tarinan kerrontaratkaisua hauskasti tukevia koreografiapätkiä. Esimerkiksi Sjömanin esittämä lavalle aika ajoin putkahtava ginimies toi mieleen lähinnä Monty Pythonin Ministry of Silly Walksin liikennihdällään. Eipä ollut mitään pönötystä tämä, vaan mukavan omanlaisensa tulkinta.

Helpolla ei kyllä katsojaa päästetty, mutta hieman vajaa kaksituntinen ei kuitenkaan ollut liian raskas katsottavaksi yhdeltä istumalta. Svenska Teaternissa tulee käytyä aivan liian harvoin, tämä reissu taas todisti että ehkä kannattaisi uskaltautua sinne useammin. Kiitos myös kanssabloggareilla mukavasta teatteriseurasta!