Lavalta: Jotain toista (Q-teatteri)

Kuva: Pate Pesonius

Q-teatterin tämän kevään näytelmä Jotain toista - Henkilökohtaisen halun näyttämö meni ensin katsomislistalle ensemblen perusteella, mutta kiinnosti muutenkin. Seksuaalisuus ja halu teemana vähän askarrutti, siinä voi niin helposti mennä metsään, mutta luotin kuitenkin tekijätiimiin ja liput tuli varattua huhtikuulle.

Mirja Sarkolan käsikirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä kerrotaan Naisen suhteesta Miehiin ja Naisiin ja Ohjaajan suhteesta Näyttelijöihin. Näytelmässä halutaan mahdollisia ja mahdottomia, puhutaan estyneisyydestä, ruoditaan seksuaalisuutta kantilta jos toiseltakin. Katsojana menee paikoin sekaisin, mikä on omaelämäkerrallista ja totta, mikä kuviteltua tai kertojan omasta katsantokannasta kuvitettua. Esitys etenee kohtauksittain, Ohjaaja suunnittelee näytelmäänsä ja yrittää samalla pitää käsissään omaa elämäänsä. Ohjaajana nähdään mainio Iida Kuningas ja hänen kumppaninaan Emmi Parviainen, muissa naisrooleissa Lotta Kaihua, Elena Leeve ja Sanna-Kaisa Palo. Kaikki miesroolit suorittaa Tommi Korpela.

Yleisö istuu ensimmäisen kohtauksen aikana aivan hiljaa, tunnelma on ehkä hieman hämmentynyt mutten kuitenkaan sanoisi vaivaantunut. Siitä lähdetään, keritään auki kohtaus kerrallaan seksuaalisuuden kehittymistä, halua, hetkiä, elämää. Parisuhde on kuvioissa mukana, vahvasti punaisena lankana toisistaan irrallisten hetkien välillä.

Täytyy kyllä myöntää, että välillä tuli hieman sellainen olo kuin tirkistelisi. Tai oikeastaan vain silloin, kun oikeasti ruodittiin sitä parisuhdetta. Asiat tuntuivat niin käsinkosketeltavan henkilökohtaisilta, vaikka niissä olevat asiat tunnistaisi. Kuningas ja Parviainen tekevät lavalla kipeän kauniit roolisuoritukset.

Kuva: Pate Pesonius

Lisäksi katsomisseurana ollut mies totesi esityksen jälkeen, että jos nyt laitat siihen tekstiisi jotain minun mielipiteitäni, niin voisit ehkä laittaa että "Jos Sanna-Kaisa Paloa ei olisi, hänet pitäisi keksiä". Ja tokihan laitan. Koska myös Palo on lavalla loistava ja tarjoilee itse asiassa muutamat näytelmän herkullisimmista kohtauksista. Myös Leeve ja Kaihua loistavat roolista toiseen, muuttuen kerronnan mukaan milloin keneksikin, ohjaajan kuvista ihastuksiin. Loistavia naisia lava täynnä. Ja hyvä on Korpelakin, ei sillä, mutta jää tässä esityksessä kyllä naisten varjoon.

Pää täyttyy esityksen jälkeen ajatuksista ja vieläkin, kaksi päivää esityksen jälkeen, tuntuu kirjoittaminen haastavalta. Päällimmäisenä kuitenkin on se, kuinka loppu tuntui niin oikealta. Että just näin sen piti mennä.