John Williamsin Stoner (Bazar, 2015) lienee yksi tämän kirjakevään puhutuimmista teoksista. Alunperin vuonna 1965 julkaistu teos löysi uuden tulemisensa ranskalaiskirjailija Anna Gavaldan pyytäessä siihen käännösoikeudet ja siitä se sitten lähti. Sanottakoon muuten tähän alkuun, että jos et ole vielä lukenut kirjaa ja aiot sen lukea niin älä ihmeessä aloita kirjan lukemista johdannolla. Se nimittäin kertoo koko kirjan juonen ja siinähän se sitten on.
Nimen sattumalta kohdannut opiskelija saattaa aprikoida, mikä William Stoner oli miehiään, mutta tuskin tyydyttää uteliaisuuttaan muuten kuin ohimennen asiaa tiedustelemalla. Stonerin kollegat, jotka eivät mitenkään erityisesti arvostaneet häntä hänen eläessään, puhuvat hänestä enää harvoin; vanhimmille hänen nimensä muistuttaa siitä lopusta joka heitä kaikkia odottaa, ja nuorimmille se on pelkkä ääneen lausuttu sanapari. Se ei herätä menneisyyden vastakaikua eikä mielikuvaa henkilöstä, johon he kykenisivät itsensä tai uransa yhdistämään.
Stonerin tarina on yhden ihmiselämän kokoinen. William Stoner lähtee perheensä maatilalta Missourista opiskelemaan agronomiksi Columbian yliopistoon, mutta valaisevan kirjallisuusluennon myötä päätyykin vaihtamaan pääainettaan englanninkieliseen kirjallisuuteen. Maatila ja sen tasainen elämä jää taakse, kun Stoner jää yliopistolle, lukee, rakastuu kirjoihin ja ylenee lopulta kirjallisuuden professoriksi. Työ ja kirjat tuntuvat olevan elämässä tärkeimpiä, vaikka vaimoksi löytyykin hentoinen ja liittoon syntyy tytär Grace.
Kokonaisuudessaan Stoner ei ole mitenkään erityisen iloinen kirja. Stoner myötäilee elämänsä vastatuulessa, joustaa ja muuttaa omaa käytöstään ja jatkaa valitsemallaan tiellä. Ulkopuolisen silmissä elämä ei tunnu onnelliselta, ainakaan ulospäin, mutta sisäisesti Stoner tuntuu olevan pääosin sinut itsensä kanssa. Tavallaan ymmärrän tätä hiljaista miestä, mutta lukiessa myös turhautui epäreiluuden edessä.
Rehellisyyden nimissä on todettava, että en lumoutunut Stonerin tarinasta niin paljon kuin olisin voinut. Olisi kuitenkin epäreilua sanoa, että en olisi pitänyt kirjasta sillä tarina on miellyttävä lukea ja Rekiaron suomennos soljuu mukavassa rytmissä. Tarinaa ei ole myöskään venytetty ylenmäärin, se pysyy ehjänä ja toimii kokonaisuutena.
Hieno teos siis ja saamansa huomion ansainnut vielä näin vuosien jälkeenkin. Muun muassa Lumiomena-blogin Katja löysi tästä lähes täydellisen romaanin, Kaisa-Reetta suosittelee tätä jos haluaa kokea jotain merkityksellistä.
Jollain tavalla tuntuu sopivalta kuitata tällä HelMet-haasteen kohta kirja, joka kertoo eri sukupuolta olevasta henkilöstä kuin sinä.
Bazar, 2015. 306 s.
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Tämä huhuilee hyllystäni vähän väliä, mutta vielä ei ole huhuilu muodostunut riittävän voimalliseksi. Odotan, että hetki tuntuu sopivalta.
VastaaPoistaStoner ei välttämättä osaa huhuilla kauhean kovaa, Jonna, mutta ehkä se jonain päivänä työntyy hitusen hyllystä ulospäin ja yrittää kutsua siten. ;)
Poista