Lavalta: Alli Jukolan tarina (Kansallisteatteri)

Kuva: Tuomo Manninen

Kansallisteatteri järjesti maanantaina ensimmäisen bloggari-iltansa ja samaan syssyyn pääsi katsomaan Willensaunassa pyörivää monologia Alli Jukolan tarina. Mika Myllyahon ohjaama esitys ammensi inspiraationsa Riina Katajavuoren teoksesta Wenla Männistö, mutta nuoren seksipakkauksen sijaan oman estradin sai veljesten taivaasta puhuva äiti Alli.

Alli Jukola kertoo pilvenreunalta omaa elämäntarinaansa. Elämän miehet, ne joiden myötä pojat maailmaan tulivat ja ne jotka äidin rinnalla asuivat, saavat tarinasta luonnollisesti ison siivun. Helppo ei ole seitsemän pojan äidin elämä ollut, mutta Allin asenteena tuntuu olevan elämä kantaa. Huoli poikien pärjäämisestä on silti vielä suuri ja siksi Allikin vielä viettää aikaansa jonkinmoisessa välitilassa seitsikon elämää tarkkaillen. Seurana on toisinaan kolmen ensimmäisen isä Juha Jukola, jonka kanssa satunnaisesti musisoidaan.

Lavalla Alli Jukolaa tulkitsee mainio Paula Siimes, jonka olemus on konstailematon ja kerrontatapa sympaattinen. Traagistenkin elämäntapahtumien taustalta löytyy elämänilo, joka kuultaa myös Siimeksen kerronnassa. Alli Jukolan hahmoon lavalla uskoo ja samalla tuntee sympatiaa äidin huolesta holtittomia poikiaan kohtaan. Siimeksen lisäksi lavalla nähdään muusikko Samuli Laiho, joka säestää Allin kertomuksia ja äityy toisinaan myös laulamaan mukana.

Alli Jukolan tarina on tuotu lavalle yksinkertaisena ja selväpiirteisenä. Lavastuksen suurin elementti on Jukolan perheen jonkinmoinen sukupuu, siirreltäville palikoille puolestaan heijastetaan videota ja niiden sisältä saadaan tarvittaessa pientä rekvisiittaa. Visuaalisesti tämä pelkistetty näkymä viehätti kovasti.

Itse monologia ei puolestaan ole pituudella pilattu, kesto on vain noin tunnin verran. Itse olisin voinut ottaa esitykselle mittaa hieman enemmän, nyt loppupuolella tuntui siltä että kaasu painettiin holtittomasti pohjaan ja yhtäkkiä oltiin jo lopussa kertomassa veljesten vaiheita vaikka vasta pohdittiin että pärjäävätköhän ne nyt ollenkaan. Lopettava kappale oli kuitenkin hieno, sopivan koruton ja poikiaan rakastavalle äidille sopiva.

Katajavuoren teos on minulla vielä lukematta, mutta lukulistalle se menee viimeistään nyt. Allin tarina oli mielenkiintoinen ja veljesten päivitys nykypäivään herkullisen oloinen, joten täytyyhän sitä päästä kokemaan vielä loputkin tarinasta.