Sotakirjallisuus ei edelleenkään ole ominta alaani, mutta Hyönteisdokumentti-blogissa ladeltiin sen verran nasakat suositukset William Marchin romaanille Komppania K (Tarmio, 2014) että pitihän sitä kokeilla. Kyseessä ei tosin ole romaani-nimityksestä huolimatta jatkuvajuoninen tarina, vaan teoksessa kerrotaan yhden mieskomppanian kohtaloista sodan alusta sen jälkimaininkeihin asti. Kukin komppanian jäsen pääsee ääneen muutamaksi sivuksi kerrallaan ja näistä tarinan palasista rakentuu kokonaiskuva yhden miesjoukon kokemuksista ensimmäisen maailmansodan taistelukentillä.
Marchin kuvaama 113 miehen komppania on toki fiktiivinen, mutta luulisi että suurin osa tapahtumista on saanut inspiraationsa oikean elämän tapahtumista. Katkelmissa sota jyllää kaiken yllä ja suurin osa miehistä yrittää vain selviytyä hengissä tai järjissään. Pelkkää verta, huolta ja suolenpätkiä ei tämä teos kuitenkaan ole, paikoin tarinoissa pilkahtaa esiin myös huumoria ja kauniitakin hetkiä. Osa tarinoista jää mieleen kytemään pitkäksikin aikaa, kuten saksalaisvankien julma teloitus ja tuntemattomaksi jääneen sotilaan kamppailu siitä, että hän ei päätyisi symboliksi sotaa kaunisteleviin puheisiin.
Lyhyet tarinat seuraavat nopeassa tahdissa toisiaan ja lukiessa huomaa kääntävänsä sivuja eteenpäin kuin itsestään. Ajattelee vain, että kyllä minä vielä yhden ja tuo seuraavakin on vain sivun ja näin poispäin. Moniosaisuudestaan huolimatta teos on kuitenkin myös yllättävän ehjä ja kokonainen, tarinat kun kulkevat jota kuinkin kronologisessa järjestyksessä ja samat nimet seikkailevat useamman kertomuksen sivuilla.
Komppania K tuntuu rehelliseltä romaanilta. Sotaa ei kaunistella, se on julmaa ja rumaa, mutta toisaalta ihmiset siellä takana ovat aitoja. Rakastuneita, vihaisia, ystävällisiä, väsyneitä. Inhimillisiä. Toisin kuin sota, joka tuntuu riehuvan ihmisistä välittämättä.
Tarukirjan Margit kehuu kirjan rakennetta, Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja muistuttaa muun muassa kirjan ajankohtaisuudesta.
Tarmio, 2014. 263 s.
Suomentanut: Janne Tarmio
