Luettuani tukun vakavampia kirjoja pää alkoi huutaa jotain kevyempää. Dysphoria-blogista bongasin kiittävää arviota Kerstin Gierin Rakkaus ei katso aikaa -trilogiasta (Gummerus, 2012-2014) Nuorille suunnattu aikamatkailuseikkailu sopikin oivallisesti flunssaisien kesäpäivien viihdykkeeksi.
Emsimmäisessä osassa Rubiininpuna sarjan päätähti Gwendolyn saa tietää olevansa viimeinen sukulinjojen kahdestatoista aikamatkaajasta, vaikka erinäisten syiden vuoksi hommaan on viimeiset kuutisentoista vuotta valmennettu hänen serkkuaan Charlottea. Tuikitavallinen elämä koulutöineen ja Leslie-ystävän kanssa vietettyine iltoineen jää taakse ja Gwendolyn syöstään keskelle mystistä Vartijoiden järjestöä, aikamatkailua ja Saint-Germainin kreivin salaisuuden selvittelyä. Oikeastaan koko ensimmäinen osa toimii jonkinlaisena pohjustuksena tarinan alulle, eikä siinä juuri edistetä juonta vaan heitellään ilmaan kiinnostavia langanpäitä joihin voidaan tarttua myöhemmin.
Toisessa osassa, Safiirinisinessä, Gwendolyn on jo vähän enemmän kartalla siitä mitä tapahtuu ja Vartijoiden salaisuudet alkavat vähitellen aueta lukijallekin. Aikamatkustusta harjoitetaan systemaattisemmin ja Gwendolyn päätyy iki-ihanan (vaikka minun mielestäni vähän tomppelin) Gideonin kanssa jos jonkinlaiseen seikkailuun. Paljon aikaa käytetäänkin sitten siihen, että kuka tykkää kenestä vai tykkääkö sittenkään ja suudelmia vaihdellaan aina kun silmä välttää. Käytös on kuitenkin pääosin varsin siveellistä ja suuremmilta osin keskitytään itse tarinan edistämiseen.
Kolmososassa Smaragdinvihreä, joka muuten on melkein tuplasti paksumpi kuin edeltäjänsä, aiotaan sitten paketoida koko homma nätisti pakettiin. Gwenin ja Gideonin eipäs-juupas-leikki jatkuu loppumattomiin, ajassa matkustellaan, pahiksien motiivit alkavat paljastua ja lopuksi pitää tietysti kehitellä hieno suunnitelma. Tämän enempää ei varmaan sitten kannatakaan juonesta sanoa, kuin että aika haipakkaa vauhtia mennään kun koko trilogian tapahtumaketjun kesto ajoittuu noin kahteen viikkoon.
Ihan ensimmäiseksi on sanottava, että koko trilogia oli todella leppoisaa luettavaa. Teksti oli vetävää, lähes koko ajan tapahtui jotain ja jos ei jaksanut välittää Gwenin vesiputous-itkeskelystä homma oli oikeastaan aika mukavaa ja sopivan jännää. Nyt joudun kuitenkin toteamaan, että kolmososan eli koko sarjan loppu oli aikamoinen pettymys. Niin sanottu totuuden hetki läimitään kokoon parissa sivussa, haastava tilanne ratkaistaan varsin "kätevästi" ja siinähän se sitten olikin.
Lisäksi koko juonikuvioon jäi mielestäni muutama varsin ammottava aukko, enkä löytänyt juuri yhtään (ymmärtämälläni kielellä kirjoitettua) nettikeskustelua jossa näitä olisi puitu. En sitten meinannut saada unta, kun kiusasin päätäni jatkumo-ongelmilla ja kysymyksillä, joihin ei missään vaiheessa vastattu. ARGH. Oli myös hieman hämmentävää, kun kääntäjä vaihtui viimeisessä osassa. Tuntui siltä, että ykkös- ja kakkos-Gwen ei olisi sanonut Gideonia paskiaiseksi vaan ehkä lurjukseksi, mutta voi myös olla että jotain Giordanon käytösopeista tarttui minuunkin. Kieliasu oli suurimmilta osin kuitenkin säilynyt hyvin samankaltaisena ja se oli minusta hieno juttu.
Joka tapauksessa viihdyttävä paketti, jossa on myös paljon hyvää. Hahmokavalkadissa on muutama todella mukava tyyppi, sain loppumatonta huvia siitä että gargoili oli suomennettu vesinokaksi, naishahmot jaksoivat jatkuvasti muistuttaa että he osaavat kyllä tehdä päätöksiä itsekin ja puvustosta huolehtiva Madame Rossini oli juuri sellainen tyyppi josta tykkään.
Nyt en vaan pysty laittamaan tähän loppuun mitään mieltäylentävää, koska juoniaukot ärsyttävät edelleen. Mutta kiva sarja oli! Oikeesti!
HelMet-haasteesta kuitataan tällä setillä kohta nuortenkirja.
Kerstin Gier: Rubiininpuna (Rubinrot, 2009)
Gummerus, 2012. 344 s.
Suomentanut: Riitta Virkkunen
Kerstin Gier: Safiirinsini (Saphirblau, 2010)
Gummerus, 2013. 360 s.
Suomentanut: Riitta Virkkunen
Kerstin Gier: Smaragdinvihreä (Smaragdgrün, 2010)
Gummerus, 2014. 485 a.
Suomentanut: Ilona Nykyri
Toisessa osassa, Safiirinisinessä, Gwendolyn on jo vähän enemmän kartalla siitä mitä tapahtuu ja Vartijoiden salaisuudet alkavat vähitellen aueta lukijallekin. Aikamatkustusta harjoitetaan systemaattisemmin ja Gwendolyn päätyy iki-ihanan (vaikka minun mielestäni vähän tomppelin) Gideonin kanssa jos jonkinlaiseen seikkailuun. Paljon aikaa käytetäänkin sitten siihen, että kuka tykkää kenestä vai tykkääkö sittenkään ja suudelmia vaihdellaan aina kun silmä välttää. Käytös on kuitenkin pääosin varsin siveellistä ja suuremmilta osin keskitytään itse tarinan edistämiseen.
Kolmososassa Smaragdinvihreä, joka muuten on melkein tuplasti paksumpi kuin edeltäjänsä, aiotaan sitten paketoida koko homma nätisti pakettiin. Gwenin ja Gideonin eipäs-juupas-leikki jatkuu loppumattomiin, ajassa matkustellaan, pahiksien motiivit alkavat paljastua ja lopuksi pitää tietysti kehitellä hieno suunnitelma. Tämän enempää ei varmaan sitten kannatakaan juonesta sanoa, kuin että aika haipakkaa vauhtia mennään kun koko trilogian tapahtumaketjun kesto ajoittuu noin kahteen viikkoon.
Ihan ensimmäiseksi on sanottava, että koko trilogia oli todella leppoisaa luettavaa. Teksti oli vetävää, lähes koko ajan tapahtui jotain ja jos ei jaksanut välittää Gwenin vesiputous-itkeskelystä homma oli oikeastaan aika mukavaa ja sopivan jännää. Nyt joudun kuitenkin toteamaan, että kolmososan eli koko sarjan loppu oli aikamoinen pettymys. Niin sanottu totuuden hetki läimitään kokoon parissa sivussa, haastava tilanne ratkaistaan varsin "kätevästi" ja siinähän se sitten olikin.
Lisäksi koko juonikuvioon jäi mielestäni muutama varsin ammottava aukko, enkä löytänyt juuri yhtään (ymmärtämälläni kielellä kirjoitettua) nettikeskustelua jossa näitä olisi puitu. En sitten meinannut saada unta, kun kiusasin päätäni jatkumo-ongelmilla ja kysymyksillä, joihin ei missään vaiheessa vastattu. ARGH. Oli myös hieman hämmentävää, kun kääntäjä vaihtui viimeisessä osassa. Tuntui siltä, että ykkös- ja kakkos-Gwen ei olisi sanonut Gideonia paskiaiseksi vaan ehkä lurjukseksi, mutta voi myös olla että jotain Giordanon käytösopeista tarttui minuunkin. Kieliasu oli suurimmilta osin kuitenkin säilynyt hyvin samankaltaisena ja se oli minusta hieno juttu.
Joka tapauksessa viihdyttävä paketti, jossa on myös paljon hyvää. Hahmokavalkadissa on muutama todella mukava tyyppi, sain loppumatonta huvia siitä että gargoili oli suomennettu vesinokaksi, naishahmot jaksoivat jatkuvasti muistuttaa että he osaavat kyllä tehdä päätöksiä itsekin ja puvustosta huolehtiva Madame Rossini oli juuri sellainen tyyppi josta tykkään.
Nyt en vaan pysty laittamaan tähän loppuun mitään mieltäylentävää, koska juoniaukot ärsyttävät edelleen. Mutta kiva sarja oli! Oikeesti!
HelMet-haasteesta kuitataan tällä setillä kohta nuortenkirja.
Gummerus, 2012. 344 s.
Suomentanut: Riitta Virkkunen
Gummerus, 2013. 360 s.
Suomentanut: Riitta Virkkunen
Gummerus, 2014. 485 a.
Suomentanut: Ilona Nykyri
Olipa kiva yhteispostaus. :) Olen ajatellut trilogian lukemista ensimäisen osan ilmestymisestä asti. Huomasin itsekin tuon kääntäjän vaihdoksen ja ihmettelin sitä. Täytyy muistaa nämä, kun kaipaan kevennystä.
VastaaPoistaKiitos Mari! Trilogia on tästä marmatuksestani huolimatta oikein viihdyttävä juuri kevennykseen, suosittelen.
PoistaMinustakin sarjan päätösosa oli melkoinen löpsähdys, sellainen liian kiireinen ja jotenkin liian nopeasti asiat järjestykseen laittava. En myöskään tykännyt siitä huikeasta loppuratkaisusta, joten se luultavasti lisää pettymystä kirjaan.
VastaaPoistaMutta luettavuudeltaan nämä ovat tosiaan ihanteellisia! Aikamatkakirjoissa tulee aina se sama ongelma, kun alkaa miettiä että "mutta jos tämä tietää tänään matkustavansa tulevaisuudessa menneisyydessä tuohon aikaan, niin miksi se ei tänään muista mitä silloin tapahtui?". Hankalaa!
Kerstin Gieriltä on muuten juuri suomennettu seuraavan trilogian ensimmäinen osa. Laitoin varaukseen, koska sekin lienee ihan viihdyttävää luettavaa. :)
Huikea loppuratkaisu ei kyllä ollut minunkaan mieleeni, Maija. Olen nyt tässä pari päivää setvinyt päässäni kronografeja ja aikamatkailua ja Jamesia, mutta ei vaan aukea. :D Pitää ehkä silti tsekata tuo Gierin uusi trilogia, kuitenkin.
PoistaTuo on muuten niiiin ärsyttävää, kun loppuratkaisu sisältyy ihan muutamiin sivuihin. Olen nyt lähiaikoina lukenut muutamankin kirjan, jossa olisin kaivannut loppuun syvällisempää paneutumista ja enemmän vastauksia, mutta ei, muutamalla pinnallisella virkkeellä selvitetään kaikki. Noin muuten en tästä trilogiasta oikein innostu, vaikka kansikuvia olenkin kaupoissa useaan otteeseen ihastellut. :)
VastaaPoistaNo niin on, Tiina! Tulee vähän petetty olo kun loppuratkaisua on kuitenkin odottanut ja sitten se vaan, no, menee ohi. Kansikuvat ovat kyllä söpöiset. :)
PoistaOlen hypistellyt joskus näitä kirjoja kirjakaupassa, koska niissä on niin ihanat kannet, mutta en tutustunut sen paremmin. Kirjoittamasi perusteella voisi hyvinkin joskus tehdä sarjan kanssa läheisempää tuttavuutta, jos kaipaa jotakin kevyttä lukemista :)
VastaaPoistaSiitä vaan, Anna! :) Nämä sopinevat hyvin vaikka kevyeksi kesäromanssiksi tai syysillan piristykseksi.
Poista