Aina joskus on vähän ikävä Töölön asuntoa ja ikkunasta avautunutta näkymää.
Blogistanian valitsemien parhaiden kirjojen kaiut ulottuvat vielä kesällekin, sillä luvussa oli nyt viimeinen kisan jälkimainingeissa kirjastosta varaamani teos. Eeva-Kaarina Arosen nimi oli minulle entuudestaan tuttu, mutta yhtään hänen kirjoistaa en ollut lukenut. Edda (Teos, 2014) ei varmastikaan ollut yhtään huono valinta aloittajaksi.
Kaikki oli etsittävä uudelleen, rakennettava, uudelleen rakennettava. Muuten hän ei löytäisi kartallaan perille. Muuten asioiden paino murskaisi hänet.
50-luvun lopulla Töölön kerrostalojen kivipihoilla leikkii Eetu-tyttö, joka saa voimaa saduista ja ystävyydestään mykän Aatu-tytön kanssa. Kotipihan lasten leikit saavat kuitenkin lopulta liian vakavan lopetuksen, kun kellarikäytävässä vastaan ei tulekaan pelkkää pimeyttä. Aatu muuttaa pois ja Eetu jää yksin kysymyksineen. Aikuisena Eddaksi muuntunut Eetu työskentelee kuolinkorinoissaan olevassa koulumuseossa, viettelee miehiä tanssilattialla ja on vakuuttunut siitä, että hänen täytyy selvittää mitä kotitalossa aikanaan tapahtui. Menneisyys ei kuitenkaan luovu salaisuuksistaan helpolla.
Aronen kuljettaa Eddan tarinaa samanaikaisesti lapsuudessa ja nykyisyydessä. Tapahtumat Töölössä sijoittuvat omissa mielikuvissani väärille kaduille oman asumishistoriani mukaisesti, mutta väliäkö tuolla. Aronen kuvaa Eddan kotitalon asukkaita ja etenkin niin lasten kuin aikuisten pukuja värikkäästi ja ilmeikkäästi ja tuo menneen eläväksi. Tarina on samanaikaisesti tavattoman kiehtova ja jollain tavalla luotaantyöntävä. Sekä menneessä että nykyisyydessä hyviäkin hetkiä tuntuu reunustavan jokin synkkä ja tumma pilvi. Tämän vuoksi tuntui myös vaikealta suoranaisesti pitää teoksesta, joka eittämättä on kuitenkin hieno romaani.
Kokonaisuutena Edda on vahva ja anteeksipyytelemätön teos, joka ei turhia selittele omia ratkaisujaan. Täten lukijakin saa tehdä paljon omia päätelmiään siitä, mitä todella tapahtui ja mitä Edda yrittää itselleen selvittää.
Lumiomenan Katjalle Edda oli liki täydellinen teos ja tekstin lopussa on linkkejä myös lukuisiin muihin bloggauksiin.
Teos, 2014. 371 s.
Hyvin kuvaat kirjaa, tumma reuna ja tietty selittelemättömyys on iso osa sen viehätystä, samoin kuin Kallorummussa samalta kirjailijalta. Ja vahva, suorastaan vatsaa vääntävä jännite. Aivan mahtavia kirjoja, ihan omanlaisiaan. Kiva kun kirjoitit tästä.
VastaaPoistaAronen on minusta niin loistava! Voisin varmaan nimetä hänet lempikirjailijakseni, ainakin kotimaisista.
VastaaPoista