Lavalta: Valheet ja viettelijät (Ryhmäteatteri)

Kuva: Ilkka Saastamoinen

Kesäperinteen mukaisesti suuntasimme heinäkuun puolivälissä Suomenlinnaan katsastamaan Ryhmäteatterin uusinta tuotantoa. Tänä kesänä lavalla nähdään edellisvuosista poiketen aikuisille suunnattu klassikko, Pierre Cloderlos de Loclos's kirjeromaanista dramatisoitu Valheet ja viettelijät - Erään rakkauden muotokuva. Ennakkopöhinä näytelmästä oli omassa kuplassani jokseenkin vaisua, joten painelimme Suomenlinnaan kevein odotuksin. Ja ehkä hyvä niin, sillä näytelmä pääsi yllättämään erittäin positiivisesti.

1700-luvun Ranskassa aatelisto elää rappiollista elämää romahtamaisillaan olevan valta-asetelman huipulla. Huvituksenaan aateliset juonittelevat ja viettelevät toisiaan käyttäen mitä monimutkaisimpia kuvioita. Kaiken keskiössä ovat markiisitar de Merteuil ja kreivi de Valmont. He käyvät omaa valtataisteluaan lyöden vetoa ja kilpaillen toisiaan vastaan, kun eivät oikein muuten tunnu osaavan olla toistensa seurassa.

Minna Suuronen on upea tuimasilmäisenä markiisittarena eikä vastaparina näyttelevä Antti Virmavirta kreivin roolissa jää paljoa jälkeen. Parivaljakko punoo sellaista juonittelujen ja petosten verkkoa, että heikompaa hirvittää ja vaarana on jatkuvasti kompastua myös omiin lankoihinsa. Itselleni alkuperäisteksti ei ollut tuttu minkäänlaisena versiona, nimeltä vain, joten katsomossa sai myös jännittää suunnitelmien kudelman pyörteissä.

Merteuilin ja Valmontin juonittelujen välikappaleksi joutuvat hyveellinen madame de Tourvel (Saija Lentonen), aristokratiassaan raskas madame Rosamonde (Eeva-Maija Haukinen), käärmeenkielinen madame de Volange (Tarja Heinula) ja hänen kömpelö mutta suloinen tyttärensä Cécile (Sonja Salminen) sekä kirkasotsainen ritari Danceny (Paavo Kinnunen). Juonittelussa auttavat ansiokkaasti välillä sen jalkoihin jääden palvelijat Sofie (Laura Sorvari) ja Azolan (Juha Pulli). Lavalla nähdään myös neljä tanssijaa, taitavat Karoliina Kauhanen, Laura Sorvari, Johannes Hiltunen ja Justus Pienmunne, jotka tuovat apokalyptista otetta näytelmän teemoihin puuteriperuukeissaan ja korseteissaan.

Kuva: Ilkka Saastamoinen

Vajaa kolmituntinen pukudraama ei tylsistytä ja kelikin helli sen verran että kiviseinäisessä Hyvän Omantunnon linnakkeessa ei tarvinnut palella. Näytelmän ote pitää tiukasti otteessaan ja hyvä niin, sillä ranskankieliset nimet vilisevät puheessa paikoin sellaista vauhtia että heikompaa hirvittää.

Valheet ja viettelijät onnistui mielestäni parhaiten oivallisessa roolituksessa ja komeassa puvustuksen visuaalisuudessa. Etenkin naisten puvut ovat hengästyttävän upeita, samoin hiuslaitteet. Suurosen komean kampauksen kannattelu on taitolaji jo itsessään ja on huikeaa katsoa, miten kuninkaallisesti siitä selvitään. Ainoan miinuksen annan kreivi de Valmontin housuista, sillä vaikka jotenkin renttumainen olemus hahmolle sopiikin olivat valkoiset lököfarkut mielestäni pienoinen rimanalitus. Housujen sijaan oli kuitenkin mahdollista katsella villejä silkkipaitoja ja mielikuvituksellisia takkeja.

Lopullisuudessaan Valheet ja viettelijät ei ole mikään hyvän tuulen kesäteatterinäytelmä, mutta tyylipuhdasta puheteatteria se sen sijaan on. Lavalle tuodut raikkaat tanssilliset elementit ja Apocalyptican musiikki nostavat toteutuksen pompöösistä pönötyksestä toiselle tasolle. Kolea tunnelma, intensiiviset katseet ja rappiota enteilevän loistokkaat puvut jäävät vahvasti mieleen tästä esityksestä.