Flunssaisena sitä kaipaa itselleen kaikenlaista piristävää ja niinpä kirjastosta tarttui silloin mukaan tämä Anna Hallavan Sammakkoprinsessa (WSOY, 2014) ihan vain siksi että se oli pinkki ja vaikutti tavattoman hattaraiselta. Ja sitä se kuulkaas olikin.
Ofelian neljätoistavuotispäivä ei mene aivan suunnitelmien mukaan, sillä toivotun uuden kännykän lisäksi hän saa tietää olevansa keiju. Toki keijut osaavat taikoa ja Ofelia on kaiken lisäksi todennäköinen kruununperijä, mutta miinuspuolina tulevat suuriksi kasvaneet keijukorvat, kaikki uudet opeteltavat keijuvaltiolliset asiat ja tietysti se pahin eli Ofelian keijulahja. Ofelia ei nimittäin voi suudella ketään muuta kuin sitä oikeaa, kaikki muut muuttuvat auttamatta sammakoiksi. Ja tämähän on tietysti suurensuuri katastrofi, sillä ensisuudelma on vielä vaihtamatta ja ihanan Jetron huulet aivan selvästi kutsuvat Ofeliaa luokseen.
Lukiessani huomasin, että kirja olisi todennäköisesti avautunut meikäläiselle paljon iskevämpänä, jos olisin lukenut tätä samoihin aikoihin kuin taannoin Louise Rennisonin höpöisiä Georgian Nicolsonin salaiset elämät -kirjoja. Nyt huomasin olevani vähän huolissani siitä että Ofelia valitti jatkuvasti jenkkakahvoistaan ja että hän oli jatkuvasti vähän välinpitämätön ystäväänsä Esteriä kohtaan ja... Mutta toisaalta jos olisin edelleen noin yhdentoista ikäinen eli kirjan ajateltua kohderyhmää olisin varmaan ollut tästä fiiliksissä ja hihitellyt ja voivotellut Ofelian mukana.
Loppupeleissä joka tapauksessa söpöisen höttöinen ja leppoisa luettava. Kovasti tässä kyllä pohjustettiin sitä kakkososaa ja nyt mietityttää että pitääkös sekin sitten lukea että arvasinko oikein, mutta sitähän tässä ehtii miettiä kun ilmestymisvuosi on 2016. Ehkä luen jos vaikka sattuisi se flunssa sopivasti hupsuttelua varten!
Katja jätti kirjan hyllyyn tyttärensä löydettäväksi, Krista puolestaan ihastui kirjaan kovasti.
Olkoon tämä HelMet-haasteessa kirja, jossa on taikuutta.
WSOY, 2015. 270 s.
Kansi: Laura Lyytinen
Tämä(kin) kirja on odottanut jo hyvän tovin hyllyssäni lukuvuoroaan. Toisaalta tämä vaikuttaa kiinnostavalta, mutta parin lukemani arvostelun perusteella kavahdan juuri tuota voivottelua jenkkakahvoista ja pojan perään haaveilua. Olet varmasti oikeassa siinä, että esimirrosikäisiin tämän tyylinen kirja kyllä puree. Kovin kuulostavat nimittäin nuo murheet, taikajuttuja luluunottamatta, tutuilta omilta teinivuosiltani, 😄
VastaaPoistaSuosittelen kuitenkin testaamaan, Kia! Kirja on jenkkakahvoista huolimatta tavattoman symppis ja hattarainen, teini-ikänostalginen jopa.
PoistaOnhan tämä melkoista hattaraa varhaisteineille, mutta aika raikas kirja kuitenkin. Pidin keijukaisideasta, en jenkkakahvajutuista.
VastaaPoistaMeillä muuten tyttö, vielä hieman alle kymmenvuotias, alkoi sittenkin lukea tätä jo nyt ja on ihan kirjan lumoissa.
Raikas, kyllä! Ja hattarasta puhun ehdottomasti positiivisena ominaisuutena, minusta sille on ehdottomasti paikkansa tässä maailmassa. Ihanaa, että kymmenvuotias tykkää Katja!
Poista