Jung Changin Kiinan viimeinen keisarinna (Otava, 2013) kiinnitti alunperin huomioni pokkarikaupan elämäkertahyllyllä ja päädyin sitämyöten hankkimaan kirjan kirjastosta. Aikamoinen järkäle sieltä sitten tulikin, pokkarina sutjakka kirja osoittautui suomenkielisenä käännöksenä melkoiseksi tiiliskiveksi, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Keisarinna Cixi, joka hallitsi Kiinaa vuosina 1835-1908, ei ollut minulle ennestään tuttu historian henkilö. Kuudentoista ikäisenä Cixi päätyi keisarin jalkavaimoksi ja sattui synnyttämään pojan valtakunnan perijäksi. Keisarin kuollessa poika nousi valtaan, mutta taitavilla poliittisilla manöövereillä Cixi teki käytännössä itsestään Kiinan hallitsijan ja tasapainotteli tässä asemassa neljä vuosikymmentä. Valtakauden aikana Kiinaa koettelivat muun muassa boksarikapina ja useat sodat, joiden lisäksi suureen valtioon kohdistui valtavia muutospaineita kohti modernisoitumista. Historiassa Cixistä on ilmeisesti luotu kuva julmana hallitsijana ja tällä teoksellaan Jung Chang pyrkii osittain oikaisemaan tätä näkemystä.
Eittämättä Cixin tarina on kertomisen arvoinen. Arvonnousu jalkavaimosta hallitsijaksi on melkoinen ja sellaisena vaatinut sekä oveluutta että rankkoja ratkaisuja. Suuret päätökset eivät hallintokaudella olleet myöskään aina aivan onnistuneita ja harvassa taitavatkin olla ne hallitsijat, joilla ei näin olisi. Aivan putipuhtoista kuvaa Chang ei kuitenkaan saa Cixistä luotua, sillä hallitsijan roolissa hän antoi useita kuolemantuomioita ja syyllistyi salamurhiin, tosin kuulemma vähäisempiin määriin kuin väitetään. 1800-luvun Kiina on toisaalta jo itsessään hyvin kiinnostava, sillä valtakunta eli murroksen aikaa tapakulttuurin muuttuessa ja länsimaiden vaikutuksen lisääntyessä. Tapoja ja yhteiskuntaa Chang kuvaakin paikoin hyvin kiinnostavasti ja elävästi ja tällöin teksti rullaa eteenpäin miellyttävästi.
Lukumukavuudesta ehkä tinkien olisin silti kaivannut teokseen selkeämpää viittausjärjestelmää. Useassa otteessa lainataan milloin kenenkin sanomisia tai kirjoittamia, mutta lähteet ovat kirjan lopussa könttänä luvuittain ja lukemisen aikana ei tullut mieleen selata kirjaa jatkuvasti. Jäi siis välillä vähän hämäräksi, mistä esimerkiksi juuri ihmisten suuhun laitetut lainaukset olivat peräisin (ts. olivatko ne esimerkiksi [jonkun toisen kirjoittamia] päiväkirjamerkintöjä). Toki lukuisat viittaukset olisivat saattaneet tehdä tekstistä raskaamman lukea, mutta lainauksiin olisi ollut mukava saada edes sellainen "yläindeksinumerointi" sillä nyt täytyy oikeasti nähdä vaivaa tekstikatkelmien alkuperien selvittämiseksi.
Kaiken kaikkiaan Kiinan viimeinen keisarinna jätti jälkeensä hieman ristiriitaisen tunnelman. Kirjan kronologia ei aina toimi saumattomasti, kun peräkkäisissä luvuissa käsitellyt asiat limittyvät ja itselläni ainakin henkilöt ja tapahtumien järjestys tuppasivat tässä viidakossa menemään sekaisin. Myös Changin selkeän puolusteleva suhtautuminen kohteeseensa oli paikoin hieman häiritsevää ja sai epäilemään teosta, vaikka minulla ei mitään ennakko-odotuksia ollutkaan. Tästä huolimatta Kiinan historiaa käsittelevät osuudet olivat kiinnostavia, samoin palatsin elämän kuvaus, joten täysin hukkareissu ei tämäkään teos ollut.
Norkku nautti kirjan historiallisesta kuvauksesta, Kirjavinkkien Maarit puolestaan tiivistää tekstissään oivasti Cixin elämänvaiheet.
Elämäkertahaasteen toiseen minihaasteeseen tämä on kirjoista ensimmäinen täyttäen kriteerit kuollut ulkomaalainen poliitikkonainen. Saa nähdä ehdinkö lukea vielä tätä haastetta varten hankkimani toisen kirjan, toki olisi voinut aloittaa aiemminkin mutta cést la vie!
Otava, 2013. 528 s.
Suomentanut: Jaana Iso-Markku
Tää odottaa mulla hyllyssä, mutta on tosiaan sen verran järkälemäinen, että saa varmaan odottaa vielä hetken. ;-) Changin "Villijoutsenet" oli kyllä hieno!
VastaaPoistaPitää nyt ehkä kokeilla se Villijoutsenet, sitä on niin moni kehunut, kiitos Reeta!
Poista