Nuortenkirjat sopivat minulle erinomaisesti niin sanotuksi pääntyhjennyslukemiseksi. Se ei tarkoita sitä, että ne olisivat jotenkin heppoisempia, vaan sitä, että ne tarjoavat helpompaa eskapismia. Tällaiseen tarkoitukseen lainasin kirjastosta Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan keskimmäiset osat Uhanalainen (Tammi, 2013) ja Jäljitetty (Tammi, 2014).
Tässä vaiheessa myös varoitan, että koska postaus koskee kahta sarjan osaa, saattaa pienenpieniä spoilereita esiintyä. Yritän kuitenkin pitää ne minimissä.
Uhanalaisessa Raisa on muuttanut Nikon kanssa takaisin Kallioon ja elämä alkaa palata normaaleihin uomiinsa. Rauhaa ei kuitenkaan kestä kauan, sillä eräänä kesäisenä iltana Mikael ilmestyy Helsinkiin ja laittaa pakan jälleen sekaisin. Hukkavaaran susilaumassa on tapahtunut vallanvaihdos, sillä Mikaelin isä Daniel, entinen laumanjohtaja, on kadonnut ja tilanne ei näytä hyvältä. Raisa ja Niko joutuvat aikaisemmista päätöksistään huolimatta palaamaan Kainuuseen ja selvittämään, mitä Hukkavaarassa oikein on tekeillä eikä se suinkaan ole täysin turvallista.
Sarjan ykkösosan lukemisesta on minulla jo jonkin aikaa, joten teoksen alku meni vähän töksytellen muistin yrittäessä päästä taas tilanteen tasalle. Vähitellen tarina vei kuitenkin muassaan ja juonikin pääsi paremmin käyntiin, joten loppuosa kirjasta tuli luettua varsin sutjakasti. Kolmososa tuli varattua ja noudettua kirjastosta lähes heti Uhanalaisen lukemisen jälkeen. Olikin mukava uppoutua taas tarinaan, kun homma oli tuoreessa muistissa. Toisaalta tässä kolmannessa osassa myös kiitettävästi muistuteltiin edeltävistä tapahtumista, joten paussi ei sinänsä olisi tällä kertaa niin haitannutkaan.
Jäljitetyn aikana Raisa saa puolestaan paljon uutta selville sekä omasta alkuperästään että perheestään. Jäljet johtavat Kreikkaan, jossa Raisa vastalöydetyn kaksoisveljensä kanssa oppii lisää voimistaan. Kauan ei Välimeren lämmössä kuitenkaan ehditä paistatella, vaan erinäisten tapahtumien vuoksi kaksoset suuntaavat Suomeen pohtimaan seuraavaa siirtoaan. Vihamielisiä olentoja on kuitenkin monenlaisia ja aina ei voi tietää, kehen voi luottaa.
Meinasin kirjan alussa tosissani hätääntyä, koska ulkomaille lähtö jätti Hukkavaaran tapahtumat oman onnensa nojaan. Onneksi Suomeen kuitenkin palattiin, vaikka sudet eivät tässä kirjassa olekaan päätekijöitä (ja siksi Nikoa ja Jenniä ja vähän Mikaeliakin meinasi tulla ikävä). Yliluonnollisten hahmokavalkadi laajenee tässä osassa melko mukavasti ja uudet tyypit tuovat väriä sarjaan, neljänneltä osalta odotan millaista sutinaa monipuolistuminen teettää.
Molemmat teokset olivat pääpiirteissään nopeita ja miellyttäviä lukea, vaikka välillä huomasin kaipaavani pientä tiivistystä. Tiivistyskaipuuseen saattaa tosin vaikuttaa myös se, että kovakantisina kirjat ovat melkoisen muhkeita ja siten aikamoisia kanniskeltavia. Joka tapauksessa on myönnettävä, että kyllä minä tykkään tästä Susiraja-sarjasta. Kotimaiset ihmissudet ovat samaistuttavia ja vaikka romanssit ovat kirjoissa keskiössä, tapahtuu tarinassa paljon muutakin eikä eipäsjuupastelu jää pääasiaksi. Mainiota relauslukemista ja ilmeisesti myös sellaista, joka on tavoittanut kohdeyleisönsä.
Tammi, 2013. 446 s.
Kansi: Saara Niinikoski
Tammi, 2014. 483 s.
Kansi: Laura Lyytinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.