Olin nähnyt Laura Lehtolan Pelkääjän paikalla -teoksen (Otava, 2015) kirjaston bestseller-hyllyssä jo useampaan kertaan, mutta täytyy myöntää että ensivilkaisu kanteen ei herättänyt mielenkiintoa. Vähitellen rupesin kuitenkin kuulemaan erinäisiä huhuja kirjasta, kaikki positiviisia, joten selasin kirjaston luettelosta että mistä tämän saisi luettavaksi heti ja kävin hakemassa.
Aapon vaimo Anna sairastuu äkisti syöpään ja elämä heittää kuperkeikkaa. Hoitomuotoja kokeillaan jos jonkinlaisia, mutta mikään ei tunnu auttavan ja eräänä päivänä Aapo joutuu kuskaamaan pienen Elsa-tyttären sairaalaan sanomaan äidille hyvästit. Uudessa arjessa on omat haasteensa, kun insinöörimies yrittää saada perheen pyörimään, työt hoidettua ja oman jaksamisensa riittämään samalla kun järki ei voi ymmärtää sitä, miten rakas vaimo voi vain kuolla.
Etenkin kirjan alkupuolisko aiheuttaa päähän kovaa itkupainetta ja lukeminen julkisessa liikenteessä oli huono valinta. Lehtola kirjoittaa sillä tavalla, että tilanne tuntuu aidolta, kipeältä ja aivan hirveältä. Viime aikoina minua on vähän ärsyttänyt, jos minua yritetään saada itkemään mutta tämän kirjan kohdalla sitä tunnetta ei tullut. Ihailin vain hienoa tarinankerrontaa ja menin mukaan, suruun, iloon, toivoon ja toivottomuuteen.
Onneksi koko teos ei kuitenkaan ole sitä itkemistä. Vähitellen valoa elämään tuo työkoulutuksessa tavattu Veera, mutta tarina ei silti muutu ärsyttävän siirappiseksi. Nuora on kapea, mutta tässä tasapainotellaan niin hyvin että tuntuu kuin tämä voisi oikeasti tapahtua, tähän voin uskoa, näiden henkilöhahmojen kanssa minä haluan viettää aikaa. Kokonaisuus toimii.
Voisin tässä kertoa vielä kirjan rakenteesta, mutta se tuntuu vähän turhalta. Välillä katsotaan takaumia, suurimmaksi osaksi mennään nykyhetkessä. Eniten äänessä on Aapo, vähän Elsa, vähän Veera. Toimii, kaikki toimii. En minä muuta nyt osaa sanoa.
Kirjan tehosta kertoo myös se, että itkupaine palasi silmiin kun kirjoitin tätä tekstiä. Erinomainen esikoisteos. Kiitos.
Siina oli yksi niistä joka tuuppasi tämän kirjan ääreen, Susa kehui tätä muun muassa pakottomaksi ja se kuvaa tätä mielestäni hyvin.
HelMet-haasteesta kuittaan kotipaikkakunnalle sijoittuvan kirjan.
Otava, 2015. 300 s.
Kansi: Päivi Puustinen
No kappas. Miksi mä en ole tästä koskaan kuullutkaan? Mitähän kaikkea muuta hienoa multa on mennyt ohi tänä syksynä?
VastaaPoistaMä en edes halua tietää mitä olen missannut tänä syksynä, Taika! Mutta tätä suosittelen kyllä, hieno teos.
Poista