Lavalta: Lokki (Red Nose Company / Espoon kaupunginteatteri)

Nina (Niina Sillanpää) ja lokki. Kuva: Tero Ahonen

Espoon kaupunginteatterin ohjelmiston vahvuuksia omat omien tuotantojen lisäksi ehdottomasti myös lukuisat vierailut. Oma ennakkosuosikkini syksyn esityksistä oli Red Nose Companyn Lokki, joka tuo lavalle Tšehovin klassikkonäytelmän Suomessa ennennäkemättömänä, pidennettynä versiona. Päivitetyn tekstin lisäksi näytelmä on viety klovnerian maailmaan ohjaaja Philip Boulayn havainnon kautta, jossa hahmot ovat kuin klovneja vaikkei punaisia neniä ja maskeja kasvoilla olekaan.

Yhdentoista näyttelijän voimin lavalle nousee maaseutukartano saleineen ja pihalle kyhättyine teattereineen. Konstantin (Jari Virman) tahtoisi olla vakavasti otettava kirjailija ja kirjoittaa rakastamalleen Ninalle (Niina Sillanpää), rikkaan tilanomistajan tyttärelle. Poikaansa pompottaa hänen äitinsä, näyttelijätär Arkadina (Minna Puolanto), joka tuo mukanaan kuuluisan kirjailijan Trigorinin (Eero Järvinen). Maaseudun rauhasta ei puolestaan nauti Arkadinan veli Pjotr (Jouko Puolanto) ja omat ongelmansa on tilanhoitajapariskunnallakin (Riku Korhonen ja Nora Raikamo). Heidän tyttärensä Maša (Amira Khalifa) haikailee Konstantinin perään ja Mašaa haikailee syliinsä puolestaan opettaja Semjon Semjonovitš (Oskari Perkki). Pakkaa sekoittaa vielä lääkäri Dorn (Tatu Siivonen) ja koko ajan taustalla tuntuu hiippailevan työmies Jakov (Teemu Aromaa), ainut joka kaartista on saanut kasvoilleen perinteisen klovnin maskin ja nenän.

Reilu kolmituntinen esitys ei ole lähtökohtaisesti helpointa katsottavaa, etenkään Louhisalin penkeillä jotka pitävät puolensa lyhyemmissä esityksissä mutta alkavat parin tunnin jälkeen puuduttaa. Onneksi lavalla nähtävä näyttelijöiden (vai klovnien) joukko on niin taitava, että työtä katsoo mielellään. Tunnelma vaihtuu vakavasta herkkään ja ennen kaikkea traagisesta koomiseen. Rakkaudesta puhutaan paljon, mutta monella kohde ei vastaa tunteisiin ja on usein myös rakastunut toiseen. Myös teatteri, kirjoittaminen ja kuuluisuus saavat paljon tilaa. Millaista on olla kuuluisa kirjailija, mitä menestys maksaa.

Roolitus on onnistunut ja näyttelijät tavattoman taitavia. Veikkaan, että jos erilaisten klovnityyppien tuntemus ja niiden välinen hierarkia olisi ollut tutumpaa, olisi esityksestä saanut vielä enemmän irti. Hahmojen klovnimaisuuden kykeni joka tapauksessa havaitsemaan. En osaa tässä nostaa esille erityisesti ketään, sillä parasta oli mielestäni hahmojen yhteispeli lavalla. Hatunnosto toki myös laajan tekstimassan omaksumisesta.

Arkadina (Minna Puolanto), Dorn (Tatu Siivonen) ja Maša (Amira Khalifa). Kuva: Tero Ahonen

Tässä nyt huikeat kaksi kertaa Tšehovia nähneenä voinen todeta, että hänen näytelmänsä sekä pitkästyttävät kauheasti että ovat samalla tavattoman viihdyttäviä. Nytkin huomasin välillä olevani katsomossa lähes puoliunessa, mutta silti hereillä ja kiinnostuneena. Jotain viehättävää siinä pysähtyneessä pitkäveteisyydessä siis on. Mieskin totesi, että ensimmäisen puoliskon puolessavälissä näytelmä tuntui jaanaavalta, mutta näytelmän päättyessä totesi olevansa onnellinen sen nähtyään.

Kiitos Red Nose Company jälleen hienosta teatterielämyksestä, tammikuun ensi-iltaa Punaista viivaa odotamme jo kiinnostuksella.

Jäikö Lokki näkemättä Espoossa? Ei hätää, marras- ja joulukuussa järjestetään vielä useita esityksiä Blue Media -studiolla Viikissä, kurkkaa lisätietoa täältä.