Tämän kuvan otti Tuomas kesäisellä Norjan reissulla.
Myönnän suhtautuvani epäileväisesti kahden kirjailijan yhdessä kynäilemiin teoksiin. Jännitän että huomaakohan siitä että nyt tuo on kirjoittanut ja nyt tuo ja tuo toinen on paljon huonompi kuin toinen. Näin ei nyt onneksi käynyt Helena Wariksen ja Janne Nykäsen, jotka ovat kaiken lisäksi pariskunta, teoksen Entropia (Kustannus Aarni, 2015) kanssa.
Maailmanmeno on järkkynyt Mustan Tiistain jälkeen. Maaseutu on autioitunut saastumisen myötä ja mukavuuksia on lähinnä Pääkaupungissa. Erakoituneena omalla maatilallaan elävän Jonin rauha järkkyy, kun sateisena iltana pihalle ilmestyy kaupunkilainen ja seurapiiritoimittajana tunnettu Marina. Erilaisista lähtökohdista huolimatta parin on tehtävä yhteistyötä, sillä kummallakin on nyt salattavaa Alueidenhallintavirastolta. Mökin kyseenalaisessa rauhassa alkaa vähitellen kehittyä suunnitelma tilanteen korjaamiseksi, mutta ilman vaikeuksia se ei tule onnistumaan.
Kerronta on jaettu noin viikon ajalle päivien nimien toimiessa jonkinlaisina jaksottajina. Sekä Jon että Marina saavat oman äänensä kuuluviin ja täten lukija pysyy enemmän ja vähemmän kärryillä kokonaiskuvasta. Paljon jätetään kuitenkin rivien väliin ja menneistä tapahtumista saa vain väläyksiä.
Pidin kovasti siitä, että teoksen päähenkilöt Marina ja Jon ovat reilusti yli kolmikymppisiä eivätkä teini-ikäisiä tai parikymppisiä, kuten useimmissa dystopiakirjoissa joita luen. Omien lukutottumuksieni vuoksi jouduin kuitenkin välillä korjaamaan päässäni näkyviä mielikuvia, erityisesti Marina yritti jatkuvasti esiintyä nuorena naikkosena. Entropia on selvästi suunnattu "aikuisemmalle" lukijalle ja minusta onkin mukavaa, että nykypäivän dystopiakentälle mahtuu myös tämäntyyppistä kirjallisuutta. (Tällaisia kirjoja saa minulle vinkata enemmänkin, varmasti moni on mennyt minulta ohi!)
Tunnen Wariksen kirjoitustyyliä vain yhden kirjan, Vuoren, osalta ja Nykästä en ollenkaan. Tältä pohjalta on silti sanottava, että en erottanut teoksesta onko mikäkin osa kenen kirjoittama tai missä kirjailija vaihtuu. Joka tapauksessa teksti toimii. Itse olin vähän pähkinyt josko hahmojen kerronta olisi jaettu ja kertojan äänen vaihtuminen näkynyt radikaalimmin, Parempi varmaan näin, jolloin samassa rytmissä pysyy helpommin.
Pidin Wariksen ja Nykäsen luomasta synkeästä maailmasta, jotenkin teoksen lukeminen sopi tähän tällä hetkellä sateiseen ja harmaaseen marraskuuhun. Ainut mikä itselläni välillä tökki, olivat englanninkielestä väännetyt vitsit ja ääntämismuotoisesti kirjoittaminen, se näyttää tekstinä omaan silmääni hassulta. Muuten ei valittamista, jännitys pysyi hyvin yllä ja pidin hahmoista kovasti.
Takakannessa lupaillaan, että Entropian tarinalle on luvattu jatkoa. Se on mukava kuulla, sillä tarina jää melkoisen kesken ja hahmojen parissa jatkaisi mielellään. Toisaalta teos toimii mielestäni myös hyvin itsenäisenä. Langanpäitä jätetään toki rutkasti solmimatta ja tapahtumien taustat jäävät vielä pimentoon, mutta tavallaan tuntui että kyllähän tätä voisi täydentää itsekin päässään. Kerrankin ei jäänyt tavattomasti ahdistamaan että nyt ne ei kerro mulle mitään.
Julkaisemme bloggaukset tästä yhtä aikaa Nenä kirjassa -blogin Norkun kanssa, käyhän lukumatkalla myös siellä.
Kustannus Aarni, 2015. 228 s.
Kansi: Grafemi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.