Kuva: Eija Mäkivouti
Olen haudutellut tätä tekstiä jo toista viikkoa. Perjantaina 23.10. kävimme katsomassa Oblivian kiitellyn Entertainment Island -trilogian, joka esitettiin Suomessa ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan. Esitys, siis kaikki kolme osaa putkeen esitettynä, kesti kaksi ja puoli tuntia ilman väliaikaa. Pää oli jokseenkin puuroinen sen jälkeen ja on edelleen. Mieskin tuli raahattua mukaan, kun ystävä sanoi että tämä on sellainen esitys joka on just sille sopivaa. Mutta hauskaa kuulkaas oli.
Entertainment Island on viihdeteollisuutta tutkiva esityssarja, jonka osat saivat ensi-iltansa vuosina 2008-2010. Ensimmäisessä osassa tutkittiin viihdeteollisuuden rakenteita ja toimintatapoja, toisessa elämäntyylejä, uutisia ja saippuaoopperaa ja kolmannessa viihdeteollisuuden pimeää puolta ja yksityisiä esityksiä. Nämä tulkinnat haravoin Oblivian nettisivuilta, enkä olisi varmaan osannut kuvata niitä itsekseni näin kompaktisti.
Lavalla ovat vain kolme esiintyjää (Timo Fredriksson, Anna Krzystek, Annika Tudeer) seuranaan valot (Meri Ekola) ja äänimaisema (Juuso Voltti). Lavastusta ei tarvita, lisukkeeksi riittää esiintyjien ammattitaito ja oma mielikuvitus. Esimerkiksi toisen osan paperimassamaassa lavalle tuotetaan muun muassa huikeat rantabileet ja jonkinlainen hippien sukupuutto täysin autenttisesti. Loistavaa, hauskaa, vähän kipeää.
Ensimmäisessä osassa olen vielä vähän pihalla. Olen kuitenkin saanut ohjeeksi, että nauraa saa, joten annan homman viedä ja nauran. Katsomossa on hauskaa, vaikkei ehkä ihan tajuaisikaan. I feel good! I look good! Selvä, toimii.
Toisen osion aikana meinasi iskeä väsymys, vaikka se oli loppupeleissä osiosta suosikkini. Takana oli pitkä työviikko ja normaalit pastillit olivat unohtuneet matkasta. Kyttäsimme miehen kanssa molemmat hetkiä, jolloin äänimaisema kohosi riittävän suurelle volyymille, jotta kehtaisimme repiä auki inkiväärikarkkien kääreet. Pahoittelemme kaikille kanssakatsojille ja esiintyjille mahdollisesti kuulunutta rapinaa. Mutta niin, toisessa osassa seikkaillaan paperimassaukkeleiden kanssa jos jonkinlaisissa paikoissa. Se oli loistavaa, vähän kauheaa, hienoa.
Kolmas osa on ehdottomasti synkin ja häiriintynein, mutta samalla se on tehty niin että katsomossa ei tunne ahdistusta. Lavalla roikutaan muun muassa katosta kuin kinkku, sulloudutaan kassiin ja potkitutetaan se alas rappusia ja "leikitään" hit the perv -leikkiä. Tässä vaiheessa myös katsomossa oli sen verran vapauduttu, että nauruntyrskähdyksiä kuului enemmän vaikka välillä olikin olo että tälle ei saisi nyt nauraa.
Lavalla ovat vain kolme esiintyjää (Timo Fredriksson, Anna Krzystek, Annika Tudeer) seuranaan valot (Meri Ekola) ja äänimaisema (Juuso Voltti). Lavastusta ei tarvita, lisukkeeksi riittää esiintyjien ammattitaito ja oma mielikuvitus. Esimerkiksi toisen osan paperimassamaassa lavalle tuotetaan muun muassa huikeat rantabileet ja jonkinlainen hippien sukupuutto täysin autenttisesti. Loistavaa, hauskaa, vähän kipeää.
Ensimmäisessä osassa olen vielä vähän pihalla. Olen kuitenkin saanut ohjeeksi, että nauraa saa, joten annan homman viedä ja nauran. Katsomossa on hauskaa, vaikkei ehkä ihan tajuaisikaan. I feel good! I look good! Selvä, toimii.
Toisen osion aikana meinasi iskeä väsymys, vaikka se oli loppupeleissä osiosta suosikkini. Takana oli pitkä työviikko ja normaalit pastillit olivat unohtuneet matkasta. Kyttäsimme miehen kanssa molemmat hetkiä, jolloin äänimaisema kohosi riittävän suurelle volyymille, jotta kehtaisimme repiä auki inkiväärikarkkien kääreet. Pahoittelemme kaikille kanssakatsojille ja esiintyjille mahdollisesti kuulunutta rapinaa. Mutta niin, toisessa osassa seikkaillaan paperimassaukkeleiden kanssa jos jonkinlaisissa paikoissa. Se oli loistavaa, vähän kauheaa, hienoa.
Kolmas osa on ehdottomasti synkin ja häiriintynein, mutta samalla se on tehty niin että katsomossa ei tunne ahdistusta. Lavalla roikutaan muun muassa katosta kuin kinkku, sulloudutaan kassiin ja potkitutetaan se alas rappusia ja "leikitään" hit the perv -leikkiä. Tässä vaiheessa myös katsomossa oli sen verran vapauduttu, että nauruntyrskähdyksiä kuului enemmän vaikka välillä olikin olo että tälle ei saisi nyt nauraa.
Aikamoinen pläjäys. Omituinen, hullun hauska, viihdyttävä, synkkä ja katsomisen arvoinen. Mies totesi nauraneensa niin paljon, että kurkku tuli kipeäksi. Kiitos Oblivia tästä iltamasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.