Kuva: Aino Kannisto
Tuntuu hieman hassulta mennä esitykseen, jonka esityspaikasta tiedän ainoastaan sen että se tapahtuu asunnossa ja että katsojat tullaan hakemaan kruununhakalaisesta kadunkulmasta. Oikea kulma löytyy tosin helposti, siinä seisoskelee jo muitakin ja odotamme tihkusateessa josko joku meidät täältä hakisi. Näin käy ja pian kiipeämme vanhan talon rappukäytävässä kohti asuntoa ja Jenni Kivelän esitystä Jotakin kuin Grey Gardens.
Asunnon ovi avataan ja meidät kutsutaan sisään. Sisustus on sekoitus kaaosta ja charmia. Istumme paljaassa huoneessa oleville tuoleille ja esitys alkaa. Viisikymppinen nainen (tavattoman hurmaava Henna Hakkarainen) on jäänyt jumiin menneeseen. Hän haaveilee muutosta New Yorkiin, harjoittelee tanssimista tuntikausia ja kuuntelee äitiään. Asunto on jollain tavalla vinoutunut, makuuhuone on vaatekomerossa ja oleskelutilan seinät on päällystetty lehdistä leikatuilla ruusuilla ja positiivisilla lauseilla.
Jenni Kivelän teosta on inspiroinut Grey Gardens -dokumentti vuonna 1975. Siinä ulkomaailmasta eristyneet äiti ja tytär asuvat rapistuvassa kartanossa East Hamptonissa kertoo käsiohjelma. Tämän jälkeen dokumentti kiinnostaa, se on kuulemma hyvä. Joka tapauksessa Kivelä on dramaturgi Eira Virekosken kanssa koonnut esityksen, jossa nainen haaveilee ja haahuilee erikoisessa asunnossaan ja kaipaa jonnekin, muttei kuitenkaan lähde. Tunnelma on lämmin, hieman koominen, paikoin vähän surullinen. Hyvälle tuulelle tästä kuitenkin tulee, jotenkin sitä uskoo että ruusulajit löytävät nimensä ja ehkä sinne New Yorkiinkin voisi päästä. Ehkä.
Teoksen näyttämönä toimiva asunto on upea, tilasuunnittelusta on vastannut Anniina Veijalainen. Korkeat huoneet, joista pääasiassa kahta käytetään esityksessä, ovat komeat. Ensimmäisessä kalustusta on vähän, seinät ovat turkoosit ja makuuhuoneena toimivassa kaapissa on seinällä valokuvia. Toinen huone on intiimimpi ja pöyheämpi, osa pääsee istumaan sohvilla, seinät ovat punaiset ja nainen lukee meille horoskooppeja. Skorpioninaisten pitäisi kuulemma seurustella vaakamiesten kanssa, en tiennyt, oma siippani on vesimies.
Kuva: Johanna Storm
Henna Hakkarainen on mainio, asunto dekadentin rappeutunut ja silti tahdon vielä antaa erityiserityismaininnan äänisuunnittelulle. Johanna Stormin luoma äänimaisema tuntuu elävän kuin omaa elämäänsä ja äänet ilmestyvät milloin mistäkin ja aina täysin oikeisiin kohtiin. En tiedä millaisin systeemein kaikki on saatu toimimaan niin kuin ne toimivat, mutta ihailen joka tapauksessa. Bravo.
Esityksen jälkeen tuntuu kummalta kävellä takaisin sateiselle kadulle. Auton tuulilasissa ei ole ilokseni sakkolappua. Kaupunkikuvan sijaan mielessä pyörii hämmentävän valoisa asunto pehmeine väreineen ja ajatus hedelmätarhasta kerrostaloasunnossa. Mieli on hyvä. Onneksi vähän kiirehdin että ehdin tänne ja sitten hengähdin.
Jotakin kuin Grey Gardensista on näillä näkymin viimeinen (loppuunmyyty) esitys lauantaina, lisäesitysten toivossa suosittelen seuraamaan vaikka Kiltit ihmiset -ryhmän fb-sivuja.
Kiitokset työryhmälle kutsusta esitykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.