Neiti Näpsä ei vainunnut susia tarkkailukiveltään.
Elina Rouhiaisen Susiraja-sarja on ollut mukavan leppoisaa ja nopeaa luettavaa. Odotin sarjan viimeistä osaa Vainuttua (Tammi, 2015) innolla ja vihdoin sen kirjastosta saatuani haaveilin vapaapäivästä jonka aikana ehtisin lukea kirjan kerralla loppuun. Aikatauluhaasteista johtuen tällaista päivää ei järjestynyt, joten jouduin tyytymään osissa lukemiseen ja hyvin se toimi onneksi niinkin. Koska tämä teksti käsittelee sarjan viimeistä osaa, saattaa teksti sisältää pieniä juonipaljastuksia. Kulje siis varovasti.
Raisa on saanut vaiherikkaan vuoden jälkeen vähitellen paikattua välinsä Helsinkiin muuttaneeseen Mikaeliin. Elo tuntuu auvoisalta ja myös ystävyys Nikoon paikkautuu vähitellen. Rakkautta on ilmassa muutenkin, sillä Taneli tuntuu tulleen Nikon rinnalle jäädäkseen ja Mitja ja Ciao ovat lähentyneet entisestään. Rauhallisuus ei kuitenkaan kauaa kestä, sillä Hukkavaaran kylän salaisuus uhkaa paljastua ja myös daimonit saapuvat sekoittamaan pakkaa. Raisan ja Mikaelin on tehtävä tärkeitä päätöksiä tulevaisuuksistaan ja samalla suojeltava läheisiään, mikä on helpommin sanottu kuin tehty.
Kirjasarjojen viimeisillä osilla on raskas taakka kannettavanaan, sillä tarinan langat pitäisi saada sievästi nippuun ja homma lopetettua niin että myös lukijakunta pysyy tyytyväisenä. Rouhiainen onnistuu tehtävässään ilahduttavasti. Lähes kaikki sarjan olennaiset hahmot on saatu kirjan sivuille loogisesti mukaan ja tarinalinjat saadaan varsin tyydyttäviin lopputuloksiin. Keskimmäisissä osissa minua hieman vaivannut hidas etenemistahti, jonkinlainen jaanaavuus, on myös saatu kuriin ja teksti etenee jouhevasti eteenpäin.
Vain kirjan loppupuolen tapahtumat aiheuttavat minussa aivan pientä otsanrypistelyä. Tajunnanmenetys on mielestäni harmillinen kikka helpottaa kerrontaa ja olisin halunnut tietää tarkemmin, mitä eräälle hahmolle siinä sitten tapahtui ja miten homma todella selvisi. Tämä oli kuitenkin vain pieni nikotus, sillä vetävästi kirjoitettu teos tuli luettua yhteensä noin viidessä tunnissa.
Kokonaisuutena Susiraja on kiinnostava ja eheä sarja. Rouhiainen on tasapainoillut taitavasti toiminnan ja romanssin välillä ja tyyli on säilynyt mainiosti. On myös ilo huomata, että sarja on osattu lopettaa silloin kun sen kirjoittaminen on selvästi ollut vielä mukavaa eikä juoni ole kulunut liian ohueksi. Kiitos matkasta Kainuun metsissä, seuraavia kirjallisia tuotoksia odottelen jo!
Tammi, 2015. 414 s.
Kansi: Laura Lyytinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.