Oma suhteeni Paavo Nurmeen ei ole kummoinenkaan. Helsingin Stadionin edessä sijaitsevan patsaan ohi olen kulkenut toki lukuisia kertoja ja olen ollut katsomassa samaisella Stadionilla esitettyä oopperaa Paavo Suuri. Suuri juoksu. Suuri uni. vuonna 2000, mutta siitä en kyllä muista juuri mitään. Karo Hämäläisen romaani Yksin (WSOY, 2015) keräsi kuitenkin sen verran varteenotettavia kehuja, että nappasin sen marraskuussa mukaani kirjaston bestseller-hyllystä.
Heti lukiessa huomasin, että tietoisuuteni Nurmesta on tosiaan alkeellista. Hämmästyin todella tajutessani Nurmen syntyneen jo vuonna 1897, sijoitin hänet jonnekin paljon läheisempään historiaan. Sieti siis lukeakin tämä teos. Hämäläinen seuraa teoksessaan Nurmen juoksukenkien jäljissä ja valottaa Nurmen elämää tämän lapsuudesta läpi mitalinhohteisen juoksu-uran ja kohti yksinäistä vanhuutta. Pääosassa on juoksu, menestys ja juoksu. Ihmissuhteet ovat parhaimmillaankin minimaalisia vaikka hän menikin naimisiin ja sai pojan. Intohimoa osoitettiin juoksuradoilla ja Nurmi juoksikin käsittämättömän kovia aikoja. Ei tehnyt mieli muistella omia kesäisen juoksukoulun aikoja.
Vaikka Nurmi esiintyy teoksessa etäisenä ja surullisena hahmona, on hänessä myös jotain ihailtavaa. Myyttinen Lentävä suomalainen, josta kukaan ei tuntunut saavan otetta, eli omaa haavekuvaansa karvaaseen loppuun asti. Lukiessa tuli jotenkin haikea olo, mietti millainen hahmo siellä piikkareiden takana on oikeasti ollutkaan.
Itse luin teosta elämäkerrallisena romaanina ja välillä siinä sitten miettikin, että mikä on totta ja mikä tarua. Hämäläinen itse toteaa että on kohottanut, kärjistänyt ja tulkinnut todellisuutta niin kuin Aaltonen tehdessään Nurmesta antiikin esikuvan mukaisen jumalpatsaan ja näin sen lienee pakko ollakin. Lähdemateriaaleista olisin ollut kiinnostunut, siis siitä oliko Hämäläisellä käytössään esimerkiksi Nurmen harjoituspäiväkirjoja vai mitä, mutta taustatyötä on joka tapauksessa tehty selvästi paljon ja huolella. Yksin tuntuu elävältä ja kipeältä teokselta ja se on taiten kirjoitettu.
Isa ihasteli miten juoksusta oli saatu tässä teoksessa niin mielenkiintoista, Tuijata tunsi kaihertavaa myötätuntoa.
Vaikka Yksin ei olekaan varsinaisesti elämäkerta, kuittaan sillä kuitenkin viimeisen haastepisteeni Elämäkertahaasteesta ja saan siten myös vuoden viimeisen minihaasteen suoritettua. Kiitos Reeta loistavasta haasteesta!
WSOY, 2015. 238 s.
Graafinen suunnittelu: Martti Ruokonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.