Kirjallinen salonki Ekberg Extrassa

Joulu puskee päälle jo kovaa vauhtia ja kiireitä on jos jonkinlaisia niin töissä kuin kotonakin. Silti sitä jotenkin käytti aikansa mieluummin kirjallisuuskeskustekuun kuin joulusiivoukseen, joten suuntasin torstaisessa räntäsateessa Bulevardille. Vuorossaan jo kolmas Kirjallinen salonki järjestettiin Ekberg Extrassa Café Ekbergin yläpuolella yhteistyössä WSOY:n kanssa. Illan teemana olivat kirjamaailman murrokset ja joulupöydän suklaaherkut, kirjailijavieraina Erkka Mykkänen, Miina Supinen ja Hannu Mäkelä ja haastattelijana Anna-Riikka Carlson WSOY:ltä.

Ensimmäisenä lauteille pääsee syksyn esikoiskirjailija Erkka Mykkänen teoksensa Kolme maailmanloppua kanssa. Mykkänen käyttää lyhyistä teksteistään sanaa kuvitelma kuulemma siksi, että yksinkertaisesti halusi kutsua niitä jollain omalla sanalla kun niin monella muullakin kirjailijalla on omansa, lastut ja muut.  Teos on Carlsonin kuvauksen mukaan absurdi ja unenomainen ja käsittelee melkomoista kirjoa erilaisia teemoja. Yhdeksi kantavaksi teemaksi valikoituu kuitenkin hämmennys ja Mykkänen kertoo olleen tunteen kuvauksen olleen haasteellista jotteivät lukijat hämmentyisi liikaa. Palautteen perusteella tässä tunnutaan onnistuneen.

Mykkänen ja Carlson puhuivat paljon myös kirjoittamisesta ja tekstien synnystä. Kolmen maailmanlopun tarinat ovat syntyneet koneella kirjoittaen erinäisissä paikoissa, mutta tekeillä olevaa kirjaansa Mykkänen on kirjoittanut käsin. Mykkänen toteaa, että käsin kirjoitettua tekstiä ei voi ottaa yhtä vakavasti kuin koneella kirjoitettua, sillä se ei näytä heti painokelpoiselta. Tällöin tekstiä kirjoittaessa ei tule tunnetta, että sen on oltava heti valmista. Esikoisvuottaan kommentoidessaan Mykkänen puolestaan toteaa kokeneensa olonsa vastaanotetuksi kirjan saatua niin paljon hyvää palautetta. Palkintojen perään kirjailija ei kuitenkaan haikaile, vaan parasta olisi jos joku kirjoittaisi hänen teoksestaan gradun vaikkapa otsikolla Erkka Mykkäsen Kolme maailmanloppua totaalisena maailmanselityksenä. Kirjallisuudenopiskelijat käykööt tähän vapaasti kiinni.

Lopuksi Mykkänen lukee kokoelmastaan tekstin Hälytys, jota on vastikään myös pyydetty tekstiksi äidinkielen Särmä-oppikirjaan. Koulukiusaamista käsittelevä kuvitelma vetää hiljaiseksi, etenkin kun tätä aihetta on miettinyt nyt paljon töissäkin. Toivottavasti myös sitä aikanaan lukevat lukiolaiset ja toki muutkin saavat siitä hyvää pohdinnan aihetta. Minulla on tämä kokoelma vielä lukematta, mutta tuossa pinossa se jo majailee ja odotan sen lukemista kiiinnostuksella.

Ekbergin konditoriapäällikkö Susanna Suhonen oli loihtinut kirjan kaveriksi suklaakonvehdin, jossa nähdään kirjan värimaailmaa ja johon on valittu kolme omanlaistaan makua kirjassa tärkeänä esiintyvän luvun kolme pohjalta. Maitosuklaasta tehty passionia ja pistaasia sisältävä konvehti oli, lyhyesti sanottuna, huikean hyvä. Kirpeä passion keskusteli mukavasti makean suklaan kanssa ja pistaasi toi rapsakkuutta. Paljastan jo tässä vaiheessa, että tämä konvehti oli oma suosikkini.

Kirjat ja konvehdit rivissä.

Toisena kuultiin Miina Supista hänen romaaninsa Mantelimaa tiimoilta. Olin tutustunut teokseen vähän jo Kansallisteatterin joulukuisella bloggariklubilla, mutta sepä ei haitannut sillä kiinnostavaa kirjailijaa kuuntelee mielellään enemmänkin ja kirjakin on vielä lukematta. Tarinan Mantelimaa on jouluinen ympäri vuoden auki oleva puuhalandia, josta löytyy niin lapsiparkkia, ostoskeskusta kuin aikuisviihdettäkin ja jossa tapahtuu tarinan tiimoilta vaikka mitä. Teosta voidaan kuvailla perhetarinaksi, trilleriksi ja vaikka miksi muuksi, tyylillisesti siinä kohtaavat huumori ja vakavat aiheet.

Supinen on yllättynyt iloisesti teoksen saamasta innostuneesta vastaanotosta. Teosta kirjoittaessa sisällöstä tuntui olevan runsaudenpula, mutta Supisesta on mukavaa että homma pysyi kuitenkin kasassa ja sekamelska muodostaa lopulta tarinan. Kuulemieni lukunäytteiden perusteella teos vaikuttaa kiinnostavalta ja omaan lukumakuuni sujahtavalta, kuka tietää vaikka innostuisin avaamaan sen joulun kunniaksi. Supinen olisi kuulemma voinut kirjoittaa teoksensa myös ilman jouluista teemaa, mutta se tuntui sopivan sillä joulu on teatteri, jonka teemme joka vuosi. Ja niinhän se on, oli joulusta mitä mieltä tahansa.

Keskustelusta jäi erityisesti mieleen se, kun Carlson kysyi Supiselta miten teos kuvaa tätä aikaa jossa elämme. Supinen maalaa kuvan pääkaupunkiseudulta pois ajettaessa muodostuvasta pimeästä peltomaisemasta, jonka keskellä yhtäkkiä välkkyy ostari jossa ei välttämättä edes liiku ketään. Kenties ihmiskunnan tuhoutuessa jäljelle jäävät vain ne vilkkuvat ja välkkyvät ostoskeskukset. Kertakaikkisen kammottava ajatus. Onneksi teemoja on muitakin ja teoksessa on muun muassa poissaolevan isän sijaan lopulta palaava isä ja älykkäitä nakutonttuja. Kuulostaa lupaavalta. Vähän puhuttiin myös Shakespearesta, jonka näytelmien uusia suomennoksia Supinen nyt itse lukee. Vanhojen suosikkien Hamletin ja Macbethin rinnalle yllättäjäksi on noussut komedia Kuten haluatte, joka on Supisen mukaan viisas mutta kevyt. Vinkkinä Supiselle ja muillekin, että kyseisen näytelmän voi nähdä helmikuussa Finnkinon NT Live -näytöksessä.

Mantelimaan pariksi Suhonen oli loihtinut suloisen sekamelskaisen konvehdin, jossa ei yllätyksellisesti ollut lainkaan mantelia. Valkosuklaan päälle on kokoiltu kuivattua karpaloa, popcornia, lakritsivaahtoa ja karamellisoitu hasselpähkinä paahdetun sokeripiikin kera. Konvehti on herkullinen joskin haasteellisin syödä, sokeripiikki on turvallisinta katkoa ennen suun avaamista. Makukombo toimii hyvin, mutta kaunista ei ainakaan oma konvehtinsyömiseni ollut kun lopulta rohkaistuin ja tungin koko komeuden suuhuni.

Viimeisenä muttei vähäisempänä puhutettavaksi istahti Hannu Mäkelä ja pääasiallisena aiheena on hänen muistelmasarjansa neljäs osa Muistan - Otavan aika. Tästäkin teoksesta oli puhetta Kansallisteatterissa, mutta Mäkelä on niin hurmaava tarinankertoja että jälleen kuuntelen kiinnostuksella ja mielelläni, vaikka tuotannostaan ovat tuttuja vain Herra Huu -kirjat. Muistan käsittelee tosiaan Mäkelän aikaa Otavan kustantamossa 60- ja 80-lukujen välisenä aikana. Työuran alkaessa Otava kärsi melkoisista talousvaikeuksista ja työsarkaa riitti, että talo saatiin taas pystyyn. Suurimpana puuhamiehenä toimi uusi johtaja Paavo Haavikko, josta kuullaan monta kiinnostavaa anekdoottia.

Työ kustantamossa oli siihen aikaan melkoisen erilaista kuin nykypäivänä. Paljon työstä tehtiin kasvotusten kun sähköpostia ei vielä ollut, esimerkiksi Laila Hietaniemen esikoinen toimitettiin Mäkelän pöydälle henkilökohtaisesti ja kaiken lisäksi keltaisten paperien nippu oli sidottu kiinni silkkinauhalla. Tärkeintä työssä kuitenkin oli nopeus. Asiat oli opittava rivakkaan tahtiin ja käsikirjoituksia arvioitaessa ei pähkäilylle ollut sijaa. Tupakkaa kului, huoneet olivat täynnä savua ja Olympia-merkkinen kirjoituskone oli Mäkelän mukaan aina täynnä tuhkaa. Tämä muistelmasarjan osa, kuten aiemmatkin ja ensi vuonna ilmestyvä viimeinen, on kirjoitettu nimenomaan Mäkelän muistikuvien perusteella, sillä esimerkiksi päiväkirjaa hän ei ole pitänyt. Kirjailijoiden kanssa käytyä kirjeenvaihtoa löytyy kyllä kuulemma kolmekymmentä mapillista, mutta sieltä on tarkistettu vain jotain pientä. Mäkelä painottaakin, että teoksissa on tärkeää hänen kokemuksensa eikä ole niin olennaista, jos jokin yksittäinen vuosiluku on väärin.

Antoisinta oli kuitenkin kuunnella, kuinka Mäkelä puhuu lämpimästi kirjallisuudesta ja kirjoista. Hän kertoo olleensa Otavalla töissä kustantamon parhaina vuosina, kun he saivat tehdä mitä halusivat kunhan lopputulos oli plussan puolella. Vuoden paras ja kustantamolle tärkein kirja saattoi olla runokirja, joka ei saanut yhtään arvostelua. Mäkelä myös toteaa, että työ kirjailijoiden kanssa ei aina ollut helppoa sillä hyvät ihmiset eivät välttämättä ole hyviä kirjailijoita ja huonot ihmiset puolestaan voivat olla. Silloin oli kuitenkin muistettava, että kirja voi olla hieno vaikkei ihmisestä niin välittäisikään.

Mäkelän teoksen kylkeen Suhonen oli tuonut tummasta suklaasta valmistettuja tryffeleitä, jotka oli maustettu amaretolla. Konvehteja kuvailtiin voimakkaan makuisiksi ja klassisiksi ja että niissä ei menty ulkonäkö edellä. Tryffeli näyttää aina tosiaan, no, tryffeliltä, mutta maku oli mainio ja sopi loistavasti myös kahvin kanssa. Tryffelisormin tosin ei parane hipelöidä kirjoja, sillä kaakaojauhe tarttuu joka paikkaan.

Lopuksi kirjailijoita puhutettiin yhdessä kirjallisuusalan murroksista. Tästä osiosta en enää tehnyt sen kummempia muistiinpanoja, sillä keskityin itsekin nauttimaan yhteisestä keskustelusta. Esiin nousi muun muassa toiveita siitä, että laadukkaalle käännöskirjallisuudelle olisi edelleen sijaa suomalaisella kustannuskentällä ja samalla kehuttiin lahjakkaita ja usein aliarvostettuja suomentajia. Allekirjoitan väitteen, että toisinaan suomennos voi olla huikean paljon parempi kuin alkukielinen teos. Lisäksi haaveiltiin josko jo unohdettuja oman aikansa hittikirjoja tai klassikoita olisi mahdollisuus saada paremmin nykylukijoiden tietoisuuteen ja toisaalta myös saataville muualta kuin kirjavarastosta. Näistä ideoista kuullaan ehkä myöhemmin lisää, toivokaamme näin.

Lopuksi kirjailijat esittivät vielä omat suosituksensa jouluisiksi luettaviksi. Mykkänen suositteli Mäkelän muistelmia jota lukee parhaillaan, sillä se vie helposti muassaan. Supinen puolestaan kehui Mykkäsen teosta, jota on juuri itse lukemassa ja kuvaa kuinka se pimeän ja stressaavan ajan keskellä tuntuu avaavan sielun. Koko perheen joululukemiseksi hän suositteli Marjatta Kurenniemen teosta Onnelin ja Annelin talvi. Mäkelä kehotti lukemaan omaa klassikkosuosikkiaan Antonio Tabucchin Kertoi Pereira - ja Kerttu-Kaarina Suosalmen Hyvin toimeentulevat ihmiset -teoksia. Siitä taas lisää täytettä lukulistoillenne.

Mainittakoon vielä, että Ekberg Extran kaunis miljöö luo tilaisuudelle arvokkuutta, mutta tunnelma on silti leppoisa ja lämminhenkinen eikä lainkaan pölyinen. Omaa fiilistäni nostatti myös se, kun uskaltauduin istumaan kirjailijoiden pöytään. He olivat kaiken tämän edellä mainitun lisäksi myös oikein viehättävää pöytäseuraa, joten kiitos vielä kerran siitäkin!

Kokonaisuutena ilta oli onnistunut, sen ehkä voitte päätellä tästä tavattoman pitkästä bloggauksestakin. Kuulijoita olisi toki voinut olla hieman enemmän, mutta uuden kirjallisen tapahtuman vakiintuminen vie luonnollisesti oman aikansa. Eipä sillä, ainakin yksi rouvashenkilö oli paikalla jo kolmatta kertaa, joten ilmeisesti jokaisella kerralla salongissa on ollut mukavaa! Viidakkorumpu nyt vain pärisemään, jotta saadaan Extran salin pöydät kuhisemaan iloisesta kirjallisuuskeskustelusta. Itse innostuin illasta niin paljon, että päädyin lähijunassakin keskustelemaan vastapäätä istuneen eläkeläisrouvan kanssa kulttuurista.

Kiitokset WSOY:lle kutsusta Kirjalliseen salonkiin. Aion ehdottomasti tulla keväällä uudestaan!

Käsittääkseni Kirjallisista salongeista tiedotetaan ainakin Ekbergin facebook-sivuilla, joten pitäkäähän silmänne auki. Kirjallisen salongin lipun hinta on 22 euroa ja se sisältää pääsyn tilaisuuteen ja tarjolla olevat herkut, mitä ne ikinä ovatkaan eli tällä kertaa suklaat ja kahvin tai teen.

Mainittakoon vielä, että konvehdeista Mäkelän kirjalle paritettuja tryffelikonvehteja pitäisi saada Ekbergin tiskiltä normaalistikin, erkkamykkäsiä ja miinasupisia voi halutessaan tilata erikseen.