Lavalta: Olipa kerran minä (Kansallisteatteri)

Minna Haapkylä Kirjailijana. Kuva: Stefan Bremer

Kansallisteatterissa sai viime viikolla ensi-iltansa Heini Junkkaalan uusin näytelmä Olipa kerran minä, alaotsikoltaan Narsistin kootut totuudet. Junkkaala lähti kirjoittamaan tekstiä huomattuaan itsessään narsistisia piirteitä ja kiinnostuttuaan narsismin tutkimisesta. Pienellä näyttämöllä nähdään tämä narsistin näkökulmasta kerrottu tarina Milja Sarkolan ohjauksessa.

Kirjailija (Minna Haapkylä) on kutsunut paikalleen ystävänsä (Katja Küttner) arvioimaan ja näkemään. Mahtaako uusi teksti olla hyvä? Ystävää hieman vaivaa se, että katsomo on täynnä ihmisiä, mutta Kirjailija toteaa ettei jaksa tehdä enää mitään ilman yleisöä. Ensimmäisellä puoliajalla nähdään otteita Kirjailijan kirjoittamista tarinoista, kohtauksia kahden pariskunnan elämistä, joissa eletään narsistin pillin mukaan. Riidat paisuvat, toinen saa väistellä paikoin väkivallankin uhan alla. Irti ei kuitenkaan pääse. Toisella puoliajalla ääneen pääsee liuta julkisuuden henkilöitä, Mika Myllylä, Jari Sarasvuo, Breivik, kertomaan asioitaan. Yksipuolisesti toki, narsismin lasien läpi. Äänen saa lopulta vain Kirjailija, muiden kommentteja ei kaivata.

Minna Haapkylä on tavattoman hyvä. Lavalla nähdään piinkova, mutta sisältä kuitenkin kovin hauras hahmo, joka etsii oikeutusta olemassaololleen ja tavalleen olla. Kirjailija on julma ystävälleen ja katsomolle, marssittaa esiin muita omiin tarkoitusperiinsä, yrittää niin kovasti. Katja Küttner lempeänä ystävänä toimii tälle hyvänä vastaparina. Muu työryhmä (Jessica Grabowsky, Iida Kuningas, Heikki Pitkänen ja Antti Pääkkönen) taiteilee läpi muut roolit komeasti. Hahmot ovat toki paikoin olemisessaan hyvin yksiulotteisia, mutta tarkoituskin lienee juuri valaista narsistisia piirteitä eikä tehdä kompleksisia karaktäärejä.

Jokainen löytänee näytelmästä samaistumispintoja, kyllä jokainen ihminen taitaa olla narsisti edes vähän. Toisaalta samaistua voi myös toiseen suuntaan, jos tunnistaa lavalla itselleen tai lähipiirilleen tuttuja tilanteita. Narsistin kanssa elävä saa tasapainoilla ohuella köydellä miellyttääkseen puolisoaan, pitääkseen konfliktit harvassa. Narsistien vahvaa karismaa ei Junkkaalan näytelmässä kuitenkaan juuri käsitellä, siis sitä kuinka narsisti voi myös olla tavattoman viehättävä ja vastustamaton. Rankkaa aihetta kevennetään paikoin lakonisella huumorilla, katsomossa naurattaa, mutta ei se tästä kyllä kevyttä tee.

Toimittaja (Heikki Pitkänen) haastattelee Jeesusta (Antti Pääkkönen). Kuva: Stefan Bremer

Olipa kerran minä saa vetämään henkeä kerran jos toisenkin. Tapahtumia ja hahmoja läväytetään silmien eteen, kuullaan oikeita puheita, puheenvuoroja, narsistien totuuksia. Näytelmässä esiintyvät julkisuuden henkilöt, kuten Mika Myllylä, Jari Sarasvuo ja Breivik esitetään Kirjailijan välineinä. Suunvuoron saanee loppujen lopuksi vain yksi henkilö ja se on kirjailija.

Olo tuntuu hiljaiselta kävellessä pois katsomosta. Olipa kerran minä on hyvin täysi ja intensiivinen näytelmä, se ei juuri anna tilaa levätä. Kestoakin on 2 tuntia ja 45 minuuttia, ehkä jopa hieman liikaa, mutta intensiteetti kyllä säilyy. Tarkkanäköinen, julma, paikoin hauska, hengästyttävä. Paljon jää mietittävää ihmisistä ja itsestä. Siipan kanssa mietittiin, että onhan tämä hyvä näytelmä, mutta emme ole varmoja voimmeko sanoa pitäneemme siitä.

Kiitokset Kansallisteatterille koko kiinnostavasta bloggariklubista ja lipuista esitykseen.

Käy kurkkaamassa myös esimerkiksi Teatterikärpäsen puraisuja -blogin Tallen tuntemuksia illan esityksestä.