Lavalta: Rambo (Kansallisteatteri)

Liina (Annukka Lindqvist), Rambo (Eetu Sopanen) ja Erkki (Benjamin Pitkänen). Kuva: Neena Villberg

Soitin sitkeästi Kansallisteatterin lipunmyyntiin ainakin neljästi ja lopulta menin paikan päälle hattu kourassa. Sinnikkyys kannatti, sillä lopulta taskussa oli yksi lippu lauantai-iltaiseen esitykseen. Kansallisteatterin ja KirjaKallion näytelmä Rambo myi nimittäin kaikki näytöksensä loppuun ennen ensi-iltaa, eikä syyttä. Esitys pääsee nimittäin kirkkaasti omaan top kymppiini tältä vuodelta.

Rambo perustuu juuri Finlandia Junior -palkinnolla koristettuun Nadja Sumasen samannimiseen romaaniin, joka myös voitti keväällä Otavan nuortenromaanikilpailun. Se on tarina Rambo-nimisestä pojasta, joka adhd-leima otsassaan käy koulua ja yrittää luovia elämässä vakavasti masentuneen äitinsä Annan rinnalla. Kesälomalla kuitenkin päästään lähtemään äidin poikaystävän Rotan vanhempien kesäpaikkaan, jossa Rambo pääsee tutustumaan maalaiselämään ja ennen kaikkea tyttöön nimeltä Liina. Mikään söpöisä teiniromanssi tämä ei kuitenkaan ole, vaan esityksessä käsitellään isoja teemoja lokeroinnista, ennakkoluuloista, välittämisestä ja rakkaudestakin.

Rooleissa nähdään tavattoman taitavia nuoria. Eetu Sopanen on valloittava nimiroolissaan ja Annukka Lindqvist säpäkkä Liinana. Elli Melasniemi esittää koskettavasti Rambon äitiä Annaa ja Jimi Holmberg on ihastuttavan renttumainen poikaystävä. Veera Anttila, Vincent Kinnunen, Benjamin Pitkänen ja Rosanna Liuski loistavat useammissa rooleissa ja luovat hienoja hahmoja. Ei tunnu lainkaan siltä, että tässä katsoisi "vain" lukioikäisten nuorten esittämää teatteria. Roolit on huolella hiottu ja esitys taidolla valmistettu, suoritukseen keskitytään ja samalla lavalta välittyy innostus ja ilo. Mahtavaa katsottavaa.

Oiva bändi. Kuva: Neena Villberg

Oma porukkansa on myös lavalla majaileva bändi, jossa soittavat Jesper Autio, Matias Heinonen, Mirjami Kärkkäinen, Axel Liljeblad ja Valo Rinne. Musiikillista osaamista löytyy vaikka muille jakaa ja pääsevätpä muusikot näyttämään kyntensä myös näyttämön puolella. Vieläkin hymyilyttää, kun ajattelen vauhdikasta kahdeksasosatriathlonia!

Täytynee tässä vähän kehua aikuisiakin. Elina Kilkku on tehnyt hyvää työtä ohjauksen ja dramatisoinnin kanssa. Tarina on ehjä, vauhdikas ja ajottaisesta kaaoksen tunnusta huolimatta pysyy hienosti kasassa. Hilppa Lampi on puolestaan luonut esitykseen hienoja koreografioita ja hionut liikeilmaisua ja se näkyy. Hommaa on selvästi harjoiteltu kunnolla ja se tuo esitykseen ammattimaisuuden tuntua. Kokonaisuus toimii oivallisesti. Pienillä, ovelilla keksinnöillä niin hahmojen liikkeissä kuin rekvisiitan käytössäkin on tuotu lavalle hienoja juttuja, joita ei voi kuin ihastella.

Kuva: Neena Villberg

Hehkutukseksihan tämä nyt meni, mutta näiden sanojen takana seison ylpeänä. Rambosta tuli hirvittävän hyvä mieli. Esitys oli innostava, vetosi tunteisiin, ei pudonnut melodramaattisuuden kuoppaan ja oli jotenkin niin aito. Huh. Vähän saattoi myös olla jotain roskia silmissä siinä loppupuolella. Onneksi alkuteos on vielä lukematta, sen kautta pääsen vielä elämään tarinaa uudelleen.

Ja jos teilläkin meni tämä lipunmyynti ihan ohi, niin yrittänyttä ei laiteta. Puhelinta vaan korvalle ja tarkkailkaa nettikaupan lipputilannetta, saattaa niitä sieltä vielä vapautua! Viimeinen esitys Omapohjassa on keskiviikkona 16.12.