Lavalta: Cthulhun kutsu (Tikkurilan teatteri)

Kuva: Leena Tiuri

Kiireinen viikonloppu reissussa takana ja kotiin olisi voinut jo mennä, mutta universumi oli ilmeisesti päättänyt että minun on nähtävä Tikkurilan Teatterin näytelmä Cthulhun kutsu. Olin siis viime vuoden puolella jo kahdesti varannut esitykseen liput, unohtanut lunastaa ne, sitten esitykset olivat loppuunmyytyjä ja lopulta kuin ihmeen kaupalla minulle kilahti viesti että sunnuntaille olisi liput varattuna. Eihän siitä voinut kieltäytyä. Kahvia siis naamariin ja portaita ylös pieneen Vernissan huoneteatteriin.

Tarina alkaa, kun toimittaja Frances Thurston alkaa tutkia setänsä professori George Angellin vähintäänkin epäilyttävään kuolemaan liittyviä seikkoja. Setänsä arkistolaatikoista Frances löytää lukuisia muistiinpanoja ja kirjoituksia, jotka johdattavat Francesin yhä vain syvemmälle kammottavan mysteerin saloihin. Johtolangat vievät häntä ympäri maailmaa jahtaamaan niin eläviä kuin kuolleita eikä ole lainkaan varmaa kestääkö Francesin mielenterveys mysteerin selvittämistä.

Esitys perustuu H.P. Lovecraftin samannimiseen novelliin ja on ohjaaja Aarne Lindenin itsensä dramatisoima. Alkuteksti ei ole minulle tuttu, totta puhuen käytännössä ainoa kosketukseni Cthulhu Mythokseen on vuonna 2013 samaisessa teatteritilassa nähty esitys Charles Dexter Wardin tapaus eikä seurana ollut siippakaan ole kovin sivistyneempi tällä saralla. Tietämättömyys ei kuitenkaan haitannut esityksen seuraamista lainkaan. Todettakoon silti myös, että asiasta enemmän tietäviltä kuului myös kiittäviä kommentteja eli ilmeisesti toteutus on siinäkin mielessä onnistunut.

Kyseessä on siis kosminen kauhunäytelmä, mutta ilahduttavasti kauhua ei haeta tälläkään kertaa säikyttelystä vaan ihmismielen syövereistä ja meren alta nousevista kauhukuvista. Paljon pelottavuuksista tapahtuu katsojan mielessä valo- ja ääniefektien luotsaamana. Meikäläiselle tällainen on juuri sopivaa ja muutamaa säpsähdystä lukuunottamatta selvisin esityksen kiltisti paikallani istuen.

Tässä kohtauksessa meikäläisellä sukat vähän tutisivat. Kuva: Leena Tiuri

Viisihenkinen näyttelijäkaarti selviää rooleistaan oivasti. Francesia esittävä Riina Nieminen on vakuuttava mielenterveydeltään järkkyvänä mutta päättäväisenä naisena ja hänellä on tarvittaessa myös tavattoman uskottava hullun maaninen katse. Jukka Hurjanen on ihastuttavan hillitty professori Angellina ja Linus Tuomenvirta esittää mainiosti muun muassa hurjia unia näkevää taiteilijaa. Marko Löllö on oivasti roolitettu muun muassa kultteja tutkivaksi poliisiksi ja Joona Tuoriniemi saa enemmän lava-aikaa näytelmän loppupuolella esittäessään tuntemattomille vesille joutunutta merimiestä. Kaiken kaikkiaan näyttelijät esittävät useampia rooleja jokainen. Kiitosta ansaitsevat samalla myös hienot puvustus ja lavastus. Pienessä huoneteatterissa massiivisille lavaste-elementeille ei ole sijaa, mutta tilaa on käytetty hyvin hyödyksi ja pienillä jutuilla on saatu 1900-luvun alkupuoli tuotua lavalle.

Hieman yli tunnin pituinen esitys ei vanu turhan pitkäksi ja pitää tarinan hyvin kasassa. Itse huomasin yllätyksekseni kaipaavani jopa piinaavaampaa jännitystä esitykseen, mutta toisaalta oli mukavaa ettei tarvinnut pitää silmiä kiinni. Voisin ottaa nyt tämän vuoden tavoitteeksi lukea Lovecraftilta edes jotain, jotta osaisin mahdollisella seuraavalla kerralla fiilistellä vielä enemmän.

Esityksiä on vielä helmikuussa, mutta ne ovat kaikki loppuunmyytyjä. Lipputilanteen mahdollisista muutoksista tullee ilmoituksia tapahtuman facebook-eventiin.

Jos näytelmän taustaprosessi kiinnostaa, kannattaa lukea esimerkiksi Nörttitytöt-blogissa julkaistu Lindenin haastettelu ja samaan syssyyn sitä seuraava arvio esityksestä.