Kuva: Johannes Wilenius
Olen nähnyt Andrew Lloyd Webberin Catsin vuosia sitten Hartwall Areenalla ja sen musiikki on jäänyt pitkäaikaiseksi kumppaniksi, mutta musikaalin uudelleennäkemisestä en varsinaisesti ole haaveillut. Lahden kaupunginteatteriin ja Lahden Uuden Kesäteatterin yhteisproduktio päätti kuitenkin ujuttaa mainioiden kappaleiden lomaan aimo annoksen nykysirkusta, joten ei ollut muita vaihtoehtoja kuin suunnata jälleen kerran kohti mäkihyppykaupunkia.
Webberin Cats on saanut innoituksena T.S. Eliotin runoteoksesta Old Possum's Book of Practical Catsista. Mikko Koivusalon käännöksessä hellikkikissoiksi vääntyneet kissat kokoontuvat kaatopaikalle ja kisailevat siitä, kuka pääsee aloittamaan kissanelämänsä uudelleen. Kissoissa löytyykin aikamoisia persoonallisuuksia hieman höpsähtäneistä teatterikissoista akrobaattisiin temppuihin ja kujeisiin taipuvaisiin kattinuorukaisiin.
Lahti ei pettänyt (musiikki)teatterikaupunkina tälläkään kertaa, sillä Catsin katsominen oli pelkkää iloa. Tutut kappaleet kuulostivat mainioilta myös suomeksi ja esiintyjät olivat Lahdelle tuttuun tapaan erinomaisia. Itse innostuin erityisesti kappaleista, joita hyräilen muutenkin itsekseni usein. Juha Pihanen oli tavattoman sympaattinen teatterikissa Kysinä (miten nerokasta kääntää Asparagus Kyssäkaaliksi!), Mikael Saari syöpyi siipan verkkokalvoille skarppina junakissa Kiikunkinttuna ja olihan se Peter Nyberg nyt oikein mainio Räntäntouho.
Kuva: Johannes Wilenius
Sirkuksen lisääminen kissojen kaveriksi oli loistava valinta! Lavalla nähdään temppuilua muun muassa rengas- ja washingtontrapetsilla, kankaalla ja huikealla cyr-renkaalla höystettynä aimo annoksella akrobatiaa. Itse huomasin jatkuvasti seuraavani erityisesti ärsyttävän taitavaa Karita Tikkaa, miten voikin ihminen liikkua niin! Otto Tammivaaran temppuilu cyr-renkaalla oli myös aikamoista katsottavaa. Toki mukaan mahtui myös tanssikoreografioita, mutta on se myönnettävä että sirkustemput sopivat tähän kuin viikset kissalle ja pudistivat hyvin pölyjä Catsin vakiintuneesta lavanäkymästä.
Pölytys näkyi myös esityksen visuaalisessa ilmeessä, sillä kissamaskit ja tekoturkit oli jätetty suosiolla pois. Heli Salomaan suunnittelemat futuristiset puvut miellyttävät silmää ja silti esiintyjät on helppo kuvitella kissoiksi. Myös Markku Luuppalan luotsaama orkesteri on nostettu täällä isoon osaan ja istutettu lavaa hallitsevalle korokkeelle ja oikein ansiokkaasti siellä soitetaankin, ilo on kuunnella ja kerrankin myös nähdä, siis silloin kun malttoi katsoa pois niistä kissoista.
Kyllä vaan kannatti taas matkustaa, sillä esityksen jälkeen kolmipäisen seurueemme suusta ei tullut kuin hehkutusta. Ihanat hellikkikissat, kiitos, kyllä tässä koiraihminenkin heltyi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.