Lavalta: Töppöhörö (Kansallisteatteri)

Kuva: Tuomo Manninen

Lauantaita vietettiin tällä kertaa varsin hulppeassa seurassa, kun pölähdimme kulttuuribloggariporukalla Kansallisteatteriin Töppöhöröä katsomaan. Tästä näytelmästä olin onnistunut pitämään itseni varsin tehokkaasti katvealueella, joten ennakko-odotuksia ei juuri ollut ja kiinnostuksella katsomoon luovin.

Juha Hurmeen Suurelle näyttämölle tuodussa uutuusnäytelmässä luodataan kolmikymppisen Vikin (Jarkko Lahti), rasistin, homofoobikon ja sovinistin sielunelämää. Viki jaksaa kertoa jos jonkinlaista tarinaa siitä miten kaikki on jonkun muun vika ja miten voisi näyttää vähän mallia siihen miten olisi parempi. Eipä siinä, syötäväkin on ja tarjouksesta lähdetään hakemaan kokonaista sikaa pakkaseen, mutta lähipubin narikassa sika onkin vaihtunut Simpeleen seudun karjalanmurretta puhuvaan Helinä-keijuun (Alina Tomnikov). Siinä sitten Helinä yrittää Vikille selittää miten nämä hommat oikeasti menevät, mutta se että päästäänkö puusta pitkään tai oikeastaan puusta alas jää nähtäväksi.

Suuri näyttämö luo tälle kahden ja oikeastaan pitkälti yhden ihmisen näytelmälle komeat puitteet. Ajatuksille jää ilmaa ja tilaa, kun näyttämöllä nököttää vain yksi jättimäinen tuoli ja muutamia satunnaisia esineitä. Puhetta on paljon ja etenkin ensimmäisellä puoliajalla särkylääkkeiden vaikutuksen kanssa ei pienen ihmisen pää meinaa pysyä mukana, välillä sitä herkesi hörähtämään jollekin osuvalle kommentille. Väliaikakahvi auttoi, toisella puoliajalla olin varsin skarppina, mutta ajatukset jäivät edelleen päähän kieppumaan ja mitään koherenttia en tunnu nyt saavan ulos.

Sen kyllä sanon, että toisen puoliskon liikekielestä pidin kovin. Ohjauksesta vastaavat Juha Hurme ja Hanna Brotherus ovat loihtineet Lahdelle ja Tomnikoville silmäämiellyttäviä koreografioita, niitä olisin siinä puheen lomassa voinut katsella enemmänkin kun liikekykyä molemmilla näyttelijöillä tuntui mukavasti olevan.

Loppupäätelmänä ajattelen nyt kuitenkin, että ehkä tämä näytelmä ei ollut juuri minulle suunnattu, tai ainakaan juuri nyt. Että taisi jäädä oma saapas sinne suomalaisen miehen myytin suonsilmäkkeeseen, mutta ehkä joku sen sieltä nostaa itselleen mukaan ja käyttää vaikka kukkaruukkuna. Olihan tässä kuitenkin ajatuksia ihmisyydestä, tekemisestä ja sen oman tekemisensä valitsemisesta, tärkeitä juttuja.

Ennen esitystä kävimme bloggariköörillä myös hieman seikkailemassa talon käytävillä. Moikkasimme Mörköä kakkosparvella, ihmettelimme valikoimaltaan hulppeaa naisten kenkävarastoa ja kurkimme reittiä lattian läpi Willensaunaan lavastovaraston puolella. Hieno rakennus kaikkineen. Suosittelen lämpimästi lähtemään, jos teille tulee mahdollisuus päästä minkäänlaiselle kierrokselle Kansallisen syövereihin.

Kiitokset Kansallisteatterille lipuista ja kulissikierroksesta.