Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä

Siiri Enorannan uusin teos Surunhauras, lasinterävä (WSOY, 2015) on kerännyt jos jonkinlaisia kehuja. Tammikuussa sille myönnettiin sekä Blogistanian Kuopus 2015 -palkinto että Topelius-palkinto, joten odotuksia teokselle toki oli. Sisällöstä olin kuitenkin onnistunut pysymään tietämättömänä ja yllätys oli suuri mutta mieluinen, kun tajusin että kyseessähän on nuorten fantasiakirja. Olin nimittäin jostain syystä lokeroinut tämän ns. tavalliseksi, siis nykyaikaan ja reaalimaailmaan sijoittuvaksi teokseksi.

Sarastuksen Lasinkirkas Sadeia hallitsee Länsimantereen kauneinta kaupunkia Sidrineiaa lujalla otteella lasittariensa kanssa. Nuorta hallitsijaa vaivaa kuitenkin pelko siitä, että mitä jos kaikki ei käykään hyvin. Kun hän kuulee kaukaisella saarella olevista tulevaisuutta ennustavista kauriista päättää hän saada itselleen sellaisen, maksoi mitä maksoi. Surukauriin saarella puolestaan eletään eristynyttä, mutta onnellisen oloista elämää. Kaikilla on pienessä yhteisössä oma paikkansa ja tehtävänsä ja surukauriit ennustavat jokaiselle kuinka paljon surua he elämänsä aikana joutuvat kantamaan. Surukauriin saarella seurataan erityisesti päättäväisen mutta hiljaisen Uli-pojan ja hänen sisarensa elämää perhettä kohdanneen surullisen tapahtuman jälkimainingeissa.

Ihan hävettää myöntääkin, mutta palautin tämän kirjastoon kaksi päivää myöhässä (anteeksi sinä seuraavana varausjonossa oleva). Alkuvuoden lukuaikataulut kun menivät aivan solmuun ja sitten kun aloitin tämän en vain voinut jättää kesken. Lisäksi kuvittelin että runsaasta sivumäärästään huolimatta tämä olisi nopealukuinen, mutta eipä ollutkaan. Teksti kyllä soljuu kuin vesi Viidakkometsän putouksissa, mutta koko maailma ja tarina on niin runsas että siihen jää kiinni eikä ahmiminen onnistu.

En ole aikaisemmin lukenut Enorannalta mitään, mutta jos muut teokset ovat lainkaan tällaisia haluan lukea ne kaikki. Enorannan luoma maailma on kaunis ja monipuolinen ja hahmot kiinnostavia. Pidin myös kovasti vaihtuvista kertojista ja siitä, miten tapahtumat liikkuivat koko ajan eteenpäin eikä samoja tapahtumia jääty jaanaamaan eri henkilöiden kautta. Näin myös omalle ajatukselle jäi tilaa lukiessa.

Surunhauras, lasinterävä oli minulle erinomainen lukukokemus. Se osui juuri sopivaan tarinankaipuun saumaan ja tutustutti samalla hienoon kertojaan. Suosittelen.

Myös esimerkiksi Kirjakko ruispellossa uppoutui tarinaan ilolla moneksi päiväksi.

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä
WSOY, 2015. 473 s.
Kansi: