Aurinkoa voi ottaa myös tohvelit jalassa.
Kirjasarjojen kakkososista on usein hieman nihkeää kirjoittaa, kakkososia kun ovat, mutta jonkinlaisen muistijäljen niistä haluaisi kuitenkin tänne blogiin jättää. Sattuipa siis kivasti, että rästilistalta löytyi kaksi kriteerit täyttävää ja genrensäkin perusteella yhteensopivaa teosta. Marissa Meyerin Scarletin luin alkuvuodesta ja Holly Blackin ja Cassandra Claren The Copper Gauntletin hiintolomalla.
Scarlet jatkaa Lunar Chronicles -sarjan tapahtumia suurin piirtein siitä, mihin oikein menevä Cinder ne jätti. Nyt mukaan on otettu toiseksi näkökulmahenkilöksi Ranskan maaseudulla asuva Scarlet, jonka kehyskertomus noudattelee Punahilkan tarinaa. Maatilaa pyörittävä isoäiti on kidnapattu ja lähistöllä luimistelee inasen epäilyttävän oloinen tyyppi nimeltä Wolf, jonka apua lienee kuitenkin pakko pyytää. Cinder puolestaan on kirjan alkaessa vankilassa, mutta tilanteen huomioon ottaen siellä ei kannata kauhean kauaa viipyä ja erinäisten sattumusten kautta tarina pääsee vauhtiin silläkin suunnalla.
Kuten ykkösosankin kohdalla pidin kovasti satuviittauksista, ne ovat jotenkin lohdullisen tuttuja, ja avaruushommien ja kyborgien yhdistäminen niihin toimii minulle oikein mainiosti. Täytyy silti myöntää, että ei tämä Scarlet niin hyvin meikäläiseen iskenyt. Kakkososalla on raskas ja epäkiitollinen taakka kannettavanaan, etenkin jos ykkönen on ollut hyvä. Nopealukuinen tämä silti oli ja kiinnostuksella odottelen jo sarjan kolmososaa Cressiä kirjastosta.
Blackin ja Claren yhteisteos The Copper Gauntlet kuljettaa lukijan puolestaan Magisteriumin maagikouluun. Call on selvinnyt ensimmäisen oppivuotensa koettelemuksista, kesä on lähes kulunut ja pian koulun luolasto kutsuu jälleen. Callin isä ei puolestaan ole edelleenkään innoissaan poikansa halusta opiskella hylkäämässään koulussa ja niinpä kesäloma päättyy riitaisiin kääntein. Kouluun joka tapauksessa päästään ja siellä pitäisi jatkaa opintoja Tamaran ja Aaronin kanssa, mutta kauaa ei ehditä harjoituksia tehdä kun kolmikkomme päätyykiin aikamoiseen seikkailuun koulun ja sen hallinnon ulottumattomiin.
Näistä kahdesta teoksesta The Copper Gauntlet jää ehdottomasti toiseksi. Blackin ja Claren yhteistyö on kyllä oikein mainiota ja tarina rullaa, mutta kirjan lyhyydestä huolimatta lukeminen tökki. Olisin kaivannut vähän rauhallisempaa menoa ja jopa taustoitusta tapahtumille, koulussakin olisi voinut viettää hieman pitemmän aikaa, missä välissä nämä teinit muka ehtivät oppia kaikki jutut? En tiedä onko koulukuvauksen minimoinnilla yritetty välttää Potter-vertailua, ehkä näin, minusta tarina seisoo riittävästi omilla jaloillaan vaikka se vaikutteita Rowlingin luomuksesta lienee saanutkin. Lukenen kyllä tästäkin kolmannen osan kunhan se ilmestyy, ärsyttävää kun pitää jättää avoimia juttuja ja cliffhangereita näihin.
Tässä taas huomasin, että kyllä olisi parempi jos kaikki sarjat voisi lukea yhteen putkeen seuraavia osia odottelematta. Näissäkin osa junnaamisesta johtui varmaan siitä, että tarinan alku meni edellistä osaa muistellessa ja tunnelmaan palaillessa, putkitykityksessä ainakin muistaisi että mitäs kaikkea siellä nyt viimeksi tehtiinkään.
Puffin Books, 2013. 452 s.
Corgi Childrens, 2015. 272 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.