Lavalta: Keuhkot (Kansallisteatteri)

Kuva: Stefan Bremer

Paljon ei lopulta tarvita, että teatteriesitys voi vaikuttaa. Pelkistetyimmillään siihen tarvitaan näyttelijä tai kaksi tarinaa kertomaan. Tällainen on Kansallisteatterissa nyt käytännössä loppuunmyydyille katsomoille näytettävä, Duncan McMillanin käsikirjoittama Keuhkot.

Ria Kataja ja Mikko Nousiainen nousevat Willensaunan lavalle ja toivottavat yleisön tervetulleeksi ja sitten, noin vain, esitys alkaa. Pariskunta on Ikean kassajonossa ja keskusteluun pudotetaan raskas sana, lapsi. Noin vain, iso asia, keskellä kauppaa. Siitä sitten miettimään voiko tähän maailmaan tehdä lasta, onhan siitä tuleva hiilijalanjälki käsittämättömän iso ja maailmantilanne niin epävarma. Ja osaako sitä olla hyvä vanhempi, rakastaa, ja kestääkö parisuhde tämän ison muutoksen tai sen muutoksen suunnittelun.

Keuhkoissa ei ole lavasteita, ei rekvisiittaa, valoja ja ääntä ei tule McMillanin ohjeiden mukaan käyttää. On vain mustaksi maalattu näyttämö jolla koroke ja sitten näyttelijät, Kataja ja Nousiainen. Hekin näyttävät kovin luonnollisilta, tavallisilta eläviltä ihmisiltä, mikrofonejakaan ei ole. Kohtaukset vaihtuvat käännöksissä, asennonvaihdoissa. Näyttelijäntyö on niin tarkkaa, että yleisö ei tarvitse vihjeeksi ulkoisia ärsykkeitä valojen tai lavasteiden vaihdoista.

Esityksestä on helppo tunnistaa itsensä, ihmisyys ja se epävarmuus jonka kanssa täällä eletään, oli sitten hankkimassa lapsia tai ei. Juha Jokelan suomentama teksti on niin tarkkanäköistä, että yleisö, minäkin, purskahtaa säännöllisesti nauruun. Tällaista tämä on, tasapainottelua oman itsen ja toisten välillä, keskusteluja ja monologeja, riitoja ja sovintoja, sitä kun ei ymmärrä toista sitten ollenkaan.

Näytelmän loppuessa on pakko vähän hengähtää ennen kuin siitä osaa sanoa mitään. Tavattoman, tavattoman hieno. Aihe on tärkeä, käsikirjoitus napakka, surusta huumoriin ja takaisin kulkeva ja rehellinen, ohjaus ja näyttelijäntyö oivallista. On sanottava, että Keuhkot on eittämättä yksi parhaita koskaan näkemiäni näytelmiä.

Esityksiä on vielä huhtikuussa ja ainakin Kansallisteatterin sivujen mukaan niihin on vielä lippuja. Menkää, menkää ihmeessä.