Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta (Otava, 2015) keräsi viime vuonna paljon kehuja oivana lukuromaanina ja sai myös rutkasti ääniä Blogistanian Globalia 2015 -äänestyksessä. Lontoon 1960- ja 1970-lukujen teatterimaailmaan sijoittuva romaani puhuu rakkaudesta, sen puutteesta ja ehkä vähän elämisen vaikeudestakin.

Luke on lahjakas nuori kirjoittaja, joka tapaa eräänä sateisena iltana pienessä lontoolaisessa teatterissa työskentelevät Paulin ja Leighin. Kolmikko tutustuu ja Luke päätyy lähtemään mukaan Lontooseen siipiään kokeilemaan. Vaikka teatterimaailmassa kilpailu on kovaa, onnistuvat kaikki kolme vähitellen saamaan jalkaa oven väliin, kukin tavallaan. Luke kuitenkin kipuilee oman olemisensa kanssa harrastaen irtosuhteita, kunnes kohtaa kauniin näyttelijättären Ninan. Kuinka paljon Luke on valmis joustamaan saadakseen Ninan itselleen, kuinka moniaalle voi taipua? Ja kestääkö Paulin ja Leighin suhde Luken läsnäoloa? Rakkautta tässä teoksessa on tosiaan monenlaista ja se kutoo aikamoisen verkoston päähenkilöidemme ympärille.

Suomennos tässä teoksessa on laatutyötä ja teksti soljuu lukiessa kuin itsestään. Teatterimaailman kiemuroihin on myös helppo uppoutua, on kiinnostavaa tutustua siihen niin kirjoittajan, tuottajan kuin järjestäjänkin näkökulmasta. Tunnelma oli kuitenkin läpi kirjan niin surutahmainen, että huomasin väsyväni lukiessa, oli vaikea ihastua ja uppoutua kun henkilöt aiheuttivat itselleen ja toisilleen niin paljon kipua väärinkäsitysten ja ajattelemattomuutensa kautta. Vaikka sellaisiahan ne usein ovat, ihmissuhteet.

Kirsin kirjanurkassa kehuttiin henkilöiden aitoutta, Omppu puolestaan kirjoittaa hengästyttävän hienosti omasta lukukokemuksestaan.

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta (Fallout)
Otava, 2015. 427 s.
Suomentanut: Marianna Kurtto