Lavalta: Desirée (Tampereen Työväen Teatteri)

Kuva: Kari Sunnari

Saamattomuus on saanut minusta vallan Tampereen suhteen, vaikka tiedän että siellä tehdään kerrassaan mainiota teatteria. Moninaisen huokailun ja kanssabloggaajien suositusapujen myötä sain kuitenkin aikaiseksi ponnistaa Tampereen Työväen Teatterin Desirée - Pieni yösoitto -musikaalin viimeiseen näytökseen ja kyllä kannatti. Produktio on toteutettu kunnianhimoisesti muttei otsa rypyssä ja se sai sekä huokailemaan ihastuksesta että tyrskähtämään nauruun. Hugh Wheelerin ja Stephen Sondheimin musikaali pohjaa Ingmar Bergmanin kiiteltyyn elokuvaan Kesäyön hymyilyä.

Fredrik Egerman (keski-iän kriisin epävarmuutta hienosti kanavoiva Veeti Kallio), arvostettu lakimies, elää rauhallista elämää. Kotona on nuori ja virkeä vaimo Anne (viehättävä Anna-Elisa Hannula), pidättyväinen poika (tragikoomisen sympaattinen Severi Saarinen) opiskelee papiksi ja talous pyörii tehokkaan joskin juoruiluun taipuvaisen palvelusväen avulla. Jokin hommassa kuitenkin kalvaa ja viimeinen niitti on, kun Fredrikin nuoruudenrakkaus, näyttelijä Desirée Armfeldt (ihastuttava Petra Karjalainen) saapuu kiertueellaan kaupunkiin. Desiréellä on myös omat suunnitelmansa, sillä kiireinen kiertue-elämä ei maistu enää aivan yhtä makealta, tämänhetkinen rakastaja on tympeä ja kotona odottavan tyttärenkin (varmasti esiintyvä Helmi Hollström) kanssa voisi viettää enemmän aikaa. Moninaiset rakkaudentunnustukset, mustasukkaisuudet ja epävarmuudet saadaan käydä läpi, ennen kuin ihmissuhteiden solmut aukeavat ja kesäyö hymyilee suosikeilleen.

TTT:n näyttelijät tasapainoilevat loistavasti hyvän maun rajoilla pikkutuhmuuksineen. Tästä lienee syytä kiittää näyttelijöiden lisäksi myös ohjaaja Miika Murasta. Helpoin tie olisi esittää repliikit överisti ja kliseisen kesäteatterimaiseen ilmaisuun taipuen, mutta jollain tavalla Tampereella onnistutaan juuri ja juuri olemaan astumatta rajan yli. Olen erittäin positiivisesti vaikuttunut. Erityisesti Annen palvelijaa Petraa esittänyt Emmi Kaislakari onnistuu tässä ensiluokkaisesti pilke silmäkulmassa. Tallen muistuttamana ja pyynnöstä lisättäköön tänne vielä se, että Tuukka Huttunen oli viiksekkäänä pompöösinä rakastajana tavattoman viehättävä vaikkakin vei jalat alta eri tavalla kuin hän itse olisi suonut.

Sondheimin kappaleet eivät ole niitä helpoimpia kuunneltavia, sillä sisältöä on sanallisesti paljon ja rytmiikkakaan ei ole mitään peruskauraa. Juice Leskisen suomennos kuulostaa omaan korvaan taitavalta, mutta sitä piti toki myös tosissaan kuunnella, muuten olisi voinut mennä asioita ohi. Onneksi ainakin ensimmäisille riveille äänentoisto oli hyvin toteutettua, sanat eivät puuroutuneet ja niistä sai hyvin selvää. Mieleen melodiat eivät varsinaisesti jää niiden moniaalle kurkottelevan luonteen vuoksi, mutta komeasti Eeva Konnun johtama orkesteri silti soittaa.

Anne (Anna-Elisa Hannula) ja fru (Sari Havas) palvelijoineen iloitsevat matkasta maaseudulle. Kuva: Kari Sunnari

Visuaalisesti Desirée on hengästyttävä alusta asti. Hannu Lindholmin suunnittelemat lavasteet, Eero Auvisen valot ja Tarja Lapintien puvut luovat upean kokonaisuuden, jota katselee ilokseen. 1900-luvun paikoin jäykkä yläluokkainen henki vannehameineen ja käyttäytymisnormeineen rapistuu hitaasti kesäyön jatkaessa kulkuaan, naamiot tipahtavat ja solmukkeet löystyvät. Tunnelma on sanalla sanoen hurmaava. Kiiteltävä on myös näyttäviä tanssikoreografioita (Virve Varjos), ensemble suoriutuu niistä upeasti ja oli ilo katsella erityisesti miesten tanssia.

Nostan hattua Tampereen Työväen teatterille siitä, että ohjelmistoon on uskallettu ottaa tuntemattomampi ja kaiken lisäksi varsin haastava musikaali. Desiréen tekemiseen on myös selvästi käytetty runsaasti resursseja eikä sitä ole tehty minkäänlaisena välityönä. Toivottavasti ennakkoluulottomia valintoja tehdään myös jaksossa, ei sitä aina jaksa katsoa niitä samoja klassikoita.

Desirée oli kokonaisuutena kuin aikuisten satumusikaali, taitavan hävytön, visuaalisesti lumoava ja musiikiltaan hulppea. Tarina ei ehkä ole yllätyksellinen, mutta se tarjoaa paljon ajateltavaa rakkaudesta, ihmissuhteista ja vaikeiden valintojen tekemisen pelosta. Hymyilköön kesäyö rakastavaisille jatkossakin.