Lavalta: Huijarisyndrooma (Juuso Kekkonen)

Kevät tuli ja toi jälleen lavoille Juuso Kekkoselta uuden monologin. Huijarisyndroomassa Kekkonen yrittää selittää kaksikymppiselle itselleen nykymaailman menoa ja omaa elämäänsä. Tarina rönsyilee työelämän kokemuksista politiikan kommentointiin ja kikkelivitsien kautta aikakautemme vertaamista tunnettuun scifi-kuvastoon. Puhutaan esityksessä toki myös monille tutusta huijarisyndroomasta, siis siitä kuinka ihminen pelkää jonkun tulevan ja paljastavan hänen olevankin vain huijari alallaan eikä suinkaan hyvä siinä mitä tekee.

Näkemistäni Kekkosen monologeista oli Huijarisyndrooma minulle selvästi haastavin. Sulattelun jälkeen tuntui, että tämä johtui nimenomaan yleisön asemasta tässä esityksessä, siis siitä että yleisöllä oli tässä rooli 20-vuotiaana Kekkosena eikä suinkaan katsojina. Samaistuminen on paikoin vaikeaa, sillä kerrotut asiat ovat paljolti henkilökohtaisia tuokiokuvia vaikkakin suurelta osin hauskoja ja siten nautittavia anekdootteja. 

Esitys hyppelee iloisesti asiasta toiseen, mutta onnistuu kuitenkin löytämään punaisen lankansa kerta toisensa jälkeen. Paikoin tosin tuntui, että asiaa on liikaakin ja sulateltavaa on paljon, toisaalta on mielestäni otettava huomioon, että kyseessä oli ensi-ilta ja esitys tiivistynee ja terävöityy esityskauden jatkuessa. Arvostan joka tapauksessa Kekkosen kykyä pitää langat loppupeleissä käsissään ja se, että esitys pääsee loppukaneettiinsa hyytymättä tienposkeen.

Kiinnostavaa itselleni oli myös se, millaisia linkkejä esityksessä oli muualle. Aivan puskista, vaikkei tavallaan yllättäen, tulee yhtymäkohta jokin aika sitten nähtyyn Big Mysteryyn, jota Kekkonen oli käsikirjoittamassa. Pienen pätkän tekstistä olin myös kuullut edellisenä viikkona Feminist Comedy Nightissa Suvilahdessa. Eivät nämä niin sanotut toistot kuitenkaan haitanneet, hyvät kohdat kestävät sen kyllä.

Parhaimmillaan Kekkonen on kielikuvissa ja mielikuvien luomisessa. Silmien eteen piirtyvät niin kommuunista löytyvä maailman paras vessa kuin korppien yhteiskuntakin. Veikkaan, että myöskään nyky-yhteiskunnan meiningin vertaaminen natsidiskomunaan ei haihdu mielestä aivan heti. En kuitenkaan avaa tätä sen kummemmin, saatte itse käydä katsomassa esityksen jos haluatte tietää. Huijarisyndrooma näyttäytyi minulle jonkinlaisena esittelynä Juuso Kekkosen maailmaan ja sen myötä on ehkä helppo mennä katsomaan myös muita hänen monologejaan kun tietää, mistä lähtökohdista esiintyjä niissä puhuu.

Huijarisyndrooman ehtii nähdä Helsingissä huhti- ja toukokuussa ja esitys käy vierailemassa myös Turussa ja Oulussa. Lisäkommentteja voitte puolestaan käydä lukemassa vaikka Puistojatkot-blogista, sieltäkin oltiin katsomassa ensi-iltaa.

Kiitokset kutsuvieraslipusta esitykseen.