Lavalta: Ihminen välissä - improvisoitu näytelmä (Teatterikorkeakoulu)

Kuva: Auli Karra

Improvisaatio on hieno ja haastava laji, etenkin jos tavoitteena on nyhjäistä lähes tyhjästä kokonainen näytelmä. Tähän pyrkii Teatterikorkeakoulun Ihminen välissä - improvisoitu näytelmä, jossa katsojien antamasta näytelmän nimestä lähdetään hommaa rakentamaan. Näyttämöllä nähdään Paavo Kinnunen, Mari Naumala, Sohvi Roininen, Sonja Salminen ja Miiko Toiviainen, kaikki neljännen vuosikurssin opiskelijoita, ja Janne Kääriäinen, viidennen vuosikurssin opiskelija jonka taiteellinen opinnäytetyö esitys myös on. Kuusikon apuna on lisäksi muusikko Hannu Risku ja valosuunnittelija Anniina Veijalainen.

Tiistain iltapäiväesityksessä nähtiin näytelmä nimeltä Naidako siis Kocoum? Vaikka nimi viittaakin Disneyn Pocahontas-elokuvaan ei tässä esityksessä nähty Virginian komppaniaa vaan painittiin lukioikäisten identiteettiongelmien parissa, ratkottiin parisuhdekysymyksiä oikein leppoisan isän avulla ja kurkattiin välillä vaasalaisen harrastajateatterin elämään. Ensimmäisen esityspuoliskon jälkeen hieman hirvitti että miten nämä kaikki langat saadaan koottua kasaan ja esitys päättymään, mutta yllättävän sujuvasti se lopulta onnistui. Impronäytelmälle kuitenkin sallittakoon minun puolestani pientä epäkoherenssia.

Taitavia esiintyjiä yhtä kaikki, moneen siinä intouduttiin ja ryhmäpeli tuntui toimivan. Suosikkikohtaukseni oli ehdottomasti mystinen hedelmäkaappiterapia, jossa isänä Toiviainen, poikakaverina Kinnunen ja tyttärenä Roininen pohdiskelivat josko nuorten suhteella olisi vielä mahdollisuuksia ja minkälaisia. Paljon voidaan kuulkaas passionhedelmästä päätellä. Paljon oli myös hyvin toimivia miimillisiä ovia ja kaappeja unohtamatta erittäin hienoa miimistä banaania, arvostan. Kiitosta on annettava myös tavattoman taitavalle muusikolle ja nopeasti reagoivalle valovastaavalle.

Keskiviikkoillassa homma lähti liikkeelle samalla nimenhakumenetelmällä, mutta näyttelijöitä oli yksi vähemmän Toiviaisen ollessa muissa esityshommissa Peacockissa. Se ei menoa kuitenkaan haitanut, esitys sai nimekseen Rakas äiti ja se aloitettiin kolmen sukupolven naisten (Naumala, Roininen ja Salminen) piknikillä Seurasaaressa. Kaikenmoista ihmissuhdekiemuraa sitä mahtuu perheen naisten välille, etenkin kun mukaan sotketaan 1600-lukulaisen höyrylaivan (!) ylipursimies Sikarlsson (Kääriäinen) ja hänen uusi alipursimiehensä Jansson (Kinnunen).

Loppujen lopuksi näytelmässä kolmiodraamaa, marttyyriäitiä, koirien disko, asekauppaa, oikeasti traaginen koiran murha, kassakaapin tiirikointia ja tuhopoltto. Kuulostaa näin lueteltuna yllättävän ankealta, mutta oli siellä toki niitä keveitäkin hetkiä ja katsomossa sai välillä hirnua tosissaan. Hieman ehkä lopussa levisivät langat liian moniaalle kellon tikittäessä jo eteenpäin, mutta kunnialla joka tapauksessa selvittiin maaliin asti. Omaksi suosikikseni taisivat kyllä kuitenkin jäädä aivan ensimmäisen kohtauksen lukuisat satunnaiset koiranulkoiluttajat ja toisella puoliajalla nähty mummin tinder-kokeilu.

Hattua täytyy joka tapauksessa esiintyjäkaartille nostaa, hyvin selvisivät molemmista esityksistä. Muutamia pieniä pudotuksia tuli ja välillä juonenkäänteisiin olisin kaivannut perinteikkäistä poikkeavia vaihtoehtoja. Toisaalta oli myös hienoa nähdä, miten toisten heittämistä palloista otettiin koppeja, lähdettiin innolla tekemään ja auttamaan ja kannettiin kohtaukset loppuun asti hyvällä meiningillä siinä hetkessä ollen ja tehden. Kuten ohjaaja Tiina Pirhonen käsiohjelmassa kertoo keskeistä ovat hyvät kuuntelutaidot ja sitä nähtiin lavalla paljon. Ilo oli käydä nämä molemmat vedot katsomassa, viihdyin oikein hyvin.

Myös Talle kävi katsomassa tätä, täältä voit käydä lukemassa mitä sillä kerralla tapahtui.

Esitykset nähty TeaKin kausikutsulla.