Nolottaa, että Maaria Päivisen On nälkä, on jano (Into, 2014) on muhinut hyllyssä lukematta näinkin pitkään. Jollain tavalla aloin vähän pelätä kirjaa, en ole enää edes varma miksi, jonkin kuullun tai luetun sivulauseen vuoksi ehkä. Hotvasan kirjan pohjalta valmistama nykynukketeatteriesitys sai vihdoin ottamaan teoksen lukuun ja kyllä se kannatti, ehkä nyt oli sille oikea hetki.
Emilie Silvia Grassilla on elämä hallussa: opettajanpesti, oma asunto, kotona rauhallinen herra Blumen. Hetkellisiin tunnekuohuihin auttaa matriisilaskenta. Tyydyttävän elämän julkisivu alkaa kuitenkin rakoilla, kun naapuriin muuttaa yökaudet metelöivä nuorimies ja herra Blumenkin pakkaa laukkunsa ja lähtee. Emilie ei kuitenkaan luovuta, ehei, hän aikoo saada Blumenin takaisin ja ryhtyy sutenööriksi, parhaaksi mahdolliseksi sellaiseksi, ja orjuuttaa rakkaudenkaipuussaan kaikki vastaantulevat miehet matkansa varrelta.
Romaania on hankala tiivistää tai sen juonta sanallistaa, sillä sen vahvuus on sanoissa ja vimmaisuudessa. Emilien ajatukset hyökkäävät sivuilta päin näköä, kerrontaa rytmittävät lyhyet katsaukset miesuhrien tilanteisiin. Teos on täynnä eritteitä, kaikennielevää tunnetta, kiihkoa ja musertavaa yksinäisyyttä kaiken metelin keskellä.
Aloittaessa kirjaa kesti hetken, että rytmiin pääsi, mutta sen jälkeen solahtaminen kirjan maailmaan oli helppoa. Jopa pienten taukojen jälkeen, toisaalta hyvä niin sillä kovin pitkiä pätkiä en tätä kyennyt kerralla lukemaan vaikka koukutuinkin. Emilien päänsisäisessä tunnekuohussa en voi sanoa viihtyneeni, mutta jotain kovin kiehtovaa siinä oli. Kirjan luin loppuun jonkinlaisessa sumussa keskellä yötä, tätä kirjoittaessa oli luettava se vielä uudelleen.
Ehdottoman kiinnostava, häpeilemätön, hikinen ja rumankaunis. Lukukokemuksena tämä oli hämmentävä, ehkä myös avartava. Päivisen kirjoittamaa kieltä ja ajatusvirtaa en jaksaisi joka päivä lukea, sen myönnän, mutta runsaudessaan se on aivan omaa luokkaansa. Kokeilkaa vaikka.
HelMet-lukuhaasteesta kuittaan tällä kohdan Kirjassa lähetetään kirjeitä, vaikken tiedä lähettikö Emilie lukuisia kirjeitään koskaan kellekään.
Into, 2014. 257 s.
Kansi: Elina Salonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.