Lavalta: Atlantis 1860 (Teekkarispeksi)

Kuva: Toni Mäkelä

Kevät alkaa kääntyä kesäksi, mutta vielä ehti käydä kuittaamassa yhden speksin tältä kaudelta. Tämänvuotisen Teekkarispeksin, Aki Haikosen ohjaaman Atlantis 1860:n viimeinen esitys sattui mahtumaan kalenteriin ja siellähän tunnelman pitäisi tunnetusti olla katossa, joten ei muuta kuin Aleksanterin teatterin hulppeisiin puitteisiin penkkiä kuluttamaan.

Nimen mukaisesti esityksessä matkataan 1800-luvun lopun Britanniaan ja sen rannikolla olevalle saarelle. Eristyneessä yhteisössä käydään säännöllisesti kirkossa, odotetaan pelonsekaisin tuntein valmistuvaa rautatiesiltaa ja haaveillaan kuka mistäkin. Kipinän toimintaan tuo saarelle saapuva Madame Blavatsky (Sini Tervo) apulaisineen (Roope Ryöppy), jotka saavat kyläläiset innostumaan kadonneen Atlantiksen löytämisestä. Etunenässä retkikuntaa on järjestämässä kumouksellinen, paheksuttavasti housuja käyttävä ja tieteistä innostunut Elsie (Pipsa Haavisto), joka saa sallivalta isoisältään, pastori Abbottilta (Juhani Kataja) tukea. Elsien pyrkimyksiä puolestaan vastustavat enimmäkseen hänen äitinsä (Liisa-Maija Keinänen) ja rakennusmestari Sam (Timo Vehviläinen), jolla on nuoren naisen suhteen omat toiveensa.

Edellisten lisäksi kylästä löytyy jos jonkinlaista persoonaa. Voimakkaimpana heistä nousee esiin ehdottomasti diakoni Dick Daniels (Roope Vesterinen), joka painiskelee kovasti kunnianhimonsa ja (omasta mielestään) paheellisten ajatustensa kanssa. Tunnelma on saarella on joka tapauksessa kiristynyt, ystävyyssuhteita katkeaa, salattuja haaveita paljastuu ja lopulta kaiken surun ja uhrausten jälkeen todetaan viimeisessä kappaleessa Ehkä parempi näin.

Kuva: Toni Mäkelä

Kokonaiskestoltaan speksi oli väliaikoineen kolme tuntia ja rapiat, oikein maltillinen siis. Speksien yllätyksellinen luonne selvästi saa ajan tuntumaan lyhyemmältä, pukudraamassa tällainen istuma-aika nimittäin välillä puuduttaa mutta tämän jaksoi katsoa oikein kepeästi. Sen tosin sanon, että ensimmäinen puoliaika oli juonenkuljetukseltaan selkeämpi ja eheämpi, toisella puoliskolla lähdettiin mielestäni hieman kiirehtimään. Tämäkin tosin saattaa liittyä hieman juuri speksin luonteeseen, siis siihen että mahdollistetaan enemmän tilaa omstarteille, mutta olisin silti kaivannut jämäkämpää tarinan kuljetusta loppuun.

Esiintyjät, siis sekä näyttelijät, tanssijat kuin montussaan näkymättömissä soittava orkesti, olivat joka tapauksessa taitavia. Erityisesti haluaisin nostaa esille niin sanotun pääparin eli Elsien ja Samin näyttelijät. Omstarteihin tartuttiin hanakasti ja luovasti ja lavakarismaa löytyi. Mieleen jäivät myös näyttävät tanssikoreografiat. Tuntui, että porukka oli hitsautunut hyvin yhteen ja lavalla oli hauskaa yhdessä. Visuaalisesti esitys oli myös aivan omaa luokkaansa niin puvustuksen kuin pelkistettyjen lavastusten osalta.

Atlantis 1860 toi hyvän mielen ja muistutti taas siitä, miten paljon lahjakkaita ja innokkaita tekijöitä sitä löytyykään myös kulttuurin ammattitoimijoiden ulkopuolelta. Kiitos Teekkarispeksi, nähkäämme taas ensi keväänä uuden esityksen merkeissä.