Porttikonki, jonka yllä on teksti HAU3, johtaa tehdasaluemaiseen tilaan. Olen päättänyt, että Berliinin matkan aikana pitää myös kokea esitystaidetta, siksi olen varannut vappuaatolle liput Jeremy Waden esitykseen Death Asshole Rave Video. (Myöhemmin minulle selvisi, että esityksen olisi voinut nähdä aiemmin myös esimerkiksi Uuden tanssin keskus Zodiakissa.)
Nousen kolmanteen kerrokseen. Kun ihmisiä lappaa enemmän sisään, tunnen, kuinka lämpiön kuumuus kasvaa. Ovet avataan ja pääsemme tilaan, joka on lähes tyhjä - seinät ovat valkoiset, on mikrofoni ja mikseripöytä sekä muutama muu laite.
Kävelemme Jeremy Waden ohi, joka makaa maassa räikeänturkoosi puku yllään, klovnimeikit kasvoillaan ja hänen ympärilleen on piirretty sähköteipillä ruumisarkun ääriviivat. Hän valittelee maailman menoa ja kommentoi ohikulkevia ihmisiä. Välillä hän piereskelee suullaan.
Viimein Jeremy Wade päättää aloittaa varsinaisen esityksen. Hän toivoo olevansa jollain tavalla viihdyttävä. Sitten hän alkaa rääkyä mikrofoniin ja taustalla alkaa jumputtaa reivimusiikki. Taustaseinään heijastetaan TV-shopista tuttuja EVERYTHING MUST GO -tyylisiä termejä. Hän huutaa, hän nauraa. Hän kertoo siitä, kuinka hänen isänsä kuoltua vakuutusyhtiö soittaa äidille kertoakseen, etteivät enää maksa hänen ruumiinsa säilyttämisestä sairaalassa, koska vakuutus ei koske kuolleita.
Hetken aikaa mietin, onko Wade tosissaan. Koko juttu on ärsyttävä, liian äänekäs, täysin pinnallinen, tekemällä tehty. Sitten Wade vaihtaa vaatteita samalla, kun video näyttää kaleidoskooppista kuvaa peräaukoista. Tässä kohtaa ensimmäiset lähtevät jo ulos.
Yhtäkkiä Wade onkin pukeutunut “nigerialaisista lapsista tehtyyn” takkiin, joka kuitenkin on vain kiiltävää kumia. Päässään hänellä on Vapaudenpatsaasta tehty hattu, jonka kasvot ovat pääkallona.
Hän alkaa puhua siitä, kuinka yhteiskunnassa pelätään. Kuinka monet pelkäävät, että mikäli yhteiskunta kaatuu, ihmiset joutuvat kaduille tekemään sanoinkuvaamattomia asioita elääkseen.
Entä he, jotka nyt jo joutuvat tekemään niin? Wade maalaa kuvan ihmisistä, jotka ovat jo nyt joutuneet tilanteeseen, johon toiset pelkäävät joutuvansa. Monologi on kiehtova. Wade käy lävitse myös asioita, joille emme enää voi nauraa, koska ne ovat totta. Ihmiset poistuvat jälleen, kun Wade sanoo lavalla vakavana asioita, joita ei voi enää sanoa. Kauheuksien kärjistäminen naurunalaiseksi klovnerian avulla ei toimi enää yhtä lailla, koska ne kärjistetyt asiat ovat olemassa. Yleisö pysyy kiitettävän vakavana.
Esitys tuntuu kehittyvän koko ajan matkalla kohti loppua. Vaikka Wade ei missään vaiheessa riisukaan klovninmaskiaan, hän tuntuu riisuvan rooliansa. Hän tekee vimmaisen kuolemantanssin pukeutuneena valkoiseen. Lopullisesti alun pinnallinen rääkyminen on kadonnut siinä vaiheessa, kun huone on pimeä ja täynnä savua, ja sen keskelle tulee tähdenkaltainen pyörivä valo.
Wade luettelee ne asiat, mitä kulloinkin tapahtuu, kun me kuolemme. Kun tarvitsemme uurnan ympärillemme, ettemme katoaisi taivaan tuuliin. Hän kuvittelee oman poismenonsa. Hän pyytää vapisevalla äänellä anteeksi asioita, joita on elämässään tehnyt. Hän pyytää anteeksi sitä, ettei muistanut elää, vaan että keskittyi maksamaan pysyäkseen hengissä.
Kun pimeys hälvenee, aplodeeraamme Waden lavalle useampaan kertaan. On hänen 40-vuotissyntymäpäivänsä ja hän kutsuu yleisöä kanssaan juhlimaan. Minä ja ystäväni poistumme viilentyvään kaupungin ilmaan. Pohdin esitystä mielessäni ja mietin, kuinka hienoa on nähdä samassa esityksessä jotain niin vulgääria ja rumaa kuin niin kaunista ja mietittyä.
Death Asshole Rave Videon nimi on varmasti tarkoituksellakin poleeminen, mutta nimen alta löytyy jotakin paljon merkittävämpää kuin heti arvaisi.
***
Tekstin vieraskynäili Tuomas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.