Minun ja Leo Tolstoin Anna Kareninan tie on ollut pitkä ja kivinen, tämä lukukerta oli kolmas yritykseni. Olin tälläkin kertaa jo lähes heittämässä hanskoja tiskiin, mutta huomasin klassikkohaasteen päättyvän päivää luulemani myöhemmin ja istumalihaksia koetellen urheilin vielä jäljelle jääneet 300 sivua.
Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Näillä sanoilla alkaa Anna Karenina ja seuraavat 900 sivua vietetäänkin aikaa lähinnä niiden onnettomien perheiden parissa. Anna on väljähtyneessä avioliitossa Aleksei Kareninin kanssa ja juhlissa tavattu nuori Vronski tuo intohimoa elämään. Paha vain, että samaan aikaan Vronski on liehitellyt naimaikäistä Kittyä, jota toisaalta piirittää myös vakavahenkinen mutta ihastuksessaan vilpitön Levin. Tämän viisikon ja heidän lähipiirinsä ihmissuhdekiemuroita selvitellään pitkään ja hartaasti. Ihmissuhteiden alkuasetelman pikakertaukseen tai teokseen perehdytykseen voin suositella tätä Kirjainten virrassa -Hannan siskon tekemää oivaa piirustusta.
Nämä ihmissuhdekuvaukset olivat itselleni teoksen parasta antia, samoin kaikenlainen sanansäilien kalistelu ja sopivaisuussäännöksien pohdiskelu erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Sen sijaan hakkasin useampaan otteeseen päätä seinään lukiessani Levinin hyvin, hyvin pitkiä ja perinpohjaisia pohdintoja maatalouden tilasta, tutustuessani politiikkaan tai sen irvikuvaan korkea-arvoisissa miesseurueissa ja välillä myös tuskastelin naisten kyvyttömyydelle puhua suoraan.
Pokkarimuodossa lukemista tukee ainoastaan kirjan verrattain kohtuullinen massa, fontti sen sijaan on tavattoman pieni ja aiheutti siinäkin mielessä tuskastumista että lukeminen ei tuntunut etenevän jouhevasti missään vaiheessa. Kestävä tämä painos joka tapauksessa oli, sillä milloin missäkin mukana raahattu pokkari on saanut selkämykseensä vain vähäistä taittumaa ja kulmatkin ovat kohtuullisessa kunnossa.
Tämän urakan jälkeen pää on vielä aika tyhjä, todennäköisesti varsinainen mielikuvani tästä klassikosta muodostuu sen hautuessa kallon syövereissä. Näin maaliviivalla ollessa joudun toteamaan, että Anna Karenina ei tehnyt minuun järisyttävää vaikutusta, mutta ei tämä tervanjuontiakaan ollut (paitsi ehkä ne maanviljelyskohdat, myönnetään). Tunnelmanluojana ja aikakauden kuvaajana Tolstoi on silti mielestäni oikein oiva ja tarttunen muihinkin teoksiinsa kunhan tästä koettelemuksesta toivun.
Lisäys 1.8.: Näin yön yli nukuttuani kirja on jo vähän asettunut pääkopassa ja visio selkeytynyt. Lopputulema on positiivisempi kuin heti lukemisen jälkeen, ihailen Tolstoin pitkäjänteisyyttä ja monipuolisuutta. En myöskään vie sittenkään kirjaa kierrätyshyllyyn, vaan pidätän oikeuden lukea sen joskus uudelleen.
Olkoot tämä klassikkohaasteeseen osallistumisen ohella myös HelMet-haasteessa kohta kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.
WSOY, 2012 (pokkaripainos). Alkuperäinen suomennos julkaistu 1910-1911. 910 s.
Suomentanut: Eino Kalima
Kansi: Universal Pictures
Olipas meillä erilainen lukukokemus Anna Kareninan parissa. :) Minä tykkäsin myös noista maatalousturinoista ja muista pohdinnoista, ne toivat mukavaa vaihtelua rakkaustarinoiden kehittelyyn. Luin samaa pokkaripainosta kuin sinä, ja kestävä se on. Testasin asiaa Sardinian reissulla, jossa Anna K. kesti ihailtavan menossa mukana. Fontti olisi kyllä saanut olla vähän isompi.
VastaaPoistaSe on aina kiinnostavaa miten eri tavalla kirjat voi kokea, MarikaOksa! Anna K. viihtyi varmasti hyvin Sardiniassa, minulla kirja oli mukana mm. Amsterdamissa mutta luulen että siellä oli teokselle liian paheellista. ;)
PoistaLevinin osuudet eivät ehkä kestä niin hyvin kovin vauhdikasta lukemista, kun siellä tosiaan on pitkiä pohdintoja ja jos haluaa hoppuilla tarinaa eteenpäin niin...
VastaaPoistaMassaltaan tämä oli sen verran raskas että kaksiosaisena teoksena tämän itse aikoinaan luin.
Minua auttoi jossain määrin minulle huikattu neuvo, että teosta on syytä ajatella tv-sarjana eikä elokuvana. Episodi kerrallaan, niin sanotusti. Tässä yön yli nukuttuani en täysin poissulje mahdollisuutta että lukisin tämän joskus uudelleen rauhallisemmalla mielellä.
PoistaKunnon klassikkojättiläisen olet jaksanut lukea, onnittelut siitä :)
VastaaPoistaSamaisesta tiiliskivestä pyyhin pari viikkoa sitten pölyt. Nyt sen kelpaa taas köllötellä hyllystä. Onnittelut selätyksestä! Kyllä se vaan pitää paikkansa, että sitkeys palkitaan!
VastaaPoistaHeheh, minulle Anna Karenina taitaa olla suurin lukukokemus ikinä. Parasta siinä on se, ettei tuo kokemus vieläkään ole jähmettynyt, vaan elää edelleen. Tolstoin klassikossa on runsaasti viitteitä ranskalaiseen kirjallisuuteen, ja myöhemmässä maailmankirjallisuudessa paljon viitteitä Anna Kareninaan. Anna Karenina on kuin suurenmoinen ja häikäisevä tanssisali, johon voi astua aina eri kulmasta.
VastaaPoistaMukava kuulla, että päätit kaikesta huolimatta antaa Tolstoille mahdollisuuden ja että lukukokemus kääntyi lopulta jopa plussan puolelle. :)
Terveisin,
Noora Vaakanainen
kanavaklassikko.com
Mulle venäläinen kirjallisuus on yhäkin vain nimiä ja teoksia. Yhden uudemman teoksen olen lukenut kirjaston lukupiirissä: Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset, Tammi, 2002. Seuraavaan klassikohaasteeseen valitsinkin sitten Dostojevskin Köyhää kansaa - saas nähdä miten lukeminen sujuu kirjasto-opiskelujen ja kirjakauppatyön lomassa, joulukuulle sitä ei parane jättää, sillä silloin on töissä vilkkaimmat ajat :)
VastaaPoistaOnnea urakan loppuun saattamisesta, ja hienoa että lukukokemuksesta jäi lopulta positiiviset fiilikset, vaikkei Anna Karenina järsyttävää vaikutusta tehnytkään. :) Minulla tämä järkäle on vielä työn alla, olen aloittanut tämän joskus muutama vuosi sitten, kun joku kirjablogi järjesti AK-kimppaluvun, mutta kirja jäi silloin kesken. Ei kuitenkaan siksi, että se olisi ollut minusta huono tai tylsä, kaikkea muuta. Aion kyllä vielä jossain vaiheessa seurata esimerkkiäsi ja selättää Anna Kareninan. :)
VastaaPoista