Lavalta: Transformations - otteita maskuliinisuuden sanakirjasta (Transforces/Teatterikesä)

Kuva: Hannamari Johansson

Teemu Mäen ja Transforcesin esitys Transformations – otteita maskuliinisuuden sanakirjasta sai ensiesityksensä keväällä Mad Housen Transforces on Stage -viikolla. En ehtinyt käydä sitä silloin katsomassa, joten ilahduin kovasti kun esitys saapui myös Tampereen Teatterikesään. Pakkahuoneelle siirtynyt esitys yhdistelee videohaastatteluja, spoken wordia ja liikeilmaisua monipuoliseksi kokonaisuudeksi, joka pohtii sukupuolen määrittelyn vaikeutta ja moninaisuutta.

Videoissa esiintyvien henkilöiden lisäksi lavalla nähdään livenä viisi esiintyjää (Maru Hietala, Valto Kuuluvainen, Jamie MacDonald, Aro Mielonen ja Venni Rechardt). Episodimaisesti etenevä kerronta liikkuu tiukasta informaatiotulvasta liikkeen tutkimiseen ja omien kokemusten jakamiseen. Ihailen esiintyjiä, sitä rohkeutta jolla he tuovat omat ajatuksensa lavalle muiden tarkasteltaviksi siitäkin huolimatta, että osa ei haluaisi kokea itseään minkäänlaisena äänitorvena omalle asialleen ja elämälleen.

Sateisen aamupäivän kävelyn jälkeen ensimmäisellä puoliajalla huomaan väsyväni meditatiivisempiin osioihin, harmittaa. Soolo-osuuksissa kehonkieli viestii kiinnostavasti sukupuolta tai ainakin illuusiota siitä, mikä se sitten onkin. Ehkä se toisaalta osoittaa myös omia päänsisäisiä rakenteitani, kun huomaan ajattelevani tiettyä liikekieltä selkeästi feminiinisenä tai maskuliinisena. Miten liikkuu Nainen, miten liikkuu Mies?

MacDonaldin esittämät sanakirjaosuudet ovat kuin spoken wordia, mieleen tulevat Juuso Kekkosen esitykset ja ihmekös tuo kun aihepiirit ovat paljolti samoja. Trans-asioiden käsittelyyn liittyvä sanasto on laajaa, osittain väärinkäytettyä tai –ymmärrettyä ja paikoin myös mahdotonta määritellä täysin tarkasti. Oman tvistinsä hommaan laittaa esityksen kaksikielisyys, osa puheesta kun on englanniksi. Esitys on kyllä tekstitetty, haastavuudeksi itselleni osoittautui se että harhauduin lukemaan niitä tekstityksiä vaikka ymmärrän molempia kieliä hyvin. Toisaalta informaation määrä on myös melkoisen massiivinen ja väliajan kanssa kaksi ja puolituntinen esitys tuntuu välillä turhan pitkältä.

Joka tapauksessa minua ilahduttaa, että esitys ei ole vihainen. Toki se nostaa esille muun muassa maamme poliitikkojen mitä omituisimpia lausuntoja, mutta enemmänkin osoittaakseen niiden naurettavuuden ja tietämättömyyden. Esitys myös osoittaa nasevasti, että tiettyä agendaa esiin nostamalla ja ehkä jopa ”myönnytyksiä” antamalla voi helposti piilottaa muita tekojaan sen alle.

Transformations nostaa pintaan myös omia pelkoja. Opettajan ja etenkin biologian opettajan roolissa käsittelen näitäkin kysymyksiä nuorten kanssa. Miten sitä osaisi sanoa oikea, muistaisi termit ja kykenisi kuulemaan ja näkemään jokaisen omana itsenään? Ei mikään helppo rasti.

Transformationsin parasta antia on ihmisyys, se miten rakenteet ja ajatukset jotka eivät itselleni ole arkipäivää tuodaan esille. Vaikka kerrotut anekdootit ja tilanteet ovat vieraita, on niiden taustalla samaistuttava ajatus: toive olla sellainen jollainen haluaisi olla ja tulla hyväksytyksi sellaisena. Se ei ole lainkaan typerä haave. Esityksen loppu jättää hyvän mielen riehakkuudellaan, samalla itkettää.

Millaista olisikaan, jos tällaista esitystä ei tarvitsisi tehdä? Ei tarvitsisi sanoa, että meitä on monenlaisia ja se on ihan ok.

Näin esityksen talkoolaislipulla.