Witi Ihimaera: Valasratsastaja + haastekoonti

Horisontti vinossa toiselta puolen palloa, Pohjois-Norjasta siis. Ei näkynyt valaita siellä.

Witi Ihimaeran Valasratsastaja (Like, 2003) on herkkä tarina itsepäisestä tytöstä, murenevasta kulttuurista ja valaista. Maorien uskomukset ja tosielämän realiteetit sekoittuvat kiinnostavaksi kertomukseksi, joka vie retkelle Uuden-Seelannin rannikolle. 

Koro Apirana odottaa, että sukuun saataisiin pojanpoika johtajuuden manttelia kantamaan. Poikaa ei kuitenkaan tule, vaan syntyy sinnikäs pieni tyttö Kahu. Koro ei osaa hyväksyä lapsenlastaan, jolle on kaiken lisäksi annettu nimi esi-isän mukaan. Tyttö ei kuitenkaan luovuta, vaan yrittää tehdä isoisälleen mieliksi ja seuraa tätä kaikkialle. Samalla maailma muuttuu, vanhat tavat ja maorikulttuuri ovat katoamassa ja Koro pelkää suvun perinteiden puolesta. Joskus vanhoista uskomuksista on kuitenkin luovuttava, kun pyhät valaat ovat vaarassa ja kaikki uhkaa mennä pieleen.

Tarinaa kertoo pääasiassa Kahun setä Rawiri, nuori mies joka tasapainottelee maailman kutsun ja perinteiden välimaastossa. Rawiri myös rakastaa pientä Kahua varauksetta ja ihailee tämän sinnikkyyttä mutta kummastelee tytön erikoisuutta. Sivustakatsojan näkökulmasta Kahu jää hieman etäiseksi hahmoksi ja ehkä niin on hyväkin, sillä Rawirin kerronnassa jalat ovat tukevasti maassa antaen hyvää vastapainoa myyttisille valaille.

Lukemisesta tekee haastavaa tekstin sekaan runsaasti ripotellut maorin kielen sanat. Kirjan lopussa on kyllä sanasto, mutta sinne selaaminen katkaisi aina lukemisen ikävästi. Lopulta päätin olla tarkistamatta sanoja lainkaan ja lukeminen sujui yllättävän hyvin, sanojen sävystä pystyi päättelemään jotain sisällöstä ja niiden rytmiikka nivoutui osaksi lukuelämystä. Kaikkea ei aina tarvitse ymmärtää.

Kirjaa lukiessa tajuan, että olen nähnyt myös siitä tehdyn elokuvan tai ainakin osia siitä. Rannalla makaavat valaat ja myrskyävä meri palaavat mieleen kuvina vaikka kirjan teksti ei anna paljon avaimia visuaalisuuteen vaan keskittyy lähinnä tunteiden kuvaukseen. 

Valasratsastaja osui hyvään lukusaumaan. Keskittyminen riitti tasapainoilemaan mytologian ja realismin rajamaastossa, vanhat maorilegendat olivat kiinnostavia ja valaat kiehtoivat kovasti. Teoksen pituus on myös juuri sopiva, tarina kantaa ja jättää riittävästi ihmeteltävää ja avoimuutta valaiden pyrstöjen kadottua taas aaltoihin.

Witi Ihimaera: Valasratsastaja (The Whale Rider, 1987)

Like, 2003. 159 s.

Suomennos: Mervi Hangasmäki

***

Valasratsastaja oli Kansojen juurilla -lukuhaasteeseen viime tingassa lukemani haasteen viimeistelevä teos. Alkuperäiskansoihin keskittyvässä haasteessa tarkoituksena oli lukea todellisista alkuperäiskansoista kertovaa tieto- tai kaunokirjallisuutta ja yhden kirjan oli liityttävä saamelaisuuteen. Omat haastesuoritukseni olivat Valasratsastajan lisäksi Päivi Alasalmen hieno, kolmesta ajasta kertova Joenjoen laulu ja Australian aboriginaaleista kertova, totena pidetty mutta sittemmin huijaukseksi osoittautunut Marlo Morganin Viesti oikeiden ihmisten maailmasta. Joenjoen laulu oli näistä kolmesta suosikkini, mutta Valasratsastajassa oli jotain komean alkuvoimaista. Viestistä puolestaan jäi hieman katkera tunnelma mieleen. Kiitokset Suketukselle kiinnostavasta haasteesta!