Jari Järvelän Metro-trilogia on avannut silmäni katsomaan graffiteja entistä tarkemmin ja kestämään kirjallista jännitystä. Täten trilogian päätösosa Tyttö ja seinä (Tammi, 2016) oli luonnollinen lisäys kesän lukulistalle. Kotkan kaduilla ja lähiympäristössä spreijataan ainakin näillä näkymin viimeinen piste Metron värikkäille ja vaarallisille edesottamuksille.
Sarjan edellinen osa Tyttö ja rotta jätti Metron tukalaan tilanteeseen. Kannoilla on venäläinen oligarkki, Rustin murhaaja on edelleen hengissä ja kotona ei ole turvallista. Metro ei silti aio luovuttaa, hommat on hoidettava katkeraan loppuun asti. Turvallinen tukikohta löytyy persoonallisen Voltin, äidin entisen poikaystävän, syrjäisestä talosta ja sieltä käsin onnistuvat myös täsmäiskut Kotkaan. Vastapuoli on kuitenkin vähintään yhtä sinnikäs eikä ratkaisua tilanteeseen tulla saavuttamaan puhumalla.
Ilahduttavasti Metro on siirtynyt päätösosassa takaisin Kotkan kaduille. Vaikka kaupunki ei sinänsä ole minulle tuttu, tuntuu sinne palaaminen Metron kanssa mukavalta kaikesta mukana seuraavasta kauheudesta huolimatta. Kerronta on pakattu jälleen täyteen toimintaa ja väkivaltaisuuksiakin, mutta jollain tavalla mikään ei Metron seurassa tunnu liian överiltä vaikka tapahtumat välillä ovatkin kuin toimintaelokuvan käsikirjoituksesta.
Järvelän vinoutuneisiin hahmoihin kiintyy ja etiikan harmaalla alueella seikkailevasta Metrosta ei voi olla pitämättä. Jos toiset ovat perässä tappaakseen, ei itse voi käyttää silkkihansikkaita. Paikoin kerronta on raakaakin, mutta pahin mässäily skipataan vaikka luut välillä rusahtelevat ja veri virtaa milloin mistäkin suonesta.
Tyttö ja seinä päättää komeasti Metro-trilogian. Viimeinen osa vie tarinan sopivasti loppuun saakka ja syventää myös Metron hahmoa ja historiaa. Sähäkän kuoren alla sykkii lämmin ja suuri sydän.
Tammi, 2016. 262 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.