Lavalta: Skattkammarön (Svenska Teatern)

Kuva: Cata Portin

Viistoista miestä arkulla vainaa

Svenska Teatern tuo syksyn tarjontaan vauhdikkaan mutta sinisävyisen tulkinnan Robert Louis Stevensonin klassikkokertomuksesta Skattkammarön eli Aarresaari. Suurella näyttömällä seilataan kohti kulta-aarretta pohtien samalla moraalisia kysymyksiä ja ehkä vähän naisten asemaakin. Maalla ollessa esitys hieman köhii, mutta kun purjeet nostetaan ottaa tarinakin tuulta alleen.

Jim Hawkins pääsee elämänsä seikkailuun, kun isoäidin majataloon ilmestyy vainoharhainen, yksijalkaista miestä pelkäävä merirosvo. Kapteeni Flintin aarretta lähdetään metsästämään paikallisen pompöösin mutta hyväuskoisen aatelismiehen varustaman retkikunnan voimin, osa palkatusta miehistöstä vain vaikuttaa kovin hämäräperäisiltä ja kokillakin taitaa olla vain yksi jalka.

Svenskanin näyttelijät pääsevät esittelemään taitojaan mitä erilaisimpina merirosvohahmoina. Long John Silverin poppoossa oli monta hienoa persoonaa, vaikka Silver itse (Niklas Åkerfelt) veikin vahvalla olemuksellaan usein huomion. Omat suosikkini olivat kuitenkin ilahduttavasti naishahmoina esitetyt Jim (Misa Lommi) sekä asiallisen kuivakka tohtori (Helen Willberg). Jim toki joutui useampaan kertaan korjaamaan muiden ennakko-oletusta persoonastaan, mutta tohtorin ammattitaitoa ei kyseenalaistettu sukupuolen vuoksi lainkaan.

Esitystä suositellaan yli 7-vuotiaille ja suositus on varsin paikallaan. Merirosvojen elämä on väkivaltaista ja saaliinkiillon sokaistessa muuttuvat entiset liittolaiset nopeasti vihollisiksi. Svenskanin lavalla kuolemia tapahtui häkellyttävän monta, mutta ne olivat raakuudestaan huolimatta toteutettu taidolla eikä väkivallalla mässäilty ylenmäärin. Taistelukohtaukset olivat koreografioiltaan taidokkaita mutteivät koreilevia ja sehän merirosvoille sopii. Ihastusta herätti myös milloin missäkin lennellyt papukaija ja taidokkaat sorminäppäryyttä ja silmänkääntötaitoja vaatineet pikkutemput.

Mielessään tätä esitystä vertaa helposti viimevuotiseen Vartiovuoren kesäteatterin Aarresaareen. Turun ulkoilmanäyttämöllä tunnelma oli kupliva ja humoristinen, Svenskanin suurella näyttämöllä tartutaan rohkeasti myös tummempiin sävyihin. Keskenään erilaiset mutta tahoillaan mainiot esitykset osoittavat, että Stenevensonin alkuperäistarinasta on moneen. Huumoria on tosin tässäkin ja erityisesti pidin siitä kuivasta sarkasmista joka lavalla pääsi aika ajoin kukkimaan.

Ruotsin kieltä arasteleville tiedoksi, että kouluruotsilla kyllä pärjää, etenkin jos tarina on tuttu. Svenskanilta saa myös lainaan erillisiä helppokäyttöisiä tekstityslaitteita ja sovelluksen saa omaankin puhelimeen. Merille sopivat laulut jäivät itselleni etäisimmiksi merkityksiltään, niissä huomasin keskittyväni enemmän hienoihin kuorosovituksiin kuin itse sanoihin.

Kokonaisuutena Skattkammarön on visuaalisesti näyttävä ja tunnelmaltaan jännittävä seikkailukertomus. Erityisesti merillä ollessa meininki on kohdallaan ja muutamaan hahmoon huomasi todella kiintyneensä vasta siinä vaiheessa kun heistä aika yllättäen jätti. Paul Garrington on tuonut näyttämölle kiinnostavan merirosvojen maailman, jossa uskalletaan näyttää ihmisluonnosta synkätkin puolet.

Kiitokset Svenska Teaternille kutsuvieraslipusta.