Roald Dahlin Iso kiltti jätti (Art House, 1989) tuntuu käsissä tutulta. Samanlaista painosta teoksesta vihreine reunoineen ja hieman jo kuluneine sivuineen olen lukenut silloin joskus kun nappasin tämän käteeni ensimmäistä kertaa. Se oli varmaan ala-asteella, silloin luin monta Dahlin kirjaa. Dahl on tänä vuonna ajankohtainen kirjailija, sillä hänen syntymästään on 13.9.2016 kulunut sata vuotta ja tulipa tästä nimenomaisesta kirjasta elokuvakin kesän korvalla.
Tiedän siis lukeneeni kirjan aiemmin, mutta en muistanut teoksesta suoraan sanottuna muuta kuin perskurkkanat. Orpo Sohvi herää eräänä yönä hirviöhetken aikaan ja kuulee ulkoa kummaa ääntä. Kadulla puuhastelee jätti, joka onnettomasti havaitsee Sohvin ja kaappaa tämän mukaansa, sillä eihän jättien olemassaolosta sovi jättää todisteita. Jätti, Iso kiltti jätti siis, on kuitenkin onneksi hyväntahtoinen kasvissyöjä eikä suinkaan tahdo Sohville pahaa. Toisin on muiden jättiläisten laita, jotka joka ilta juoksevat eri puolille maailmaa syömään ihmisiä suihinsa. Yhdessä IKJ ja Sohvi päättävät ratkaista tämän karmean epäkohdan.
Aika vähän niitä perskurkkanoita siis vaikka niillä rooli kirjassa olikin. Siitä pääsemmekin siihen, että Tuomas Nevanlinnan suomennos on näpsäkkä. Tapahtumat on käännöksessä onnistuttu siirtämään Suomeen ja vaikka presidentinlinnassa häärivät hovimestarit hieman brittiläisiltä haiskahtavatkin on homma yllättävän sujuvaa. Ison kiltin jätin puhepoljennossa on myös ollut tekemistä, nostan hattua.
Hämmentävää oli myös huomata kuinka kriittinen kirja IKJ on. Jätillä on säpäköitä vastauksia Sohvin ihmettelyihin ja huutia saa muun muassa lihansyönti ja yletön väkivalta. Aika pelottavakin tämä on, muut jätit eivät ole mitään sympaattisia ja kömpelöitä karjujia vaan oikeasti vaarallisia tyyppejä.
Hyvin siis maistui IKJ edelleen, se ei tuntunut pölyiseltä ja oli mukavaa työmatkalukemista. Toivottavasti IKJ tulee puhaltamaan mukavia unia ikkunastani ensi yönä vaikken lapsi enää olekaan. Yöpöydän kirjojen Niina nostaa tämän Top 3 -listalleen lukemistaan Dahlin kirjoista.
Luin teoksen osana Roald Dahl -lukuhaastetta, johon ehdin osallistua nyt ainakin tämän yhden kirjan verran ja saavutan tason nilviö.
Art House, 1989. 231 s.
Kansi ja kuvat: Quentin Blake
Suomentanut: Tuomas Linna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.