Kävin kesällä katsomassa Ylioppilasteatterin uuden Lapualaisooppera 2016 -näytelmän ja lähdin sieltä kuulaana iltana pois melkoisen hämmentyneenä. Alkuperäisteksti ei ollut tuttu kuin nimeltä ja syvin sanoma jäi jonnekin kaiken tekemisen alle piiloon. Sapetti, joten päätin paikata aukon sivistyksessä ja lainasin kirjastosta sekä Arvo Salon alkuperäistekstin että vuoden 1966 lavaversiosta tehdyn nauhoitteen.
Lapualaisooppera saa kimmokkeensa todellisista tapahtumista. Salon teksti riepottelee näkyville Lapuan liikkeen väkivaltaisuudet, muilutukset ja murhat, eikä säästele sanan säilää. Punainen vasemmisto pysyy tekstissä passiivisen vastarinnan ja rauhan kannattajina. Kuten kesän esityksessä myös tässä nauhoitteessa minulle esille nousivat erityisesti vasemmistokansanedustaja Lyytin laulut Antakaa anteeksi vähän kaikille ja Ei väkivaltaa.
Salon tekstiä lukiessa mieleen palasi kohtauksia Mustikkamaan kallioilta ja viittaukset asettuivat oikeaan järjestykseen. Näytelmä tekee heti paljon enemmän järkeä, vaikka varsinaista järkeä ei Lapuan liikkeen hahmojen hurmoksellisessa väkivallankaipuussa tuntunut edelleekään olevan.
Näytelmää läpikäydessä valkeni myös, miksi juhlavuoden lisäksi näytelmä on taas ajankohtainen. Kansalaisia kiihotetaan toisia vastaan sanoin ja teoin, ilmapiiri on jakautunut. Hirvittää. En myöskään ihmettele miksi näytelmä on herättänyt niin paljon kuhinaa ilmestyessään, olihan varsinaisista tapahtumista siinä vaiheessa vielä verrattain vähän aikaa eikä teksti päästä syyttämiään helpolla. Varsinaisena näytelmänä tämä ei tosin ollut kovin kummoinen, kerronta on viitteellistä ja hyppivää, mutta selvästi nyt on menty sanoma edellä ja se sallittakoon.
Kaj Chydeniuksen säveltämät laulut ja ratiseva nauhoite vievät ajatukset kuusikymmentäluvun teatterilavoille. Vaikka nauhoitetut repliikit kuulostavat vanhanaikaisen suomifilmimäisen huvittavilta, ei kuunnellessa naurata. Ihmiset uskoivat asiaansa, tekivät niin kuin parhaaksi näkivät ja hyvää siitä ei seurannut. Välillä kadutti, vähän, mutta kun tielle oli lähdetty oli sillä pysyttävä ettei joutunut joukon ulkopuolelle.
Lapualaisooppera oli kiinnostava joskin surullinen katsaus historiaan, joka valitettavasti tuntuu toistavan itseään. Voitaisiin ehkä siirtyä suoraan näytelmän päättävään kappaleeseen Me emme tee mitä emme tahdo ja laulaa:
Ei väkivalta meitä pakottaa
voi itse väkivaltaa käyttämään.
Ei voimaintunto saata eikä saa
sen voimaa muille meitä näyttämään.
Väkivaltaa emme tahdo.
Väkivaltaa emme tee.
Vain heikko vaatii väkivaltaa.
Vain heikko tottelee.
Mitä emme tahdo emme tee!
Tammi, 1966. 113 s.
Siboney, 1996. Äänite vuoden 1966 esityksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.