En voinut vastustaa.
Potterkesä jatkuu, tai no, sehän ei lopu koskaan, mutta Okklumeus-lukuhaaste sen sijaan loppuun ensi viikon maanantaina ja meikäläinen ottaa loppukiriä. Tokihan kuvittelin lukevani kaikki kirjat rauhassa ja uppoutuen tuntikausiksi (kuten teininä), mutta henkinen keski-ikä on ottanut voiton. Onneksi varsinaisen tarinan lumo ei ole hävinnyt mihinkään vaikka turnauskestävyys rykiikin.
Harry Potter ja liekehtivään pikariin (Tammi, 2001) tartuin pienoisella jännityksellä. Edellisestä lukukerrasta on jo aikaa ja Azkabanin vangin aiheuttaman nostalgiapettymyksen jälkeen mietin mitä tästä nyt tulee. Hyvä tuli, onneksi.
Harryn neljäntenä kouluvuonna Tylypahkan normiarki menee sekaisin, kun koulussa järjestetään monta vuotta kiellettynä olleet kolmivelhoturnajaiset ja paikalle saapuu oppilaita kahdesta muusta velhokoulusta. Periaatteessa kilpailuun huolitaan vain vanhempia oppilaita, mutta jotenkin Harryn nimi putkahtaa osallistujat valitsevasta pikarista ja siinä sitä sitten ollaan. Lisäksi kirjassa käydään huispauksen maailmanmestaruuskisoissa, saadaan jälleen kerran uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, tanssitaan vaivaannuttavat joulutanssiaiset ja pelätään Voldemortin paluuta.
Liekehtivä pikari on jostain syystä ollut minulle sellainen epämääräinen Potter-kirja, ei huono muttei mikään suuria tunteita herättävääkään. Tällä kertaa kuitenkin sytytti, nukkumaanmenot venyivät ja jännitin kolmivelhoturnajaisia tosissani. Paljon pikkuyksityiskohtia oli myös päässyt unohtumaan, joten jonkinmoisia yllätyksiäkin tuli vastaan. Lopussa myös liikutuin, vaikka tiesinkin mitä tulee tapahtumaan.
Tätä myöten Feeniksin kilta (Tammi, 2004) tuli aloitettua aika rivakkaan tahtiin Pikarin sulkemisen jälkeen, mutta muut kirjat kiilailivat ikävästi sen eteen. Syyslomalla kaipasin jotain tuttua ja turvallista, joten raahasin Kiltaa mukanani bussissa ja jopa lyhyellä Kööpenhaminan lomareissulla. Kannatti raahata, sillä vaikka Kilta on kirjaksi aikamoinen paksukainen oli siihen uppoutuminen joka kerralla helppoa.
Feeniksin killassa velhomaailman turbulenssi jatkuu. Ministeriö kieltäytyy uskomasta hänen-joka-jääköön-nimeämättä paluuta ja mustamaalaa sitä myöten sekä Harrya että Dumbledorea. Tylypahkaan lähetetään uudeksi pimeyden voimilta suojautumisen opettajaksi kammottava ministeriön virkamies Dolores Umbridge, joka yrittää kaikin keinoin samalla sorssia koulun normaalia järjestystä. Tällaista ei toki purematta niellä ja niinpä Voldemortin paluuseen uskovat herättävät vastatoimena henkiin Feeniksin killan. En nyt selosta sen tarkemmin, mutta kirja on täynnä ahdistusta ja lopulta myös surua.
Kilta oli hämmentävän tunteikas lukukokemus. Ensinnäkin ärsyynnyin Harryyn kaikesta teinikiukuttelusta (joo joo, 15-vuotiaana on vaikeaa mutta eläpä jaksa koko ajan huutaa ystävillesi), pelkäsin Umbridgea (höm, höm on karmivimpia tietämiäni kirjarepliikkejä) ja tunteilin kaikesta siitä mikä tapahtui ja minkä tiedän olevan edessä. Koko tarina tuntui entistä monisyisemmältä, ehkäpä juuri siksi että tietää ne taustalla olevat syyt ja tarinat eikä joudu ihmettelemään.
Erinomainen lukukokemus siis, vaikka eihän siitä varsinaisesti mitään epäilystä ollut. Jaana Kapari-Jatan suomennos on mannaa mielelle ja tarinan pariin on aina lohdullista sukeltaa. Esimerkiksi aamujunassa on mahdollista elää aivan omassa Harry-kuplassaan, se on parasta.
Tammi, 2001. 768 s.
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Tammi, 2004. 1050 s.
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.