Ei ole kyllä puuta tämä vesistö, mutta kuitenkin.
Marraskuussa oli aivan kammottava lukujumi. Kirjoja oli samanaikaisesti kesken jotain seitsemän ja uusin kirjastolainoja systemaattisesti taas n:ttä kertaa. Tilanne vaati kovia otteita, joten kävelin makuuhuoneen kirjakaapilla ja nappasin sieltä yhden lukemattomista Jonathan Carrollin teoksista. Lempikirjailijaan voi turvautua hädän hetkellä.
Räpylä osui tällä kertaa The Wooden Sea -teokseen, joka on periaatteessa Crane's View -trilogian kolmas osa, mutta itsenäinen teos yhtä kaikki. Poliisipäällikkö Frank McCabe pääsee mieltävääntävään pyöritykseen, kun hänen parkkipaikalta löytämänsä koira kuolee. Ympärillä olevat tapahtuman lakkaavat tätä myöten noudattamasta logiikkaa. Kuollut koira palaa jatkuvasti takaisin, paikkakunnalla tapahtuu omituisuuksia ja kaiken lisäksi Frank tapaa itsestään sekä nuoremman että vanhemman version. Kuulemma myös maailmankaikkeus on vaarassa, joten mikäpä siinä sitten.
En ole ihan varma kuinka moneen Carrollin luomaan maailmanlopunuhkaan olen jo tutustunut. Aika moneen. Mutta ei se haittaa, sillä samalla kun päähenkilön maailmaa nyrjäytetään pääsevät omat aivot mukaviin jooga-asentoihin ja mieli lepää.
The Wooden Sea toisaalta nosti esiin myös epäkohtia Carrollin kirjoittamisessa. Lähes jokaisessa romaanissa päähenkilönä on mies, joka on jollain tavalla erityinen tai lahjakas. On heillä elämässään naisiakin, toki on, mutta aika usein se toiminta pyörii heidän oman napansa ympärillä ja jotenkin heidän hartioillaan on universumin pelastaminen tai muu yhtä tärkeä tehtävä.
Siitäkin huolimatta annan Carrollille paljon anteeksi. Hänen kirjoittamansa kieli on niin miellyttävää, turvallista ja hyrinää aiheuttavaa, että aion lukea nuo kaikki muutkin omassa hyllyssä odottavat teoksensa. Seuraavan aloittamiseen tosin taas saattaa mennä aikaa, pelkään aina että jos se seuraava luettu onkin aivan kammottavan huono. Ei tämä Wooden Sea tosin ollut niitä tuotantonsa kirkkaimpia tähtiä, mutta hyvä se oli kuitenkin.
HelMet-haasteesta kohtaan kirjan kansi on mielestäni ruma.
2001. (Gollancz, 2002) 304 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.