Kuva: Otto-Ville Väätäinen
Sydämen ääntä ei voi vastustaa
Pari vuotta sitten kävin katsomassa Ryhmäteatterin Robin Hoodin sydämen kolme kertaa. Pidin siitä valtavasti. Turun kaupunginteatterin versiolla samaisesta näytelmästä oli siis suuret saappaat täytettävänään. Ilokseni turkulainen versio oli vahvasti omannäköisensä ja pärjäsi vertailussani varsin hyvin.
David Farrin uudelleensovitus klassikkotarinasta nostaa esille ihmissuhteet. Säpäkkä Marion (Julia Korander) ei aio suostua avioliittoon julmalle kruununtavoittelija Juhanalle (Miska Kaukonen) ja livistää Sherwoodin metsään. Hieman täynnä itseään oleva ryöväri Robin Hood (Markus Järvenpää) ei kuitenkaan huoli iloiseen joukkoonsa naisia, joten Marionille ei jää muita vaihtoehtoja kuin houkutella mukaansa palvelijansa Pierre (Olli Rahkonen), pukeutua mieheksi ja perustaa oma rosvojoukko. Kaksi ryövärijoukkoa päätyvät vääntämään kättä metsän herruudesta, mutta voimat on yhdistettävä kun prinssi Juhanan juonet vaativat väliintuloa. Vahvatahtoisten persoonien välillä leiskuaa tosin muukin kuin vain kilpailuhenki.
Järvenpää ja Korander ovat mainioita päärooleissaan ja toimivat esityksen kantavana voimana. Tämä näytelmä ei toimisi ilman loistavaa Robinia ja Marionia. Näytelmä on tosin roolitettu oivasti muutenkin. Kaukosen Juhanassa on iljettäviä Game of Thrones -tv-sarjan Ramsayta muistuttavia piirteitä ja muun muassa Rahkonen oli viehättävä elitistisenä hovipalvelijana. Oli myös mukava nähdä lavalla Guy Gisbornen roolissa Oula Kitti, jonka taistelukoreografioita olen ihaillut useampaan otteeseen eri näytelmissä. Kitti on luonnollisesti tehnyt koreografiat myös tähän ja upeat ne ovatkin, hyvintehtyä teatterimiekkailua jaksaisin katsoa vaikka kuinka pitkään. Loppuhämmingin aikana oli myös tauotettu kohtauksia oivaltavasti näkökulman siirtyessä hetkeksi muualle ja taistelun jatkuessa sen jälkeen kuin ei mitään.
Kuva: Otto-Ville Väätäinen
Toiminnan lisäksi tarina nojaa paljolti huumoriin, paikoin se osuu ja paikoin ei. Olen monta viikkoa hekotellut letkauksille kuten nyt sattui piispaa leukaan ja Järvenpään sekopäiselle pappinaamioitumiselle, haitarilla soitettu Kirkossa-kappale pääsi myös yllättämään täysin puskista. En ole katsomossa se helpoin nauratettava, joten nämä naurut olivat ihan ansaittuja. Välillä olin toisaalta aivan pihalla: mystinen metsänhenki-kohtaus ei auennut minulle ja prinssi Juhanan höykytys olisi voinut olla vähemmän slapstickmäinen.
Loppufiilis Robin Hoodin sydämestä on hieman kaksijakoinen. Välillä kohtaukset vaihtuivat räpäyksittäin ja tuntui että pysähtyä ei ehtinyt, rytmitys tuntui kummalta ja paikoin repliikeistä ei tahtonut saada selvää. Marionille olisi myös voinut antaa enemmän ruutuaikaa, ainakin miekan kanssa. Toisaalta parhaimmillaan esitys oli aivan huikea, nauroin täydellisesti ajoitetuille sutkauksille ja ihastelin komeita taistelukoreografioita. Viivan alla ollaan siis vahvasti plussan puolella ja reissu aurinkoiseen Turun Sherwoodin metsään ehdottomasti kannatti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.