Kuva: Heikki Tuuli
Synkkä mies synkkine ajatuksineen
Vuoden viimeisinä päivinä kiisimme vielä Kansallisoopperaan katsastamaan Lentävän hollantilaisen viimeistä näytöstä. Richard Wagnerin ooppera on Kaspar Holtenin ohjauksessa siirretty jonnekin älypuhelinten aikakauteen, jossa Hollantilainen ei olekaan maailman merillä ikuisesti seilaava kapteeni vaan elossaolon tuskaa kärsivä kuuluisa taiteilija. Kärsimyksestä miehen voi vapauttaa luonnollisesti vain uskollinen vaimo.
Juoneltaan Lentävä hollantilainen menee näkemykseni mukaan samaan kategoriaan monien muiden valkoisen heteromiehen ahdingosta kertovien tarinoiden kanssa. Toki tarinassa on paljon kiinnostavaa, kuten Hollantilaisen (Olafur Sigurdarson) kärsimä kirous, mutta on se silti hieman pölyinen. Arvostan toki sitä, että Holtenin versiossa Sentan (Pauliina Linnosaari) ei suoranaisesti tarvitse uhrata itseään millään rakkauden alttarilla, mutta jotenkin Hollantilainen uuvutti minut sisäänpäin kääntyneellä tuskallaan ja kyvyttömyydellään kohdata maailma.
Etenkin ensimmäisessä näytöksessä tunnelma on raskas ja jollain tavalla osoittelevan šokeeraava. Naiset liikkuvat provokatiivisesta ja Hollantilainen ahmii, ahmii löytämättä silti helpotusta. Ahdistavaa, mutta ei ehkä sillä tavalla kuin on tarkoitettu. Toisaalta hienojakin voimakkaita kohtauksia oli, esimerkiksi kolmannen näytöksen Hollantilaista vainoavat kasvottomat haamut olivat vaikuttavia. Vastapainona siniselle synkkyydelle toimivat lyhyet onnenhetket Sentan kanssa, montaasimainen vaellus syksyisissä puistoissa kahvimukien kanssa oli kuin mistä tahansa romanttisesta draamasta.
Kuvassa Hollantilaisena Johan Reuter. Kuva: Heikki Tuuli
Syyskaudella näkemistäni oopperoista Wagnerin musiikki viehätti minua joka tapauksessa mahtipontisuudellaan eniten. Pauhaavat jouset jäivät mieleen kaikumaan pitkäksi aikaa. Juoneltaan tämä oli myös varsin helppo seurattava, vaikka libretto ei suurimmilta osin tuttu ollutkaan.
Visuaalisesti Kansallisoopperan produktio on myös upea. Pyörivän lavan myötä huoneet vaihtuvat sulavasti ja merelliset taustaprojisoinnit vaikuttivat. Pidin myös Hollantilaisen ja Sentan työhuoneiden tulvivista elementeistä. Livevideokuva puolestaan tuntui mielestäni hieman kuluneelta ratkaisulta, mutta se saattoi johtua siitäkin että videointi ei näkynyt kolmosparvelle kovin hyvin.
Jokseenkin ristiriitainen kokemus siis, mutta musiikillisesti tämä oli ehdottomasti kokemisen arvoinen ja pureskeltavaa ainakin riitti. Syksy kolmen oopperan parissa on ollut opettavainen ja vaikka en vielä aivan sisällä tässä skenessä olekaan on orastava kiinnostus herännyt.
Lentävän hollantilaisen tallenne (2.12.2016) on katsottavissa Oopperan Stage24-palvelusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.